Hyvää työtä, SONK

Postista kolahti minullekin sosialidemokratian tulevaisuusasiakirja, made by SONK. Kiitos siitä!

Yleiskommenttina sanoisin, että asiakirja on liitolta hyvä suoritus, ja ehdottoman tarpeellinen. Enpä itse muistakaan, milloin viimeksi tehtiin jotain vastaavaa, yhtä kunnianhimoista perusvisiota yhteiskunnasta ja maailmasta. Parikymmentäsivuisen läpyskän luettavuuskin on ihan hyvää tasoa.

En lukenut asiakirjaa lause lauseelta, mutta kävin sen kuitenkin suurin piirtein läpi. Noin 3/4 meni hiljalleen nyökkäillen, 1/4 yskitti. Se köhävartti liittyi lähinnä paperin talous- ja veropolitiikkaa käsitteleviin asioihin. Mutta oli niissäkin osissa hyviäkin ideoita.

Panin merkille – mikäli huomioni pitävät paikkansa – että kunta- ja palvelurakenne sekä kaupunkipolitiikka puuttuivat kutakuinkin kokonaan. Etenkin kuntarakenteesta olisi toivonut linjauksia. Ilmastonmuutoskappaleessa energiapolitiikka vaietaan kuoliaaksi. Itse olisin ottanut näille tilaa alun järjestöuudistussivuista, mutta SONK:laisille järjestökysymykset ovat tässä tilanteessa ilmeisesti Helsinki-politiikkaa tai energiapalettia tärkeämpiä asioita.

Asiakirjan pahin puute liittyy ylikansallisen politiikan uudistusesityksiin. Jos Suomi ja EU lähtisivät siitä – kuten SONK – että maailma pelastetaan YK:n ja sen alajärjestöjen kuten ILO:n avulla, niin eipä olisi paljon odotettavissa valoa tunnelin päässä. Kansainvälinen ammattiyhdistysliike, kuten muuten taitaa olla kotimaisenkin kohdalla, loistaa poissaolollaan.

On tavallaan ymmärrettävää, että opiskelijat eivät vielä sisäistä järjestäytymisen merkitystä ihmisten ja työntekijöiden elinolojen parantamisessa, eiväthän he itsekään välttämättä kuulu vielä työntekijäliittoihin. Olisi silti erittäin tärkeää huomata kansainvälisen ay-kanavan käyttökelpoisuus ylikansallisten ongelmien hoitamisessa. Projektit eivät aina ole isoja ja tavoita isoja otsikoita Helsinki-prosessin ym. suurten YK-projektien tapaan, mutta ne ovat monesti konkreettinen tapa edesauttaa kehitysmaissa ja kehitysalueilla pitkän aikavälin edellytyksiä järjestäytyä.

Maailman proletariaatti – liittykää yhteen! Tämä jää asiakirjassa sanomatta. ILO ei riitä, tarvitaan liittoja ja niiden yhteisorganisaatioita. Asiasta on puhuttava myös Suomessa, jotta toiminnalle säilyy tuki ja legitimiteetti ymmärretään.

Mielestäni SONK:in asiakirjan parhainta antia ovat koulutusluku sekä suomalaista työelämää ja sosiaaliturvaa käsittelevät loppusivut. Siellä menevät linjat kohdalleen!

Nyt sopii vain toivoa, että nuoret demarijohtajat argumentoivat asiansa myös suuremmalle yleisölle, ja hakevat paikkoja painaville puheenvuoroille. Uusia oskupajamäkiä tarvitaan! Jos joku hoitaa hommat yhtä näyttävästi, saa minun puolestani mesota vaikka siitä talous- ja vero-osiostakin :)

Kiitos Bali

"-- and therefore, as a free man, I shall take pride to the words: Ich bin ein Berliner"

"Nous sommes tous Americains"

Ja nyt joukuussa 2007, meistä tuli balilaisia.

Vaikka sitovia päämääriä kasvihuonepäästöjen rajoittamiseksi ei saavutettu, 190 maata ilmaisivat Balilla kaksi viikkoa jatkuneiden neuvotteluiden päätteeksi yhteisen tahdon ja periaatteellisen sitoutumuksensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. EU olisi halunnut sitoa tavoitteen 25-40 % leikkaukseksi, mutta USA ei suostunut tähän. Nyt näyttää kuitenkin selvältä, että Balilta alkava neuvottelukierros post Kioto –sopimuksen aikaansaamiseksi sitoo mukaansa valtaosan – ellei kaikki – Balin maat. Se on tärkeämpi lopputulos kuin tiettyihin lukuihin sitoutuminen.

Yritykset, energiantuottajat ja markkinat ympäri maailmaa voivat perustellusti laskea sen varaan, että hiilidioksidi saa globaalin lähtöhinnan viimeistään 2012, eikä se hinta tuon jälkeen lähde laskemaan. Ekoinvestoinnit ja puhtaan teknologian tuotantomenetelmien kehittäminen kannattaa, ja fiksuimmat keksijät tulevat rikastumaan tähtitieteellisesti. Tämä on hyvä viesti.

Näin jälkeenpäin voi ajatella jopa niin, että USA:n venkoilussa oli jotain positiivistakin. Nimittäin se, että tällä lailla Kiina – ja tällä lailla taas muut kehittyvät taloudet – pakotettiin mukaan sopimusneuvotteluihin. USA:n yksi lähtökohtahan oli aina se, että se ei tule mukaan ellei Kiina, muut kehittyvät maat sekä Japani, Australia jne. tule myös mukaan. Kiinan asennetta Balilla on kehuttu. EU:n kannattaa ilmaista kovaan ääneen myös tyytyväisyytensä siihen, että USA ei torpannut näitä neuvotteluja.

Tänään näyttää maailmaparannuksen kannalta hieman paremmalta kuin kaksi viikkoa sitten. Silloinhan oli pelättävissä vielä pannukakunkin syntyminen, tyyliin Cancun 2003 (Dohan prosessi WTO:ssa).

Tästä on ihan hyvä jatkaa.

Optimismi väkinäistyy

Useampikin korkean profiilin poliittinen päättäjä on viime päivinä kiinnittänyt huomiota suomalaisten kahtiajaon syvenemiseen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät – näin kiihtyvän inflaation oloissa, samalla kun sosiaalietuuksia ei tarkisteta, on todella perusteita sanoa näin.

Erityisen hankalaksi tilanne käy silloin, jos talouskasvu hiljenee tai ajautuu jopa nollan alle taantumaan. Itse päivittelin tänään metalliteollisuuden vienti- ja tuotantoluvut, eikä hyvältä näyttänyt. Tuotannon kehityksessä on huomattavasti enemmän miinusta kuin plussaa ja vienti sahasi kokonaisuudessaan paikallaan vuositasolla.

Ekonomistien kesken on olemassa hiljainen yhteisymmärrys, jossa taantuman ja laman lietsomista pidetään paheksuttavana. Ja sitähän se onkin. Ennusteet toteuttavat nimittäin ainakin joiltakin osin itseään, ja tämän vuoksi on ihan perusteltua olla mielummin julkisesti optimisti kuin pessimisti.

Hyviä merkkejä on kuitenkin aika vaikea löytää enää juuri mistään, olipa kyseessä USA:n talous, Eurooppa, Aasia tai Suomi. Valontuikahduksia on todellakin harvassa! Tosin tämä pätee lyhyelle ja keskipitkällä aikavälille – pitkällä aikavälillä kasvutrendi tulee jatkumaan enemmän tai vähemmän kaikkialla.

Meidän kannaltamme yksi huolenaihe on dollarin kurssi. Taalan uskotaan olevan alennusmyynnissä, noin puolentoista euron paikkeilla, jopa 2012 asti. Se on melkoisen hankala tilanne monille eurooppalaisille teollisuustoimialoille, kuten esimerkiksi telakoille. Suomenkin telakoiden päämarkkinat ovat jenkeissä, ja kannattavuuden kanssa on jo nyt ollut vaikeuksia. Jarrutukset isoissa vientiä kanavoivissa yrityksissä hidastavat alihankintaketjun vauhtia.

Ja teollisuuden vaikeudet heijastuvat toteutuessaan melko nopeasti yksityiseen kysyntään, etenkin kauppaan ja rakentamiseen. Eli juuri sinne, minne suuri osa uusista työpaikoista on viime vuosina syntynyt. Jos työllisyyskehitys lähtee takkuamaan, tämän hetkisten työttömien on entistä vaikeampi löytää töitä. Tähän kiinnitti huomiota Etlan Hannu Kaseva tämän päiväisessä hesarissa.

Kansan kahtiajako onkin vaarassa syventyä entisestään. Palkansaajat saavat inflaatiosta kiinni kohtalaisten palkankorotusten kautta, mutta miten käy sosiaaliturvan varassa eläville, kun hinnat, maksut ja laskut nousevat 3 prosentin kyytiä? Etlan tutkijan sanoin, niillä joilla menee nyt huonosti, menee kohta entistä huonommin. Mitä tällaisessa tilanteessa sitten pitäisi tehdä? No politiikkaa ennen kaikkea!

Tuleeko jollekin mieleen hallituksen esityksiä työttömyyden pienentämiseksi, tai erityisesti pitkäaikaistyöttömien aseman parantamiseksi? Olenko väärässä, jos väitän että hallitus on työllisyyspolitiikassaan jopa passiivinen? Sehän toisaalta sopii siihen linjaan, jolle porvarit lähtivät mollatessaan sosialidemokraatteja ”tempputyöllistämisestä”. Nyt tarvittaisiin tällä sektorilla niitä uuden hallituksen omia temppuja, ja pian. Parasta köyhyyspolitiikkaa on saada pitkäaikaistyöttömiä työn syrjästä kiinni, mutta se ei tapahdu markkinaehtoisesti.

Jos sinulla on ideoita siitä, mitä pitäisi tehdä niin työvoimapolitiikan kuin muidenkin politiikkasektoreiden sisällä, kerro siitä ihmeessä myös muille. Blogien lisäksi hieno uusi keskustelufoorumi on www.reilusuomi.fi

Päivän sitaatti

"Onpa mukava ja helppo lohko, jossa on maailmanmestari, MM-kakkonen ja Hollanti, jonka tunnemme erittäin hyvin. Toivottavasti siitä tulee meille huippuhieno kokemus, ja miksi me emme olisi toinen jatkoonmenijöistä."

- Romanian päävalmentaja Victor Piturca kommentoi maansa päätymistä samaan lohkoon Italian, Ranskan ja Hollannin kanssa.

Suunta eteenpäin

Vilmalla oli tänään jännä päivä – käänsin turvaistuimen oikein päin. Hetken aikaa hän hihkui onnessaan, mutta tämän jälkeen ei saanut sanaa suustaan vaan katseli vain ympärilleen koko matkan. Ei tullut edes tavanomaisia ohjeistuksia: ”isi ajaa lujaa! isi, älä aja lujaa!!” (nimim. nopeusrajoitusten mukaan). Ilmeisesti eteen avautui niin erilainen maailma kuin aiemmin, että asiat piti pohdiskella rauhassa oman pään sisällä ennen kommentointia. Tuli jopa mieleen Platonin luolavertaus.

2-vuotias oppii ja kehittyy hengästyttävää vauhtia. Huomaan, että tässä vaiheessa voidaan puhua ensimmäisistä kunnollisista keskusteluista. Siis muutaman lauseen vaihdoista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn asiaan. Kuten esimerkiksi lentämiseen. Kerroin keskiviikkoiltana, että menen lentokoneella ulkomaille. Tänään asia nousi taas puheeksi, ja Vilma halusi myös lentokoneeseen. Lupasin, että voimme mennä yhdessä matkalle lentokoneella kun hän on ”iso tyttö”. Tämä vaikutti hyvältä kompromissilta.

Mitenkään ristiriidatonta se ei kuitenkaan ole. Paitsi että lentämisen kaltaisiin harrastuksiin ei pitäisi ketään enää ilmastonmuutoksen vuoksi ehdollistaa, tämän lisäksi jäin kiinni toisesta nurinkurisuudesta. Välillä nimittäin Vilma kyllästyy syömään itse, ja haluaa apua. Tällöin totean yleensä, että isot tytöt syövät kyllä itse. Se myös tehoaa. Huomaan käyttäväni epäloogisesti käsitteitä ”iso tyttö”, ”pikku tyttö”. Toisaalta, eikö näiden käsitteiden tarkoitus ole kuitenkin kannustaa lasta pyrkimään aina eteenpäin? Niitähän käytetään kuitenkin usean vuoden ajan. Tuskinpa tämä ristiriita vakavia turhautumisia voi aiheuttaa.

Tein erään toisenkin mielenkiintoisen havainnon tänään palapelejä konsultoidessa. Tenavan kanssa vietetty aika on itse asiassa viikon kuluessa kaikkein rentouttavinta aikaa. Tämä johtuu siitä tietoisuudesta, että mitään muuta ei kuitenkaan voi tehdä, siis mitään omaa keskittymistä vaativaa. Tuskin pystyisin muulla tavalla järjestämään itselleni 1-2 vuorokautta viikossa, jolloin aivot olisivat yhtä totaalisesti narikassa. Ja sellaisesta levosta on kyllä pidemmällä aikavälillä hyötyä.

Jälkikirjoitus

Helpommallapa olisin päässyt, jos olisin alun perin ottanut sen vartin vastineen kirjoittamiseen. Mutta keskusteluhan on aina hyvästä, ja vaikka itselleni (kuten varmaan myös Holapalle ja Ahokkaalle) oli alusta lähtien kohtalaisen selvää miten se lähtee etenemään, niin olen kuullut kommentteja joissa tämän tyyppistä keskustelua pidetään hyödyllisenä ja jopa avartavana. Jotain järkeähän siinä sitten on.

Toisaalta on myönnettävä, että jotain uutta tässä tuli itsellenikin esille. Jos alle 10 % inflaation ei ole esitetty empiirisesti aiheuttavan negatiivisia reaalitalouden ongelmia, niin se on sinänsä kiinnostava tieto. Suomen pankista joku piti tätä periaatteessa mahdollisena, mutta korosti samanaikaisesti korkeamman inflaation ongelmaa nimenomaan hintavakauden suhteen. On nimittäin huomattu, että korkeampi inflaatio on vaikeampi saada pysymään vakaana kuin matalaa inflaatiota. Korkeampiin inflaatioasteisiin liittyy siis enemmän itseään kiihdyttäviä elementtejä. Toki tämäkin väite on avoin kritiikille. Myönnän äskettäisen orwellilaisen heikon hetkeni.

Jos katsotaan eteenpäin, niin yleinen taloustilanne USA:ssa huononee miltei päivä päivältä. Taantuman riski kasvaa, kun yritysten tulosennusteet heikkenevät, kurssit tippuvat ja hoitamattomien velkojen määrä taloudessa kasvaa. Taantuma ja lama ovat aina paitsi taloudellisia, niin myös puhtaasti inhimillisiä katastrofeja monille kansalaisille. Voi vain kuvitella millaiset tunnelmat ovat niissä tuhansissa ja tuhansissa perheissä, joiden kodit jenkeissä ovat nytkin pakkohuutokaupoissa.

Lukiessani Alan Greenspanin muistelmia törmäsin mielenkiintoiseen selostukseen siitä, mitä USA:n taloudessa tapahtui tasan 50 vuotta sitten. Mr. Greenspan oli tuolloin nuori yritystaloustutkija New Yorkissa. Ote kirjasta:

”By 1957 I’d worked with the steel companies for several years. Late that year, I flew to Cleveland to make a presentation to the executive committee of Republic Steel, whose CEO was Tom Patten. My system indicated that inventories were building rapidly and that the industry’s production rate was therefore well above the rate at which steel was being consumed. Production was going to have to come way down just to stop the accumulation. And it wasn’t just the steel industry that was facing a big problem. ‘Nineteen fifty-eight is going to be an awful year,’ I told them. Patten took issue with that: ‘Well, the order books are pretty good,’ he said. Republic Steel stuck to its production schedule.

About three months later, demand for steel plunged. It was the onset of the 1958 recession, which turned out to be the sharpest business downturn since the war. When I was next in Cleveland, Patten generously acknowledged in front of the executive committee, ‘Well, you got it right, my friend.’”

Alan Greenspan, The Age of the Turbulence, 2007

Tasan 50 vuotta sitten…

Miksi väitin Ahokkaan kirjoitusta hölynpölyksi?

OSA I

Lukiessani Ahokkaan kirjoituksen demarista 22.11, analysoin sitä samalla oman pääni sisällä ja sain lopputulokseksi tiivistyksen: ”hölynpölyä”. Kirjoitin tämän tiivistyksen blogiini omana mielipiteenäni, kuten olen tehnyt muiden asioiden kohdalla niin monta kertaa aiemminkin. Tässä blogissa esitetään paljon mielipiteitä, mutta vähän perusteluja. Työssäni ja harrastuksissani olen hyvin vähän tekemisissä varsinaisten mielipiteiden ja suositusten kanssa, paljon enemmän perusteluiden ja analyysin.

Jos kirjoittaisin tähän blogiin mielipiteisiini aina perustelut, blogi päivittyisi huomattavasti harvemmin. Tätäkin isompi syy tälle nykyiselle käytännölle on se, että jokainen blogin pitäjä pitää blogiaan lopulta itseään varten. Koobran sivalluksen tärkein funktio on se, että voin todeta ”julkisesti” olevani jonkun asian suhteen eri mieltä. Jos tuntee niin, että (perustelemattomien) mielipide-erojen ja jopa hölynpölyksi nimittämisen lukeminen on itselle vastenmielistä ja loukkaavaa, niin tätä blogia ei kannata lukea. Samalla totean sen, että en aidosti muista koskaan halunneeni loukata yhtään ketään ihmistä henkilönä jonkun ajatuksen tai mielipiteen – olipa se itseni mielestä kuinka hölmö tahansa – vuoksi. Tarkoitus ei ole siis täälläkään koskaan loukata ketään.

OSA II

Mutta sitten itse asiaan. Paremmin tällainen keskustelu sopisi minulle kesäkuukausina, mutta kun itse aloitin niin tässä näitä lähtökohtia sitten on.

KEYNESILÄISYYS

Minä ajattelen keynesiläisyyttä ennen kaikkea suhdanneoppina. Siis ajatuksena siitä, että julkinen valta tasoittaa isoja kuoppia lisäten julkista kysyntää, tehden veronalennuksia tai elvyttää muilla keinoin. Epätäydellisillä markkinoilla, hinta- ja palkkajäykkyyksien maailmassa keynesiläisyydelle ja julkisen vallan talouspolitiikkainterventioille on paljon tilaa, ja olen tietysti itsekin siinä mielessä keynesiläinen enkä mikään monetaristi tai ”uusliberalisti”.

EMU-KRITEERIT

Sen sijaan en ymmärrä sitä, miksi EMU-kriteerit pitäisi romuttaa. Ensinnäkin, on sekä talousteoreettisesti, empiirisesti että talonpoikaisjärjellä täysin välttämätöntä, että talouspolitiikassa pidetään tavoitteena vakaata ja matalaa inflaatiokehitystä. Se ei ole mikään dogmi, vaan asia joka markkinataloudessa vaaditaan markkinoiden tehokkaan toiminnan edistämiseksi. Yritysten ja ihmisten on voitava luottaa pidemmällä tähtäyksellä – tehdessään erilaisia investointeja ja sijoituksia – siihen, että hintoihin ei ”perusuralla” tule suuria heittelyjä. Ellei näin ole, niin investointilamahan seuraa juuri tästä.

Inflaatio sotkee talouden hintasuhteita ja estää yritysten investointipäätöksiä. Näistä tulee korkean inflaation oloissa epävarmempia, kun tuottojen diskonttauksen muuttujat varioivat aiempaa enemmän. Siksi on pyrittävä vakaaseen inflaatiokehitykseen. Tällä hetkellä euroalueen inflaatio on 2,6, ja tavoite keskipitkällä aikavälillä noin 2 tai vähän alle. EKP antaakin tällä hetkellä paljon – ehkä turhankin paljon – narua.

FED:in korkoelvytyspolitiikkaa on pidetty usein onnistuneena, mutta usein myös pelätään että korjaukset tulevat vain myöhässä. Näin voi käydä esim. nyt USA:ta odottavassa taantumassa. Saapa nähdä toimiiko korkoelvytys pitkällä aikavälillä kuinka hyvin. Greenspanin ”löysä” post 9/11 elvytti talouden, mutta samalla omaisuusarvojen kehitys ja niihin perustuva kuluttaminen pääsivät käsistä. Syntyi dotcom –kupla. Tällä hetkellä sihisee subprime-kupla, mutta se ei ole suoraan Greenspanin/FED:in vika.

Tässä FED:in ”keynesiläisyydessähän” on ollut kyse siitä, että markkinoille halutaan taata halvan investointirahan resurssi. Toisaalta tietysti USA työllistää paljon julkisesti sotaretkillään, mutta se ei liity suhdannetilanteisiin.

EMU-kriteerit rajoittavat myös jäsenvaltioiden julkista velkaantumista. Tämähän on erinomainen asia, eikö? Minusta etenkin vasemmiston pitäisi lähteä enemmän ja enemmän siitä, että julkinen talous pidetään hyvässä kunnossa ja pyritään pieneen velkamäärään. Näin korkomenot ovat myös pienet, ja rahaa jää enemmän palveluihin ja muihin julkisiin investointeihin. Laman aikana pitää tietysti elvyttää, ja se vaatii rahaa, mutta juuri siksi puskureita pitäisikin muodostaa riittävästi hyvän sään aikana. EMU-kriteerit eivät ole mikään este järkevän keynesiläisen talouspolitiikan toteuttamiseksi, jos menot ja tulot saadaan lähtökohtaisesti täsmäämään. Ja tähän viimeiseen tavoitteeseen taas liittyy se alijäämäkriteeri. Siitäkin voi EMU:ssa poiketa perustelluista syistä, ja näinhän on tapahtunutkin.

INVESTOINTILAMA

Suomen 1990-luvun alkupuolen investointilama oli paljolti 1980-luvun lopun krapulasta toipumista. Tuolloin yli-investointiin ulkomaisella kalliin koron velkarahalla kaikkeen mahdolliseen golf-kentistä konepajoihin. Suljetun talouden aikana rakentunut systeemi murtui, kun se humallutettiin nopeasti uusilla päihteillä eli ulkomaisella velalla.

Lamasta olisi voinut selvitä paremmin keynesiläisyydellä eli Ruotsin tapaan julkisella työllistämisellä – en ole koskaan kiistänyt tätä mahdollisuutta. En ota siihen kantaa, mutta käsitykseni mukaan Suomen valtio oli paljon pidemmällä ”kuilun partaalla” kuin Ruotsin: me emme saaneet yhtään enempää ulkomaista luottoa kuin mitä väkisin raavimme päivä päivästä kasaan. Millä eväillä siis olisimme työllistäneet, jos lainaa ei saanut? Kansainvälisetkin markkinat olivat taantumassa.

TYÖTTÖMYYS, TYÖN KYSYNTÄ JA NAIRU

Ahokkaan kirjoituksen keskeinen ongelma on se, että sen mukaan työn kysyntä on tällä hetkellä rakenteellisesti riittämätöntä. Avoimia työpaikkoja on kuitenkin tarjolla runsaasti, ja kyseessä onkin koulutus- ja kohtaanto-ongelma. Tämä on tärkeä havainto: työlle on kysyntää, se ei esim. ole ylihinnoiteltua tms. Tämä on meille hyvä viesti. Mutta työntekijöiden osaamiseen ja kapasiteetin kasvattamiseen pitää investoida, ja työttömiä pitää tukea löytämään heille sopivaa työtä.

Tarvitaan välityömarkkinoita, joilla vaikeista työttömyysongelmista kärsivien ongelmia voidaan ratkaista räätälöidysti koulutuksella ja väljimmillä työehdoilla – siis käytännössä helpommalla työllä ja helpommilla työpaikoilla. Tämä vaatii panokseksi julkista rahaa, se on totta. Jos Ahokas viittaa tähän, niin hänen retoriikkansa lyö vaan pahasti yli. Tähän ei nimittäin tarvita inflaatiota tai EMU-kriteerien romuttamista. Ei ole mitään syytä uskoa, että vakaa inflaatiokehitys haittaisi euroalueen talous-, tai työllisyyskehitystä, päinvastoin. Se edesauttaa yrityksiä halua kasvaa ja toimia EMU-alueella.

Inflaation ja työttömyyden suhteesta on keskusteltu pitkään ja hartaasti. Nk. Phillipsin käyrä vihjaisi 1950-luvulla, että inflaation ja vähenevän työttömyyden kesken on positiivinen korrelaatio. Myöhemmin se ei enää samalla lailla pätenyt. Itse asiassa Phillipsin käyrää pidetään pidemmällä aikavälillä pystysuorana, jolloin mitään korrelaatiota ei ole. En tiedä käyräkeskustelun ajankohtaista tilannetta, mutta epäilen että 95 ekonomistia sadasta ei pidä inflaatiota varteenotettavana aseena työttömyystaistelussa. Itse asiassa pitkän aikavälin pystysuorasta Phillipsin käyrästä on voitettu Nobeleita, viimeisin 2006. Todistustaakka sille, että inflaatiolla voitaisiin ostaa työttömyys alas, on Holapalla ja Ahokkaalla. Epäilemättä aiheesta on valmisteilla paljon uusia kirjoituksia.

Ennen muuta kyse on siitä, että vaikka se olisikin periaatteessa mahdollinen keino (mitä se ei siis tod.näk ole), niin sitä ei kannattaisi käyttää. On vaivuttu melkoiseen epätoivoon jos ajatellaan, ettei työttömyyttä voida nujertaa ilman kiihtyvää inflaatiota.

NAIRU:sta sen verran, että minusta se ei ole mikään hölmö uskon asia, vaan ihan looginen teoria, joka liittyy nimenomaan Phillipsin käyrän trade-offin pätemiseen vain lyhyellä aikavälillä. Taustalla oleva oletus talousagenttien rationaalisuudesta on ongelmallinen, mutta parempi olettaa rationaalisuus kuin ei-rationaalisuus. En väitä, että NAIRU on totuus, mutta kuten sanottu, en usko että täystyöllisyyden saavuttaminen estyy inflaatiotavoitteeseen sitoutumalla. Täystyöllisyyden ”ideologiassa” Ahokas on kirjoituksessaan oikeilla jäljillä, mutta tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää nimenomaan välityömarkkinoita: normaalit työmarkkinat eivät työllistä kaikkia koskaan, olipa inflaatio mikä tahansa.

Kysyntäpainotteista talouspolitiikkaa tarvitaan silloin, kun kysyntä ei markkinoilla ole riittävää talouden kapasiteettiin nähden. Viimeistään 2004 vuodesta lähtien kapasiteettia (sekä työvoimaa että fyysistä) on otettu käyttöön jatkuvasti enemmän, ja nyt vuonna 2007 voidaan pohtia jo talouden ylikuumentumista monilla sektoreilla. Minkälaista julkista kysyntäpiikkiä tähän nyt siis tarvitaan, ja millä lailla se toteuttaisi keynesiläisyyden periaatteita?

Yksityiset ja julkiset palvelut sekä teollisuus kysyvät kaikki työvoimaa Suomessa nyt ja 25 vuoden päästä. Samalla uutta työikäiseksi tulevaa porukkaa on entistä vähemmän. Keskeinen haaste tulee olemaan se, pystymmekö parantamaan tuottavuutta eri sektoreilla niin paljon, että ne työpaikat joita ei pystytä täyttämään (ei löydetä ketään), pystytään poistamaan taloudesta vahingoittamatta yritysten ja kansantalouden toimintaa. Selvää on se, että apuna tässä haasteessa tarvittaisiin ulkomaista työvoimaa, josta mm. eurooppalainen teollisuus tällä hetkellä kilpailee.

PIENEN AVOTALOUDEN ONGELMA

Sitten pari sanaa pienestä avotaloudesta kuten Suomi. Tämä ei nyt sitten päde suoraan esim. USA:han, Kiinaan, Brasiliaan jnejne., vaan pätee pieneen avotalouteen kuten Suomi.

Suomalainen vientiteollisuus kilpailee joka päivä maailmanmarkkinoilla, ja joutuu ottamaan kaikki näiden markkinoiden muuttujat itselleen annettuna. Yritykset kilpailevat sekä laadulla että hinnalla, ja inflaation kiihtyminen heikentää hintakilpailukykyä. Jos EMU-alueella löysätään inflaatiotavoitetta, kilpailukyky heikentyy suhteessa muihin päämarkkinoihin. Aasian inflaatiokehitys ei ole hyvä vertailukohta alueen cathing-up –prosessin vuoksi, mutta suhteessa USA:han ja Japaniin inflaatio-odotuksia pitää EMU:ssa pystyä ankkuroimaan.

Ei minulle ole sinänsä väliä tai arvokasta, että juuri metalliteollisuus tuottaa 60 % Suomen viennin arvosta vuodessa, mutta kun nyt jostain sitä rahaa tähän talouteen jaettavaksi saadaan, niin hyvä on. EU:n integraatio muuttaa kuvaa jonkin verran, mutta ei ratkaisevasti: Suomen on oltava kilpailukykyinen sekä EU:n sisällä että suhteessa ulkomaihin. Siksi verotuksen ja palvelutuotannon on oltava tehokasta. Hintakilpailukyky rajaa myös veropolitiikan mahdollisuuksia jonkin verran.

Tavoitteena ja strategiana pitää silti olla, että pärjäämme yhä enemmän laatukilpailussa kuin hintakilpailussa. Mutta suurella osalla yrityksiä näiden kahden kesken ei kuitenkaan käytännössä valita, vaan pitää pärjätä hyvin molemmilla kriteereillä. Keskittyminen täysin laatukilpailuun ei myöskään poista inflatorisen politiikan perusongelmia.

Liitin Ahokkaan kirjoitukseen mielteen ”suljettu talous”, koska kilpailussa avoimilla maailmanmarkkinoilla ei menesty yritys, joka toimii maassa, jossa ei pyritä ennustettavaan ja suhteellisen alhaiseen hintakehitykseen. Ja tästä on muuten sitä empiiristä evidenssiäkin varmasti riittämiin!

Holapan sivallus siitä, että ajatukseni rakentuvat 1700-luvulla eläneen Humen varaan on sillä lailla osuva, että taloustiedettä tieteenä voi ja pitää muistaa arvioida kriittisesti. Monet mallit – myös inflaatiojohtopäätösten osalta – rakentuvat raskaille oletuksille, joiden sovellettavuus reaalimaailmaan on vaikeaa. Onneksi sillä on tukena empiria, mikä nykyään onkin paljon suositumpi tapa tutkia taloutta kuin teoriat. Inflaatio työttömyysaseena voidaan unohtaa yhtä hyvin teorian kuin empiriankin perusteella.

En tiedä olenko uusliberalisti, sillä en tiedä mitä tuolla käsitteellä tarkasti ottaen tarkoitetaan. Jonkin sortin liberaali tietysti olen. Sen tiedän, että olen humaani sosialisti. Humaani siksi, että haluan yhteiskunnallisessa toiminnassani pyrkiä aina ihmisläheisyyteen, ja erilaisten ihmisten tarpeiden palvelemiseen. Sosialisti monestakin syystä, mutta etenkin siksi, että a) mielestäni yhteiskunnan on pystyttävä antamaan kunnollisen elämän edellytykset joka ikisille jäsenelleen aina ja kaikkialla, ehdoitta. b) Yhteiskunnan on tarjottava maksuttomat peruspalvelut kaikille jäsenilleen tasavertaisesti.

Mielsin Ahokkaan kirjoituksen äärivasemmistolaiseksi, koska a) siinä viitattiin julkiseen kysyntäpumppuun jopa huippusuhdanteen aikana ja b) siinä osoitettiin piittaamattomuutta vientiyritysten toimintaedellytyksistä ja kilpailukyvystä. Inflaatiopolitiikka sinänsä on mielestäni äärivasemmistolaisuutta, koska sen avulla romutetaan terveen kansantalouden rakennetta. Kehittyneet markkinatalousmaat eivät harrasta inflaatiopolitiikkaa.

Jos olisin torstaina tiennyt kirjoittavana tämän pätkän ”hölynpölypostauksen” täydennykseksi, niin en olisi kuvannut Ahokkaan kirjoitusta termein vanhakantainen, suljettuun talouteen sijoittuva, ummehtunut, äärivasemmistolainen. Siinä tapauksessa olisin jättänyt johtopäätösten teon lukijoille. Mutta tämä kerta jääkin poikkeukseksi. Jatkossa palaan taas tiivistysten tielle, kaikella ystävyydellä.

Teatteria ja talouspolitiikkaa

Huh. Kävin juuri katsomassa Haagan työväenyhdistyksen kanssa ryhmäteatterin version Bulgakovin teoksesta Saatana saapuu Moskovaan. Erittäin intensiivinen esitys, jossa hyödynnettiin paljon myös erikoistehosteita ja tekniikkaa. En ollut lukenut kirjaa, joten sisältö oli melkoista pommitusta alusta loppuun ja juonen päästä sai pidellä kiinni kaksin käsin. Ehkä pitää lukea kirja läpi vaikkapa talvilomalla helmikuussa. Teokseen on sisällytetty sellainen määrä merkityksiä, tulkintamahdollisuuksia ja yhteiskuntakritiikkiä, ettei se yhdellä teatteriesityksellä sula.

Ja Haagan työväenyhdistyksen matkassa olin siksi, että olen nyt yhdistyksen virallinen jäsen ja kaiken lisäksi varapuheenjohtaja. Haagalaisia pitää kiittää luottamuksesta! Itseni lisäksi muitakin uusia pistettiin tuleen heti ensimmäisessä syyskokouksessa, esim. Johannes Erra ja Veli-Pekka Heino piirikokousedustajiksi. Itselläni on melkoisen hyvät tunnelmat siitä, mitä kaikkea tulemme vielä saamaan aikaan yhdistyksessä, jossa materiaaliset ja henkiset resurssit ovat hyvässä balanssissa.

Yllätyksekseni kuulin, että TUS:ssa on tapahtunut vähän toisenlaista kehitystä. Jostain syystä Pertti Rauhio ja Mikael Jungner – käsittääkseni osaston vanhoja peruskiviä kummatkin – ovat jättäneet Tölö Ungan. Toisaalta TUS saa jatkuvasti myös uusia jäseniä, ja hyvä niin.

Hmm, jos olisi enemmän aikaa, niin kirjoittaisin vastineen Jussi Ahokkaalle hänen tämänpäiväisessä demarissa olleeseen keskustelukirjoitukseen. Ahokkaan perusväite on se, että Suomessa täystyöllisyyden torjunta ei tule onnistumaan ilman suurempia julkisia työllisyyspanostuksia ja luopumista vakaasta inflaatiotavoitteesta. Kyseessä on lähes puolen sivun juttu, jossa en ole Ahokkaan kanssa yhtä mieltä oikeastaan yhdestäkään lauseesta. Mutta se vastine jää tällä kertaa minulta kirjoittamatta. Toivottavasti joku tarttuisi tuohon kirjoitukseen, sillä – kaikella kunnioituksella Jussia kohtaan – ei tuollaista hölynpölyä saisi jättää arvioimatta jos se lehdessä julkaistaan. Ahokkaan talouspoliittinen ideologia on mitä ummehtuneinta ja vanhakantaisinta suljetun talouden äärivasemmistolaisuutta.

Miten ihmeessä inflaatiolla voitetaan työllisyyttä? Miksi ihmeessä tarvitaan merkittäviä julkisia työllisyysinvestointeja tilanteessa, jossa työvoiman kysyntä jo ylittää rakenteellisesti tarjonnan? Miksi 1990-luvun laman investointilamaa ei nähdä yhteydessä 1980-luvun lopun ylikuumentumiseen ja yli-investointeihin?

Tämä kertoo vain siitä, että keskustelua talouspolitiikasta sosialidemokraattisessa puolueessa todellakin tarvitaan ja paljon.

Oma kirjoitukseni löytyi tänään Metalliliiton uudesta Ahjo-lehdestä. Olen iloinen ja otettu siitä, että Ahjo pyysi minua kolumnistiksi korkeaa arvostusta nauttineen tutkimuspäällikkö Eero Hovin jäätyä eläkkeelle. Tästä se sitten lähti. Käsittääkseni Ahjo ilmestyy myös netissä metallin sivuilla.

Huomenna Metallin tutkimustoiminta järjestää tutkijatapaamisen, joka on käsittääkseni toimintavuotemme eräitä kohokohtia. Itselleni se on ensimmäinen. Minulla ei ole tällä kertaa puheenvuoroa, mutta odotan silti mielenkiinnolla tapahtumaa ja siellä esiteltävää Metallin jäsentutkimusta. Kiinnostuneet löytävät tämänkin tutkimuksen myöhemmin liiton verkkosivuilta.

I lost my job today

"Ups, lähti tää uusi Airbus vähän käsistä. Moottori tuntui pelaavan, mutta ohjauksessa on vielä pienen hienosäädön tarvetta. Tuota, eihän puhuta tästä pomolle, ottaa vaan turhaa stressiä?"

Taitaa tällä firmalla olla tosiaan pieniä vaikeuksia...

Arvaa kuka

• Mä haluun tota! (vischypullo pöydällä)
• Haluaisitko maitoa?
• Ei, tota!
• Se on vissyä, isi juo sitä, mutta voit maistaa.
• maistaa)… Mielummin maitoa!
• Tässä, ole hyvä.
• (pari sekuntia) Isi juo hissyä, lapset juo maitoa!

• Mitä söit tänään päiväkodissa?
• Pullia (=lihapullia)!
• Kenen kanssa leikit?
• Kaapon kanssa!
• Oliko päiväkodissa kivaa?
• Joo! (hetken hiljaisuus)
• Herra Hakkarainen Viivillä päiväkodissa, Herra Hakkarainen Viivillä päiväkodissa! x 10

• (Ruokailun jälkeen normivaatimus) Mä haluun jäkkiä!
• (Ok, jälkiruoka perjantain kunniaksi)
• VAAAUUUU!! (vaniljapuikon paljastuttua paperista)

Eli hauskaa riittää, mutta yksi juttu mitä en kyllä opi rakastamaan koskaan on talvivaatteiden pukeminen. Kyllä vähän tuppaa ohimoita jyskyttämään, kun on selvinnyt villasukista, haalarista, kurahousuista, rukkasista, kaulaliinasta ja mitä niitä vielä on. Sormien tunkeminen oikeisiin kohtiin erilaisissa käsineissä on välillä lähes mission impossible.

Mutta se nyt on pientä. Tosi asiassa Vilma osaa auttaa pukemisessa jo ikäisekseen hienosti, ja yrittää jo pelkästä säälistä tumpeloisiä kohtaan olla yleensä pukeutumisissa venkoilematta. Yleensä.

Huomenna aamulla voitaisiin lähteä venkoilemaan tölikän uimahalliin setien ja tätien kauhuksi.

Onnea Jyrki Katainen!

YLE Uutisten mukaan valtiovarainministeri Jyrki Katainen on rankattu EU:n toiseksi parhaaksi rahaministeriksi. Kyselyn teki Financial Times ja siinä käytettiin viittä arviointikriteeriä. Vastaajapopulaatiosta en löytänyt tietoja, mutta tuskin tämä mikään avoin galluppi oli. Todennäköisesti vastaajat muodostivat jonkinlaisen otoksen globaalin talouselämän kermasta.

Tuota kyselyä voi kritisoida hyvin monin eri tavoin - ja niin FT itsekin jutussaan tekee - mutta jääköön tämä kritiikki tällä kertaa esittelemättä. Sillä tosiasia on se, että jos Eero Heinäluoma olisi saanut saman maininnan vuosi sitten, niin tuskinpa olisin niitä ongelmakohtia sittenkään lähtenyt kaivamaan esille. Joten pulinat pois ja onnea herra ministeri, ihan vilpittömästi! Hieno juttu.

Ps. Milloinkohan YLE lähettää ajankohtaisohjelmansa ja uutiset reaaliaikaisesti netissä? Miksei jo nyt, kai se olisi teknisesti aivan mahdollista? Harmittaa kun jäi näkemättä se Tehy-talk. Nimim. epätietoinen ilman televisiota.

Munkka RIP

Muutama vuosi sitten elvytimme parin kolmen kaverin kanssa Munkinseudun sosialidemokraatit henkiin. Se oli pöytälaatikkoyhdistys, hylkiö, jota kukaan ei hoitanut. Me adoptoimme sen.

Muutama päivä sitten sain sähköpostiviestin, jossa kerrottiin SDP:n puoluehallituksen lopettaneen tämän yhdistyksen olemassaolon lopullisesti. Aloitteen olimme tietysti tehneet itse, ja näköjään paperit olivat menneet läpi PRH:ssa. Näin kävi, koska riittävästi aikaa ei tuntunut kellään olevan yhdistyksen toiminnan tason nostamiseksi. Aloitteet puoluekokoukselle ovat ihan hauskoja harjoituksia, mutta niitä voi tehdä muissakin yhdistyksissä (ja siellä niistä saataneen vielä monipuolisempia keskusteluja aikaiseksi…).

Fuusioimme Munkan Haagan työväenyhdistykseen, joka on suuri ja perinteikäs länsihelsinkiläinen puolueyhdistys. Itse sain Haagasta tervetuliaistoivotukseksi johtokuntapaikan, jota arvostan suuresti. Toisaalta sitä aina miettii – etenkin Munkkiniemessä asuvana – että oliko tämä varmasti paras ratkaisu. Eikö Munkinseudulla kuuluisi kuitenkin olla puolueosasto? Onhan tämä kuitenkin merkittävä kaupunginosa, jossa asuu paljon tieteen, taiteen, virkakoneiston ja politiikan ammattilaisia.

Ehkä on niin, että juuri tällaiset tässä-nyt-vain-kuuluu-olla-osasto –ajatukset jäykistävät puolueen rakenteita ja jarruttavat tarpeellista järjestörakenteen uudistamista. Munkinseudun demarit käyvät tähänkin rakennemuutokseen eturintamassa.

Munkan lyhyestä uudelleensynnystä ja – ilmeisen lopullisesta – kuolemasta voi lukea joskus allekirjoittaneen kirjoittaman jutunpätkän myös Ilkka Taipaleen uudesta kirjasta. Sen kirjan nimestä minulla ei tosin ole tietoa.

Huomenna alkaa Metallin syysvaltuusto. Se on rytmittänyt omaanikin syksyä jonkin verran, sillä työstin tähän dedikseen mennessä sekä toimialakatsauksen metalliteollisuudesta ja sen alatoimialoista että palkkaraportin vuoden aikana metalliteollisuuden palkoissa tapahtuneesta kehityksestä. Varsinaiset puheenaiheet huomenna taitavat kuitenkin kehittyä liittokokousvalmistelujen ja uuden teollisuusliittohankkeen ympärille. Odotettavissa on värikkäitä keskusteluja, kuten Metalliliiton happeningeissä aina.

Ministeri Lindénin päiväkäsky

Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindénin avustajat ovat lukeneet lehdistä, että Suomi on pudonnut kärjestä euroooppalaisessa tietoyhteiskuntakilvassa. Asialle piti tietysti pikaisesti tehdä jotain, joten päätettiin kirjoittaa ministeri Lindénille asiasta puhe Oulun Puhelimen 125-vuotiasjuhlaan. Puheen viestin on oltava se, että haluamme takaisin kärkeen.

Jo pelkkä uutinen vaikutti niin ponnettomalta, että oli pakko katsoa LVM:n kotisivuilta oliko tässä sanomassa jotain tarkempaa pihviä. No eipä todellakaan ollut. Parempaa esimerkkiä merkityksettömästä sanahelinästä saa etsiä.

Lindén valistaa kuulijoitaan toteamalla mm. että tietoyhteiskuntapolitiikkaa koordinoidaan liikenne- ja viestintäministeriössä, että arjen tietoyhteiskunnan neuvottelutoimikunta on aloittanut toimintansa, ja että hallitus on sitoutunut tietoyhteiskuntatyöhön tosissaan, koska neuvottelukunnassa istuu peräti viisi ministeriä (kuvittele yleisön kohahtelu taustalla).

Varsinaisella jymyuutisella ministeri palkitsi tarkkaavaisesti kuunnelleen yleisön vasta aivan puheensa lopuksi paljastaen:

- Tietoyhteiskuntapolitiikassa onnistuminen vaatii koko valtionhallinnon ja elinkeinoelämän sitoutumista.

Kysymys 1: Onkohan hallituksella tai Suvi Lindénille mitään vakavia aikomuksia panostaa ja saada suomalainen tietoyhteiskunta oikeasti nousevalle kehityskurssille? Tai onko heillä jotain aikuisille ihmisille suunnattua näkemystä siitä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä? Koska jos on, luulisi että siitä jotain voisi paljastaa poliittisissa puhetilaisuuksissakin tyhjänpäiväisen hölynpölyn ulkoalukemisen sijaan.

Kysymys 2: Onkohan suomalainen byrokratia ja poliittinen rälssi sittenkin kiristetty valtionhallinnon tuottavuustalkoissa liian ahtaalle? Olisiko muutama kymmenen poliittista virkamiestä liian iso hinta siitä, että ministereille ehdittäisiin kirjoittaa edes silloin tällöin joten kuten siedettäviä puheita? Ministereitä kun on monien kuitenkin pakko kuunnella vuoden mittaan useampaankin kertaan, halusi tai ei. Veikkaan, että ainakin Oulun puhelimen 125-vuotisjuhlan yleisöllä on käynyt tämä kysymys 2 mielessä.

Pakkotyölaki

Eihän tää nyt näin voi mennä, todettiin eräässä tv-mainoksessa viime keväänä. Samalla lailla joutuu ajattelemaan tästä hallituksen uudesta potilasturvallisuuslaista.

On tietysti totta, että hallituksen on pakko yrittää tehdä jotain, jolla kansalaisten turvallisuus taataan myös työtaisteluiden aikana. Mutta sen keinon pitäisi myös olla sellainen, joka toimii ja jota johonkin pisteeseen saakka kunnioitetaan. Suuri vaara on se, että irtisanoutuvat hoitajat eivät tätä pakkotyölakia noudata. He ovat tosissaan, ja vaihtavat alaa, kuten tämän päivän hesari kirjoittaa. Lyödäänkö heille rikosrekisteri sitten niskaan? Kirjoittaako hallitus lain, jolla irtisanoituneet hoitajat velvoitetaan jäämään Suomeen töihin työtaistelun jälkeen? Ei kun Sirkka-Liisa Anttila Brysseliin neuvottelemaan oikeudesta poiketa EU:n vapaan liikkumisen periaatteesta.

Entä pitäisikö samaan syssyyn kirjata se palkkaratkaisukin lainsäädäntöteitse, hallitushan suosittelee kuntatyönantajan tarjousta? Kirjattakoon johonkin momenttiin, että tarjouksen ollessa kohtuullinen siitä tehdään osa alan työehtosopimusta, ja alalla työskentelevät sairaanhoitajat velvoitetaan työhön tarjouksen mukaisesti.

Mihinkähän kaikkiin työtaisteluihin porvarihallitus olisi valmis sotkeutumaan lainsäädännön kautta? Ne alat ja ammatit kannattaisi päättää etukäteen. Silloin kun tilanne on päällä, tuollainen töihin pakottava - tai pakottamaan yrittävä - laki on todella vastenmielisen tuntuinen. Se loukkaa hoitajien ja monien muidenkin oikeustajua vastaan. Eikö kokoomus olisi voinut miettiä edes tätä asiaa jo vaalit voitettuaan, kun oli kaiken aikaa selvää että Tehyn kenttä on nyt motivoitu ja yllytetty rankkaankin työtaisteluun? Ennen kaikkea, miksi koko soppaa ei ole tähän mennessä pystytty sopimaan, kun kiistan keskeiset osapuolet löytyvät kaikki kokoomuksen jäsenrekisteristä?

Hallituksen ja erityisesti kokoomuksen työmarkkinaosaamisen, poliittisen ennakoinnin, valmistelun ja neuvottelukyvyn taso on todellakin luokatonta. Poliittinen viestintä osataan, sen jälkeen kykypuolue on täysin tuuliajolla. Surullista katsottavaa suomalaisten kannalta. Eero Heinäluoman neuvottelu- ja ratkaisuntekotaitoja kaivataan jo avoimesti muuallakin kuin demareiden puheissa. Mutta se taitaa olla myöhäistä nyt.

Epämiellyttävä totuus

Tapanani on ollut kirjoitella tällä palstalla kevyellä pensselillä, mutta ei nyt sentään NÄIN kevyellä. Tuossa edellisessä viestissäni nimittäin kirjoitan, että demarit eivät ylioppilaskuntavaaleissa romahtaneet. Tämä ei pidä paikkaansa, sen huomasin lukaistuani päivän Demarin. Paikat putosivat valtakunnallisesti lähes puoleen!

SONK:in johto ei erityisemmin lähtenyt vielä tulosta selittelemään, mikä oli varmasti viisautta. Tuli vain mieleen viime kevät. Kun SDP:n tappion vakavuus selvisi, olivat monet nuoret ja opiskelijat etunenässä vaatimassa puheenjohtaja Heinäluoman johtopäätöksiä eli eroa. Monien mielestä koko johto olisi pitänyt vaihtaa pikaisesti, ja puoluekokous kutsua kiireellisesti koolle.

Kysymys kuuluu tietysti nyt, noudattaako opiskelijaliitto omia oppejaan? Minun silmissäni järjestö menettää uskottavuuttaan jos se ensin - vähintäänkin lukuisten aktivistiensa kautta - vaatii vaalitulosten näkymistä henkilövaihdoksina, mutta ei itse toimikaan edellyttämällään tavalla. Marraskuun liittokokouksessa on varmasti edessä mielenkiintoiset keskustelut.

Vakuutan, että tarkoitukseni ei ole olla v-mäinen ketään kohtaan.

Marraskuuta pahimmillaan

On kyllä surkea keli, ei voi muuta sanoa. Ja pitäisi lähteä viikonlopuksi landelle Vilman kanssa. No, onneksi talossa riittää neliöitä ja elukoita voi katsella ikkunastakin…

Vilma pääseekin näkemään ensimmäistä kertaa serkkunsa, joka syntyi ruotsalaisuuden päivänä viime maanantaina. Isänsä vaikutti olevan oikein ylpeä tästä syntymäpäivän valinnasta :) Onnea vielä koko perheelle!

Edustajistovaaleista ei tainnut jäädä paljoa jälkipolville kerrottavaa, poliittiset ryhmät ottivat takkiin aika lailla ympäri Suomea. Se on minusta sääli. Ihmettelen suuresti epäpoliittisten ryhmien valtavaa suosiota yliopistoissa. Eräs sosialidemokraattinen pääekonomisti on sanonut, ettö sitoutumattomuus on sivistymättömyyttä. Olen taipuvainen samalle kannalle, vaikka toisaalta pitää muistaa kunnioittaa jokaisen omaa äänestysvalintaa. Tärkeintä on se, että äänestää!

No, joka tapauksessa sosialidemokraatit eivät edenneet, mutta eivät onneksi romahtaneetkaan eduskuntavaalien tapaan. On myönnettävä, että vilpittömimmin osasin iloita keskiviikkoiltana erään uuden tamperelaisen vassariedaattorin puolesta: Kalle Honkanen keräsi ensiyrittämällä 30 ääntä ja meni kirkkaasti läpi. Käsittääkseni mies vaikuttaa nykyisin myös Vasemmistonuorten hallituksessa. Onnea siis serkkupojallekin!

Hiljainen hetki

Päivällä sitä vain lounasti Vuorenmaan ja Aker Yardsin toimitusjohtajan kanssa autuaan tietämättä kaikesta siitä mielettömyydestä, joka oli samaan aikaan käynnissä Jokelan lukiossa. Vasta taksikuski tummensi Turussa taivaan.

Illalla laskin ennakkoääniä HYY:n keskusvaalilautakunnassa, kun seurasimme erään erityisavustajan uutispalvelusta tilanteen kehittymistä. Päätimme järjestää Vanhalla hiljaisen hetken.

Vaaliraportti seuraa mahdollisesti joskus myöhemmin.

Ruoskat nurkkaan

Seminaareja ja uusia ideoita aina tarvitaan, mutta tässä Hämeenlinnan zembalossa pientä kulkijaa ihmetyttää jokunen asia. Tai lähinnä yksi eli se, että tapahtumasta tuli tiedotusvälineiden välityksellä eräänlainen "puolue puolueessa" -tunnelma. Ei sosialidemokraattien voima ole koskaan perustunut repeytymiin ja klikkeihin, vaikka asioista väitelläänkin. Tällaiset menevät sitten kilpailijoiden pussiin, kun omia ruoskia ei millään raaskita heittää nurkkaan.

Ymmärrän sen, että jäsendemokratiaa pitää vahvistaa. Ymmärrän sen, että puolueen pitää uudistua sekä järjestöllisesti että sisällöllisesti. Ymmärrän sen, että Eero Heinäluomaa kohtaan on tyytymättömyyttä.

Mutta sitä en ymmärrä, miksi asenteen ja esilletulon on oltava niin kertakaikkisen negatiivista ja surkuttelevaa. Kun muutostarpeista on kuitenkin olemassa laaja yhteisymmärrys, ja asiat etenevät. Puheenjohtajalle tulee haastajia. Puoluekokous pidetään kesäkuussa. Mikä tarve on aina vain ripotella tuhkaa itsensä päälle?

Hallituksen työlistalle

Kaupat saavat nyt sitten taas tällä viikolla ollakin auki. Ja ihan jouluun asti. Isänpäivä ensi sunnuntaina on tietysti poikkeus. Sitten on kaikenlaisia poikkeusten poikkeuksia ja pari kansiollista muita sääntöjä siitä minä päivänä ja mihin aikaan kauppias saa putiikkiaan pyörittää. Se 400 neliömetrin raja on aivan yhtä tolkuton ja repäisty kai aikanaan sanonko mistä soittimesta. Täälläkö pitäisi vallita vapaus itsenäiseen elinkeinonharjoittamiseen?

SAK:laisen liiton toimitsijana poljen taas mahdollisesti jonkun varpaille kun sanon, että on tämä aukiolorumbakin vihon viimeinen suljetun suunnitelmatalouden jäänne. Antaisin kaiken tuen kokoomukselle jos se veisi eteenpäin kauppojen aukiolon vapauttamista nyt hallituksessa ollessaan. Sunnuntaityötä tekevät lukemattomat ammatinharjoittajat kuten sairaanhoitajat, farmaseutit, vartijat, lääkärit jne. joten miksi kaupan myyjiä varten pitää rakentaa tällainen täysin keinotekoinen säännöstelyjärjestelmä? Tänään illalla sitä sunnuntaityötä tekee muuten myös allekirjoittanut, pitää käydä huomisen Brysselin keikan paperit läpi ja miettiä mitä puhuu ettei puhu sitten mitä sylki suuhun tuo eteläeurooppalaiseen malliin. En ole vielä oppinut hyväksymään erityisesti tiettyjen kansallisuuksien suosimaa tapaa höpistä ja hölistä jonninjoutavia kokouksissa, johon kaikki laittavat matkustuksen kautta merkittävän työaikapanoksen. Minusta se on melkein varastamista! Mutta tämä on sivuseikka.

Samalla kun sunnuntaiaukiolo vapautetaan, olisi loogista tuoda myös viinit maitokauppoihin. On ihmeellistä järjestelmäuskovaisuutta kuvitella, että Alkon viinimonopolin murtaminen johtaisi pakosti tarjonnan yksipuolistumiseen. Sellaisilla markkinoilla joilla kilpailu toimii, kauppiaat laittavat hyllyilleen sellaista tavaraa mitä kuluttajat kysyvät. Jos kuluttajat tyytyvät Pirkka- ja Rainbow-viineihin, niin tarjonta yksipuolistuu. En vain ymmärrä kuka niitä ostaisi. Tai miksi tarjonta rajoittuisi näihin. Ranskalaisessa supermarketissa on kahdenkymmenen metrin hylly viinejä, kaikista hintaluokista.

Ongelma olisi se, että alkoholin kulutus todennäköisesti kasvaisi, ja sillä on aina huonot sosiaali- ja terveyspoliittiset seuraukset. Siksi hintoja pitäisi yrittää hivuttaa ylöspäin, ja tukipalveluista kaikille alkoholiongelmista kärsiville pitää huolehtia. Suomalaisten on kuitenkin joka tapauksessa vain pakko oppia käyttämään alkoholia fiksusti ennemmin tai myöhemmin, ja uskon että nykyiset nuoret sukupolvet ovat tässä asiassa jo edeltäjiään viisaampia.

Ilma on hieno joten tästä täytyy jälleen suunnata Seurasaareen lenkille. Lisää sivalluksia saattaa siis olla luvassa.

Matkalla Natoon

Uskottavuuden lisäämiseksi pitää kai antaa porvarihallitukselle tunnustusta niistä asioista, joissa sen linja mielestäni on edeltäviä hallituksia parempi. Suhde Natoon on tällainen asia, tästä todisti nyt Kanervan puhe maanpuolustuskurssilla uutisen mukaan.

Pitää kai jossain vaiheessa koota tännekin keskeiset argumentit Natoon liittymisen puolesta, mutta tärkein näistä on tietysti sopimuksen 5 artiklta eli lauseke keskinäisistä turvatakuista.

Ymmärrän, että puolueena SDP:n Nato-kanta tulee aina puoluekokouksen kautta, mutta toivoisin että kärkidemareista muutkin kuin Liisa Jaakonsaari ja Lasse Lehtinen uskaltaisivat tulla ulos Nato-kaapista ja todeta jäsenyyden olevan täysin looginen ja kiihkoton askel Suomen länsi-integraatiossa.

Ps. Myönteiset joukkoliikennekokemukset jatkuvat. Kausikortista loppui eilen aika, enkä muistanut ostaa aamuratikassa lippua. Tarkastajat parin pysäkin päästä. En pystynyt muuta kuin nauramaan kaverille että pitipäs sattua, nyt sitten kävi niin että pääsee maksamaan sakot ensimmäistä kertaa. Sanoin sitten tarkastajalle että ei ole lippua (... että saisiko sen lapun, tässä henkkarit...). Ystävällinen naishenkilö kysyi kuitenkin korttiani nähtäväksi, ja todettuaan pitkän yhtäjaksoisen asiakkuuteni pyysikin vain 2,20 lipusta. Teoriassa olen siis 80 euroa rikkaampi, ja positiivisesti yllättynyt tällaisesta joustavuudesta.

Tunnelmaa bussissa

Palvelu on Helsingin bussiliikenteessä parantunut viime aikoina. Tai ainakin tänään. Aasialaista alkuperää oleva kuski toivotti kaikille henkilökohtaisesti päivää 73-linjalla. Jotkut olivat liian kiireisiä vastatakseen, mutta paras vastaus tuli yhdeltä iloiselta somalilta Sörkässä: "Päivää kiinalainen!". Ilmeisesti linjan vakioasiakas, ja syystäkin tyytyväinen palveluun.

Kun olin poistumassa bussista huomasin, että lipunlukijan vieressä oli tangolla nippu iltapäivälehtiä, sekä iltasanomaa että iltalehteä. Vähän aikaa mietin asiaa, ja sitten alkoi kiusata niin paljon oli pakko kysyä "kiinalaiselta" miksi tuossa tangolla roikkuu lehtiä. Kaveri nauroi ja totesi niiden kuuluvan hänen palveluunsa. Ovat kuulemma vanhoja (eilisiä), mutta että saa ottaa ja palauttaa! Mahtava meininki, jätkässä on asennetta. Harmi etten pannut merkille firmaa.

Yhtä hauska juttu oli sekin, että Vilma on oppinut laskemaan seitsemään. Eikä väsy laskemasta. Isi on taas niin ylpeä.

SDP on nousemassa suurimmaksi

Uuden gallupin mukaan Keskusta on ottanut kärkipaikan Suomen suurimpana puolueena ajankohtaisella kannatuksella mitattuna. SDP ja Kokoomus ovat tasapistein kakkosena. Kehityssuunta on kuitenkin selvä: Kokoomus putoaa ja SDP nousee. Keskusta sinnittelee toistaiseksi.

Keskustan kaula kannatustaan nostaviin demareihin on alle prosenttiyksikön, ja aikaa kunnallisvaaleihin on alle vuosi. Hallitus tarpoo kriisistä toiseen, eikä niitä edellisiäkään saada putsattua uusien teiltä. SDP valmistautuu puoluekokoukseensa, ja tulee keväällä poliittiseen keskusteluun lukuisilla uusilla avauksilla sekä uudella ilmeellä Eero Heinäluoman johdolla. Puolue toimii jatkuvasti yhtenäisemmin, tekee työtä ja vasta valmistautuu varsinaiseen poliittiseen kampanjointiin.

Näyttää yhä ilmeisemmältä, että porvarihallitus natisee henkitoreissaan koko ensi vuoden.

Voi hitsi voi harmi

Merill Lynch otti vähän hittiä noista USA:n subprimekahinoista. Sen verran pahasti, että pääjohtaja jouduttiin potkimaan pihalle firmasta. Onneksi kaveri sai pienet kipurahat ettei ihan tyhjän päälle tarvitse jäädä lillumaan - 160 miljoonaa dollaria karkkirahaa lähtiäisiksi. Kyllä täytyy miestä hatuttaa perusteellisesti että tuli mokattua.

On se vaan Amerikassa sitten reilu meininki jos irtisanomisiin joudutaan. Mutta onhan meilläkin onneksi se muutosturva.

Sunnuntain sivalletut

Nyt näyttäisi olevan taas muutama minuutti aikaa kirjoitella mietteitä viikon varrelta.

Stora Enson lakkauttamispäätöksissä on taloustieteilijälle purtavaa kerrakseen. Asiasta enemmän ymmärtävät ovat kertoneet minulle, että yhtiön keskeinen pyrkimys on saada tuontipuun hintaa alas ja sellun hintaa ylös - jälkimmäistä vähentämällä tarjontaa ja edellistä vähentämällä kysyntää. Sitä aina välillä toteaa oman ajattelunsa olevansa liiaksi kansantaloustieteen perusmallien varassa, niiden joissa edetään täydellisen kilpailun oletuksilla. Stora Enso on niin iso peluri, että se laskee järkeväksi pyrkiä vaikuttamaan markkinahintoihin kannattavien tehtaiden alasajolla, tavallisten ihmisten kustannuksella.

Ja tästä syntyy sellainen ikävä johtopäätös, että puheet tehtaiden ostamisesta toiselle omistajalle ovat epärealistisia: Stora Enso haluaa ne kerta kaikkiaan pois pelistä.

Lakkauttamispäätöksen tiedottamiseen liittyy surkuhupaisa välinäytös. Pääministeri Vanhanen sai päätöksistä tiedon jo edellisenä iltana kuin markkinat. Kyseessä on pörssiyhtiön tiedottamisrike, jolta olisi vältytty laittamalla Vanhanen asianmukaisesti nk. hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin. Stora Enso muistaakseni kommentoi, että tälle ei ollut tarvetta koska Vanhanen ei olisi enää kuitenkaan ehtinyt käymään kauppaa Helsingin pörssissä tiedon saatuaan. New York oli kuitenkin auki, ja Stora Enso noteerataan myös siellä.

Lehtijutusta tulleen vaikutelman mukaan Vanhanen naureskeli asialle ja piti sitä mitättömänä – hän jopa totesi Stora Enson käytännön vastanneen ihan yleistä menettelytapaa! Eli pääministeri saa säännöllisesti tietoja markkinoiden ”ohi”, etukäteen. Jos näin on, niin se on ihan ymmärrettävää, mutta ei todellakaan ihan pikkujuttu. Mitä arvokkaampaa tietoa saa, sen kuumemmin se polttaa taskussa. Kyseessähän on eräänlainen Taru sormusten herrasta – variaatio. Ja sormuksen kiusauksen torjuu tässä tapauksessa noudattamalla annettua lainsäädäntöä, ei se sen kummempaa ole.

Minusta Vanhasen kannattaisi – olisi kannattanut! - turvata selustansa, vaikkei kauppaa käykään. Rata miettii jo ottaako se asian työpöydälleen – ja pitäisi ottaa! Kun puhutaan sisäpiiririkoksista, puhutaan pienistä tiedonjyvistä, ajoituksista, mitättömiltä tuntuvista pikkujutuista. Mutta puhutaan yleensä myös miljoonista. Ja sitten viisaat ja kokeneet pomot päätyvät kuitenkin sinne käräjille vuosikausiksi setvimään kauppojansa.

Toivottavasti Matti Vanhanen ei joudu kohta toteamaan julkisuudessa: ”Minä en ollut niitä tietoja pyytänyt ja ne tulivat minulle yllätyksenä.”

Pari muuta huomiota.

Veronmaksajien keskusliitolta tuli mielenkiintoinen vertailu palkkaverotuksesta 18 läntisen teollisuusmaan kesken. Pitää lukea kun ehtii. Itse olen usein kohtalaisen lähellä liiton linjauksia, ja pidän sen tuottamaa informaatiota laadukkaana ja tarpeellisena. Keväällä muistan lukeneeni liiton lehdestä tyytyväisenä toimitusjohtaja Teemu Lehtisen arvion omasta perustulokirjasestani; hän totesi olevansa raportin kanssa pitkälle samoilla linjoilla.

Putiikki on siitä mielenkiintoinen, että se on sekä edunvalvontajärjestö että tiedontuottaja. Uuden vertailun tiedotuksessa tämä kaksoisrooli sitten jonkin verran tökkäsi: liitto propagoi, että keski- ja suurituloisten marginaaliverotus on Suomessa vertailumaita selvästi kovempaa, ja siihen pitäisi nyt puuttua: siis tuloveronalennuksia keski- ja suurituloisille.

Kröhöm. Nyt tässä on jotain häikkää. Veronmaksajien keskusliitto oli tärkeä ja arvovaltainen back-up Lipposen hallituksen tuloveronkevennyksille, jotka kohdistettiin tietoisesti pieniin ja keskisuuriin tuloluokkiin. Tämä Lipposen pitkä linja toteutettiin ennen muuta työllisyystalkoiden nimissä: ansiotuloveron kevennyksillä lisättiin sekä työn kysyntää että sen tarjontaa, ja täydennettiin tupoissa rakennettua palkansaajien ostovoimaa. Myös Veronmaksajien keskusliitto ja Teemu Lehtinen ovat pitäneet (kuten tulee ilmi myös perustulokeskustelun kautta) pienituloisten veronkevennyksiä tärkeimpänä keinona parantaa jatkuvasti työllisyyskehitystä ja myös vähentää työttömyyttä.

Kun näin on tehty, niin totta kai keski- ja suurituloisten suhteellinen verotaakka kasvaa. Marginaaliveroprosenttien osalta keski- ja suurituloiset ovat jääneet maksumiehiksi, kun kaikkea ansiotuloverotusta ei voida kerralla keventää. Se, että näin on käynyt, on nimenomaan sosialidemokraattien ansiota, vaikka tätä eivät Lipposen kriitikot omassa puolueessammekaan taida sisäistää. Heidänkin kannattaa katsoa läpi tuo uusi raportti ja miettiä mistä sen viesti kumpuaa.

Mutta joka tapauksessa, mielestäni Teemu Lehtinen ja kumppanit olisivat toimineet johdonmukaisemmin jos olisivat katsoneet ansiotuloverotuksen kehityksen pidempää linjaa ja sitä miten se on muodostunut. Nyt heitettiin täkynä yksittäinen asia, joka on melkein väistämätön seuraus ennen tuetusta politiikasta. Disclaimer 1: kyseessä on taas lehtijuttu, enkä tiedä mistä kaikesta itse tiedotustilaisuudessa on puhuttu. Disclaimer 2: Veronmaksajien keskusliitto tukee periaatetasolla tuloveronkevennyksiä kaikissa tuloluokissa. Sikäli mainitsemaani ristiriitaa ei ole.

Kolmas asia.

En tiedä onko hesarin toimittaja Tanja Aitomurto kokoomuksen jäsen, mutta jos on niin yllätyksenä se tieto ei tämän päivän jälkeen tulisi. Niin avoimesti hän osti kokoomuksen puoluevaltuuston selityksen siitä, että kokoomus ei ole luvannut ”tasa-arvotupossaan” mitään muuta kuin ”reiluja palkankorotuksia” julkisen sektorin koulutetuille naisille. Siis ”reiluja palkankorotuksia”? Miten tällainen tulkinta voidaan kirjoittaa sunnuntain hesariin, täysin kritiikittä?

Eikö tähän mennessä ole jo tullut täysin selväksi se, että Kokoomus antoi Kataisen suulla vaalilupauksen valtion mukaantulosta siten, että valtio kuittaa yleisen linjan yli menevän osuuden kuntien palkkaratkaisusta, kun se ylimenevä osuus kohdistetaan alipalkatuille koulutetuille naisryhmille. Eikä valtio nyt vaan niin tee, se 150 Meuroa vuodessa ei kata tästä lupauksesta kuin pienen osan. Ihan selkeä vaalilupaus syödään ja kielletään, ja hesari soittaa vieressä tahtia. Pettymys lukijana.

Eikä Aitomurtoa näyttänyt mitenkään häiritsevän sekään, että Katainen oli samassa kokouksessa halunnut kieltää keskustelun koko Tehyn työtaistelusta sovittelulautakunnan työrauhaan vedoten. Siis kieltää julkisen keskustelun (”kaikki puheenvuorot aiheesta ovat vain haitallisia” jne.). Ja hesarin toimittaja ei ole moksiskaan!

Ei voi kuin toivoa että huomenna olisi taas onnistuttu paremmin objektiivisuudessa.

This is why

Arto ja Tage ovat jo jonkin aikaa sitten ilmoittautuneet Hillaryn tukijoukkoihin USA:n tulevassa presidenttikisassa. Itse olen jo myöskin hyvän aikaa sitten todennut, että jos ja kun kahdesta demokraattien kärkiehdokkaasta pitää toinen valita niin minun valintani olisi Barack Obama. Tärkein syy valintaani on tämän tuoreen gallupin pääviestissä, jossa ei sinänsä ole mitään uutta.

Tällä hetkellä kaikki näyttää demokraattien kannalta - tuota gallupia lukuunottamatta - hyvältä, mutta tekee jälleen mieli kirjata julkisesti ylös demokraattien ehdokasasettelussa tapahtunut perusvirhe: ehdokkaat ovat liian eksoottisia perusamerikkalaisille. Hillary tekisi isänmaalleen ja koko maailmalle suuren palveluksen jättäytymällä kisasta äkkiä pois. Tilalle pitäisi pikaisesti nostaa joku kokeneen kaartin senaattori tai kenraali, mielellään noin 60-vuotias valkoinen heteromies.

Seuraavakin Yhdysvaltojen presidentti voi muussa tapauksessa aivan hyvin olla republikaani.

Tajunnan virtaamaa

Mahtava päivä, varmaankin syksyn hienoin. Piti lähteä heti heräämisen jälkeen aamiaiselle Munkkiniemen puistotielle. Siinä on nätillä paikalla useampiakin mukavia kahviloita, joiden ulkoterasseilla tarkenee vielä hyvin ilman lämmityksiäkin nauttia aamupala.

Sitten tietysti Seurasaari ympäri. Society Island oli taas nimensä veroinen: porukkaa oli liikkeellä paljon ja kaikista ilmansuunnista. Ja ihmeteltävää riitti kaikille. Joutsenen poikaset ovat kasvaneet jo lähes emonsa kokoisiksi, mutta värinsä puolesta niistä tulee vielä mieleen rumat ankanpoikaset. Muualla luonnossa syksyn värit olivat kauneimmillaan ja ihmisillä kamerat kävivät. Harmitti etten itse omista sellaista. Kiinalaisiltakaan ei enää välty edes sunnuntaikävelyllään, heitä oli liikkeellä kymmenittäin. Kuvasivat oravia ja testailivat lenkkeilijöiden sauvoja. Puistelivat päitään ja pulisivat kiinaansa. Suomalaiset nauroivat. Ei ollut laji ilmeisesti vielä levinnyt niin pitkälle itään.

Sunnuntaikävelyillä sitä yrittää hieman irrottautua ajatuksissaan arjen pikkuasioista ja rentoutua. Luontoa ja merta katsellen se aika hyvin onnistuukin. Mutta kun meren takaa silmiin sattuu Meilahden sairaalakolossi tai siniset kantaverkon sähköpylväät, ajatukset kulkeutuvatkin taas Tehyn työtaisteluun ja SDP:n energiapolitiikkaan. Olen itse sihteerinä ilmasto- ja energiatyöryhmässä, ja välillä tuntuu, että kun yhden yhtälön saa kiinni niin kaksi muuta repsahtaa auki. Joskus ilmasto- ja energiapolitiikka tuntuukin yhtä lailla mission impossible:lta kuin se 141-tukikin.

Olen silti varma siitä, että hyvän ilmastopolitiikan rakentaminen Suomelle, EU:lle ja maailmalle on nimenomaan sosialidemokraattien haaste. Keskusta lypsää rahaa peltotalouteen eikä jaksa miettiä erilaisia hiilitaseita. Kokoomus luottaa yksipuolisesti ydinvoimaan ja toisaalta markkinoihin, mutta ei esitä kokonaisvaltaisempaa linjausta johon sisältyisi esimerkiksi keinot uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi. Vihreät eivät ymmärrä suomalaisen teollisuuden ympäristöystävällisyyttä ja sen edunvalvonnan mielekkyyttä sekä omassa kansantaloudellisessa että globaalissa ekologisessa yhteydessä. Vastuu tasapainoisen, vaikuttavan ja rationaalisen ilmastopolitiikan luomisesta jää SDP:lle.

On muuten pakko tölväistä tässä välissä vähän SAK:ta, vaikka tunnenkin astuvani tällöin aralle alueelle. Jorma Ollila näki tupojen olevan tiensä päässä. Hän ei halua niihin palata. SAK:n Lauri Lyly reagoi välittömästi jälleen kerran ”tyrmäämällä” Ollilan sanoman, ja perusteli tupojen tarpeellisuutta kymmenen vuotta vanhoilla asioilla kuten lamasta nousulla ja Nokiankin tupoista saamilla hyödyillä. Emme kai me pelkällä taloushistorialla voi perustella tulevaisuuden työmarkkinaratkaisujen muotoja? Tupot kannattaa pitää työkalupakissa, mutta niitä voi ja pitää puoltaa tulevaisuuden maailmaa hahmottavilla perusteilla. Viestintä taas vähän takkusi.

Sunnuntain hesari on mielestäni ottanut viime aikoina hyvin roolinsa erilaisten sosiaalisten epäkohtien esiintuonnissa. Thaihieronnat, asunnottomuus ja viimeisimpänä tänään kerjuu Helsingissä ovat erittäin tärkeitä teemoja, ja on hienoa että valtakunnan ykkösmedia nostaa näitä etusivun jutuikseen. Hierontalaitoksen osaltahan hesarin juttu on nyt johtamassa toimenpiteisiinkin.

Sinänsä prostituutiokeskustelussa hallituksella on toki tyylilleen uskollisesti eväät täysin levällään. Sisäministeri ja oikeusministeri keskustelevat lehdistön välityksellä mitä pitäisi kieltää ja mitä sallia; käytännössä mitään linjaa seksibisnekseen ei ole vaan poliisi ilmeisesti poimii selviä paritustapauksia jos sattuu niihin muiden töidensä kuten talousrikostutkimusten yhteyksissä törmäämään. Ministerit arpovat ja mutustelevat, virkamiehet selittävät.

Päätoimittaja Janne Virkkusella oli myös mielenkiintoinen kolumni kakkossivulla. Hallitus ei saanut juuri kehuja Hesarin linjanvetäjältäkään, joka aprikoi jopa hallituksen kyvystä työskennellä kokonainen vaalikausi. Porvariyhteistyö ei ole tosiaan tuonut Suomeen minkäänlaista dynamiikkaa tai parannuksia, ainoastaan lisää ongelmia. No, tämä meni jo enemmän Koobran sivalluksen kuin Virkkusen piikkiin. Kolumnia lukiessa tuli mieleen viime viikko ja mahtava tilaisuus käydä pieni keskustelu Virkkusen kanssa Hesarin linjasta ja siihen vaikuttavista asioista. Avartava tilanne, viisas mies.

Huomenta Suomi

Pirpana vetelee taas zetaa. Päivän paras tuli vasta iltasadun aikaan. Luin Pekka Töpöhäntää, jossa kerrottiin että Monnilla on tapana aiheuttaa Pekalle kaikenlaisia harmeja. Vilmalla alkoi lyömään tyhjää kunnes hän hetken päästä lähti sängystä menemään. Kysyin että minne matka, jolloin tyttö vastasi lähtevänsä hakemaan harmeja. Olin että ???. Hetken kuluttua hän haahuili lelulaatikolla ja toisteli itsekseen "missä ihmeessä se haami oikein on...". En päässyt lopultakaan jyvälle mutta se ei ole ihan uutta.

Pitääpä tunnustaa epäisanmaallisuuteni. Myönnän, ettei ihan älyttömästi kaivele vaikkei tämä kansallinen 141-ponnistus kymmenettä kertaa enää onnistuisikaan. Olen svedujen - ja Lasse Lehtisen - kanssa ihan samaa mieltä asiasta: Etelä-Suomen maataloustukiratkaisu on tarkoitettu siirtymäkaudeksi, ja yleensä siirtymäkausien aikana pitäisi tapahtua jotain toiminnallisia siirtymiä. Suomessa konkreettisinta mitä tapahtuu on se, että maajussit alkavat aktivoitua jokunen kuukausi ennen kulloisenkin "siirtymäajan" loppumista, matkustavat Hessaan ja vaativat ministereitä laittamaan rysselissä kovan kovaa vasten. Koska tehtävä on perusluonteeltaan mission impossible, saadaan aina ennen pitkää muutama kuorma sitä ihteään eduskunnan kukkamaille ravinnoksi.

Hätkähdin kun huomasin, että Kauppalehti otti muutama päivä sitten kantaa 141-tuen jatkamisen puolesta. Tosin hyvin hyvin epäselvästi, mutta silti näin tulkitsin. Heidän huolensa koski toisaalta suomalaista elintarviketeollisuusketjua ja toisaalta omavaraisuutta.

Ymmärrän huolet, mutta olen silti sitä mieltä että Suomessa olisi ryhdyttävä sopeutumaan tilanteeseen, jossa täällä ei harjoiteta pelkästään julkisiin tukiin perustuvaa ammattimaista maataloutta. Jos suomalaiset haluavat kotimaista viljaa ja lihaa jatkossa, he maksavat siitä kyllä markkinoiden määräämän hinnan. En itse usko, että maatalous täältä kokonaan häviäisi tukien loputtuakaan - etenkin jos samaa politiikkaa ryhdyttäisiin noudattamaan kattavammin Euroopassa ja maailmassa, kuten pitäisi. Ja jos häviäisi niin vapautuisipa resursseja tuottavampaan käyttöön.

En halua todellakaan viedä leipää kenenkään suusta, ja tiedän että maajussit ovat monesti sympaattista ja hyväntahtoista porukkaa. Mutta tukiteatteri nostattaa jostain syystä verenpainetta. Peruslähtökohta ei mielestäni voi olla enää se, että Suomessa täytyy säilyttää jatkossakin elinvoimainen maatalouselinkeino. Peruslähtökohdaksi on otettava se, että maatalous on maassamme, juuri niihin vaikeisiin olosuhteisiin perustuen, auringonlaskun ala.

Ja samaan hengenvetoon voisi todeta senkin, että ei nyt todellakaan tarvitse väkisin pitää mitään ”koko maata asuttuna” – haloo!

Miettikää, miettikää, miettikää

Nyt tuli heavyä kamaa, Venäjä lähti uhkailulinjalle Suomen Nato-option osalta. Enpä muista ihan tuon tyyppisiä uutisia lukeneeni sitten Zirinovskin höläytysten.

Virallinen Suomi vaikenee. Siinä ei ole mitään uutta että Vanhanen ei kommentoi, mutta samaa linjaa vetää nyt Kanervakin. Ehkä hän on valmistelemassa vihdoinkin sitä suurta ulkopoliittista linjapuhettaan, sitähän tässä on odoteltu jonkin aikaa.

Nyt onkin mielenkiintoista nähdä tapahtuuko Kokoomuksessa uussuomettumista, vai lähetetäänkö Jyri Häkämies Moskovaan uhoamaan lisää.

Ilmastonmuutos blogi

"Olen itse täysin tosissani sitä mieltä, että jos me emme nyt toimi nopeasti, pohjoisen merijään sulaminen saattaa jo suhteellisen pian aiheuttaa mullistuksen, joka voi - niin uskomattomalta kuin tämä ehkä kuulostaakin - merkitä eräänlaista maailmanloppua oman lajimme tai ainakin sivilisaatiomme kannalta."

Tiedetoimittaja ja kirjailija Risto Isomäki Helsingin Sanomien blogissaan. Tässä uusi blogi, jota varmasti kannattaa seurata.

Heureka!

Pääministerillä välähtää ajoissa, osa 276.

Suuria puheita, surkeita voivotteluja

Porvarihallitukselle ajatus siitä, että työmarkkinaosapuolet neuvottelisivat työehtosopimuksista keskenään on näköjään edelleen pelkkää retoriikkaa. Kun Tehy viimein kertoo kauan odotetun palkkatavoitteensa julkisuuteen, niin Jyrki Katainen (ja myös Vanhanen) ovat ensimmäisenä kommentoimassa tavoitteita ylimitoitetuiksi ja epärealistisiksi.

Ottamatta kantaa työmarkkinatilanteeseen ja Tehyn tavoitteisiin, niin jälleen kerran: Katainen siirtyy orastavassa työtaistelutilanteessa työnantajan puolelle, ja sekaantuu kannanotoillaan neuvotteluiden kulkuun. Tämän myötä hän edelleen alleviivaa omaa rooliaan ja omia vaalilupauksiaan hötäkässä. Käsitin niin, että hallituksessa olisi vihdoin oikeasti oivallettu, että poliitikkojen asia ei ole liittokierroksella häärätä ja kommentoida sopimusvääntöjä. Valtiovarainministerillä on kuitenkin nähtävästi ns. kusi sukassa, ja kun hän ei muuta keksi tehdä niin päättää siirtyä eksplisiittisesti työnantajan leiriin, järjestäytyneiden sairaanhoitajien vastapuolelle voivottelemaan.

Setä Arkadia (maikkarin Timo Haapala) kysyi blogissaan, miksei tätä asiaa sovita kokoomuksen puoluetoimistolla sivistyneesti. Ovathan Katainen, Tehyn puheenjohtaja ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen puheenjohtaja kaikki kokoomuslaisia. Haapala esitti hyvän kysymyksen. Kokoomus on nyt todellakin sotkeutunut työmarkkinapolitiikkaan tavalla, josta - sikäli kun se sotkusta vielä edes joten kuten selviää - sillä on varmaankin myöhemmin paljon opiskeltavaa. Ennen sitä nämä umpisolmut on tavalla tai toisella saatava auki. Tekoja eikä kannareita.

Onneksi meillä on aktiivinen ja uudistava hallitus

Kanerva toteaa, että maatalous on hallituksen suurin huoli. Vanhanen puuhailee talokauppojensa kanssa, suunnittelee uutta pirttiä ja selvittelee naissotkujaan. Kohta kun Katainen nousee taas eduskunnan puhujapönttöön kehumaan sillä Vaalimaan maailman suurimmalla rekkaparkilla, niin kyllä tavallinen palkansaaja saa olla ylpeä valtioneuvostostaan...

Juhlasta arkeen

Veikkaan että eräs henkilö nukkuu tällä hetkellä aika sikeästi. Nimittäin päivänsankari. Oli pitkä ja tapahtumarikas päivä. Aamulla väsytin sen jo Hoplopissa, että päiväunitus varmasti onnistuu, ja iltapäivä meni sitten iltaan asti juhliessa. Kiitos kaikille vieraille mahtavista lahjoista!

Kiitos kaikille asianosaisille myös eilisistä häistä, oli todella hauskaa. Etenkin orkesteri veti mukavan setin ja päästiin ärhäkästi tanssimaan. Juotaviakin oli riittämiin, ja jotain oli varmasti maisteltu kun kävin jossain vaiheessa väittämään että A le coq on ranskalainen olutmerkki...

Ylioppilaslehti on kirjoittanut laajahkon artikkelin vankeinhoitotyöstä. Jutussa haastateltiin lyhyesti myös minua. Kuittasin itse tekstin joten turha tässä lähteä korjailemaan, mutta tuo toteamus siitä ettei vartijan työssä kiinnostanut muuta kuin raha on kyllä liian tiivis töksäytys. Tarkoitin sitä, että motiivi minulla hakeutua tähän kesätyöhön oli kohtalaisen hyvä palkka verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Ihan hyvä artikkeli kaiken kaikkiaan mutta enpä jatka aiheesta tällä kertaa sen pidemmälle.

Out there with my Helsinki girl

Ei se vielä mitään että Seurasaaren sillalla tulee vastaan ylijohtaja J. Pekkarinen VM:stä, mutta Kekkonen tuntui jo vähän liioittelulta. Olimme Vilman kanssa kävelyllä ja siinä se Urkki vaan hölkkäsi vastaan tiukoissa verkkareissa. Periaatteessa olisi ollut mahdollista, että olisin omassa lapsuudessani vielä törmännytkin vastaavassa tilanteessa Tamminiemen isäntään, mutta enpä olisi uskonut että tyttärenikin vielä ehtisi samaan...

UKK:ta seurasi sitten melkoinen leegio kameroita ja YLE:n kuvauskalustoa. Society Islandin sillanpuoleisen pään oli vallannut saman firman autokolonna. En tiedä mitä filmattiin, mutta Urkki oli ainakin näköisensä. Näyttelijän nimeä en muista, mutta jos Suomessa on yksi henkilö joka 60-70 –vuotiasta superpressaamme voi näytellä, niin juuri hän tässä on kyseessä. Olisiko sukunimi Nousiainen, ehkä.

Siitä johtui mieleeni asia, jota en ole tullut aikaisemmin oikeastaan ajatelleeksi. Nimittäin se, että pikkuriiviönihän on syntyperäinen helsinkiläinen jo kolmannessa polvessa. Onhan sitä tullut asuttua pitkin maita ja mantuja, mutta juuret ovat kuitenkin vahvasti täällä, tai itse asiassa ei Munkassa vaan -50-luvun itähelsinkiläisissä lähiöissä. Itse laskin asuneeni Puotilassa, Katajanokalla, Pohjoisrannassa, Ogelissa, Tapulikaupungissa, Koskelassa, Maunulassa, Pihlajamäessä ja Munkkiniemessä. Ehkä Vipusta tulee pidemmänkin linjan pihlisläinen.

Ehkei tämä ole asia, josta Vilman kannattaa kehä III:n ulkopuolella kehuskella, mutta mielenkiintoinen detalji se alkaa jo nykymaailmassa olla. Tänään neiti valmistautuu huomisiin synttäreihinsä, ja isi lähtee tästä Käpylään juhlimaan kavereiden häitä!

Yritykset ja vastuu

HS-raati uskoo suuryritysten kykyyn tehdä hyvää, sanoo hesarin otsikko. Jos vaihtoehtoina ovat kyllä ja ei, niin samaan uskon minäkin. Ihmettelin vain jutussa esiintyviä eräitä kommentteja, jotka olivat toista mieltä. Professori Matti Wibergin mukaan yrityksen johdolla on epäselvä tavoitteenasettelu, jos se osallistuu hyväntekeväisyyteen omistajiensa taloudellisten etujen kustannuksella. Historiantutkija Markku Ruotsilan mukaan pyyteettömyyden ujuttaminen markkinatalouden mekanismeihin johtaisi markkinatalouden tuhoon.

Vielä kovempaa linjaa veti toimittaja Timo Harakka, joka ei halua edellyttää yrityksiltä mitään muuta vastuullisuutta kuin riittävästi veroja. Harakka toteaa: ”Ja jahka nämä omistajat maksavat -- -- riittävästi veroa, heitä ei pidä velvoittaa -- -- hyväntekeväisyysgaaloihin tai Lastenklinikan kummeiksi. Juopotelkoot jahdeillaan kenenkään moralisoimatta.”

Ihmettelen sitä, miten yksipuolinen näkökulma yritystoimintaan edellä mainituilla henkilöillä on. Wibergin kommentin logiikan ymmärrän aika pitkälle, sillä hänen perusteenaan on osakeyhtiölaki joka tosiaan määrää yrityksen tuottamaan parhaansa mukaan voittoa omistajilleen. Mutta ongelma on siinä, mikä strategia tuottaa voittoa parhaiten ja millä aikavälillä. Sitä eivät yritykset tiedä itsekään.

En voi mitenkään yhtyä sellaiseen näkemykseen, että yritykset voisivat toimia jotenkin eristäytyneinä osina, vain omien moraalikoodiensa (rahaa nopeasti niin paljon kuin mahdollista) pohjalta yhteiskunnassa. Yritykset toimivat yleensä vuorovaikutuksessa ihmisten, järjestöjen, virkavallan ja muiden yritysten kanssa, eikä niiltä pidä edellyttää sen vähempää kuin muiltakaan. Hyvään käytökseen ei ihmisten kohdalla riitä se, että noudattaa lakeja ja määräyksiä. Jokaiselta voidaan ja tulee edellyttää myös toisten huomioonottamista, hyviä tapoja ja tilannetajua. Aivan sama pätee yritysten toimintaan.

Yliopistoaikoinani muistan puolustaneeni usein McDonaldsia, Coca-Colaa ja muita suuryrityksiä erilaisissa tilanteissa, joissa ne saivat täyslaidallisia kun yrittivät tehdä jotain hyvää. Syyte: pinnallista imagokampanjaa. No totta kai, eihän näiden yritysten ydinbisnes ole mikään hyväntekeväisyys! Mutta yleensä erilaisten tempausten käytännölliset seuraukset ovat hyvin positiivisia. Maailma (ja suomalaiset yliopistot) ovat täynnä erilaisia kiiluvasilmäisiä idealisteja, jotka valintatilanteissa mielummin jättäisivät ihmiset kuolemaan janoon kun antaisivat heille länsimaisen yrityksen elintarvikkeita ja mielummin lopettaisivat kaiken viennin ja tuonnin kuin avaisivat maailmankaupan kokonaan.

Toinen asia on sitten se, mikä kunkin yrityksen kohdalla on tai ei ole ”kannattavaa” hyväntekeväisyyttä, muodossa tai toisessa. Totta kai suurin osa hyväntekeväisyydestä on pyytteellistä. Pragmaattisena sosialidemokraattina tämä ei mielestäni ole kovinkaan tärkeä näkökulma: jokaiselta yritykseltä pitää edellyttää yhteiskuntavastuuta ja kunkin yhteisön yleiset moraalisäännöt täyttäviä toimintatapoja. Olen varma siitä, että tämä ei liiketaloudellisesti terveellä pohjalla olevalle yritykselle koidu turmioksi, päinvastoin. Ja mitä enemmän yritykset omasta eettisyydestään hyötyvät, sen parempi. Elleivät suoraan hyödy, perusnäkemykseni on edelleen sama perustuen omaan moraalikäsitykseeni.

Myös yritysten johtajisto ja lopulta myös omistus muodostuu ihmisyksilöistä, joilla kaiken lisäksi on täsmälleen sama ihmisarvo kuin kaikilla muillakin ihmisyksilöillä. He tekevät virheitä, vääriä valintoja, ja toimivat epätäydellisen informaation varassa. En tosiaankaan toivo, että mikään ihmisryhmä eristäytyy muusta yhteiskunnasta ”juopottelemaan jahdeilleen”. Meidän kaikkien jonkinasteinen velvollisuutemme on rakentaa ympärillemme parempaa maailmaa ja yhteiskuntaa.

Korvakampanja

Laskeuduin toissayönä lentokoneella Helsinki-Vantaalle, ja toisin kuin yleensä korvat lukkiutuivat sangen kivuliaasti. Vasen korva ei sitten avautunut eilen eikä vielä tänäänkään "nenä kiinni ja puhalla" - harjoituksista huolimatta. Päivällä kävelin sattumalta työterveyshoitajan huoneen ohi ja huomasin hänen olevan paikalla. Ajattelin että miksen kysyisi jos hänellä olisi asiaan jokin kikkakolmonen.

Hoitaja tutki korvat ja vasemman korvan jälkeen meni vaikean oloiseksi. Ilme oli sellainen, että ajattelin odotettavissa olevan elinikäni juuri pudonneen huomattavasti. Hän totesi korvan olevan pahasti tulehtunut. Piti jopa tärykalvon vauriota mahdollisena, kun kerroin että laskeutumiseen oli liittynyt voimakasta kipua. Jonkin aikaa ehdin miettiä miten sujuisi elämä ilman kuuloa toisessa korvassa.

Hoitaja passitti minut saman tien lääkäriin, jonka analyysi oli kuitenkin jo paljon mukavampaa kuultavaa. Korva on pahasti tulehtunut, mutta tärykalvo on kunnossa. Ilmeisesti tulehdus liittyi pieneen syysflunsaan eikä ollut vain kertonut itsestään ennen tiistaiyön lentoa. Lekuri määräsi penisilliinin ja korvatipat ja lupasi niiden alkavan vaikuttaa välittömästi. Näin kävi. Nyt illalla vasenkin korva toimii jo lähes normaalisti.

Tällaisten tilanteiden kohdalla muistaa aina arvostaa omaa terveyttään. Niin yllättäen ja arvaamatta se voi aina vaarantua. Kyllä kannatti ottaa yhteyttä asiantuntevaan hoitohenkilökuntaan.

Toinen juttu.

Sattumalta katsoin eilen muutaman minuutin telkkaria, pienen osan siitä puolituntia kuussa -kiintiöstäni (minulla ei ole telkkaria). Tuli eduskunnan kyselytunti. Ja kävi täsmälleen samalla lailla kuin aina ennenkin. Vain pienen katselutuokion jälkeen, kesken kiinnostavan puheenvuoron, YLE:n toimittaja alkaa ”päättelemään lähetystä” ja vetämään yhteen päivän tähänastista saldoa. Todeten, että kiinnostavin osa keskustelua saattaa olla vasta edessä.

Koska olen yläastevuosista asti tottunut siihen, että näin tämän ohjelman kohdalla aina käy niin en osannut edes närkästyä asiasta. Mutta kun näin lounastunnilla päivän Iltalehden kiinnittäneen huomiota samaan epäkohtaan, tajusin kuinka huonoa ohjelmapolitiikkaa YLE tässä kohdin harjoittaa. Mikä voi olla syynä siihen, että eduskunnan kyselytunteja ei näytetä aina ja kokonaisuudessaan ainakin jollain Yleisradion tv-kanavalla? Minusta kaikki järkisyyt puoltavat yksiselitteisesti niiden lähettämistä.

Kolmas juttu.

Varusmiesliitto teki sen taas.

Hurraa Eurooppa!

Kyllä sen aina huomaa kun lähtee EU:n ulkopuolelle. Ei nyt vielä siinä Helsinki-Vantaalla, missä kolmansiin maihin lähtevien passit tarkastetaan, mutta siinä jo kannattaa nostaa tuntosarvet muutamaa astetta korkeammalle. Kohta taas sattuu ja tapahtuu...

No ei itse asiassa sattunut tai tapahtunut mitään kummallista (hotellihuoneen puupöytää koputtaen), mutta silti tuntuu että jo Kroatian kaltaisessa EU:n kandidaattimaassa lähes kaikki on erilaista kuin "meillä kotona". Infrastruktuuri on surkeassa tilassa, kaikki on vanhaa, tupakoida voi missä vain, pyörä- tai kävelyteitä ei ole paitsi keskustassa, maankäyttö on täysin järjettömän oloista (no siinä on toki yhtäläisyyksiä Helsinkiinkin...), hotellipalvelut ovat kehittymättömät jne. jne. Mutta ilmat ovat hienot, merivesi uskomattoman puhdas ja kirkas, ihmiset ystävällisiä ja ruoka maistuu!

Yhden positiivisen superyllätyksenkin koin täällä Trogirissa. Hotellilla on nimittäin käytössä ilmainen ja nopea langaton verkkoyhteys. Usko eurooppalaiseen tietoyhteiskuntaan saattoi kuitenkin vahvistua tällä reissulla.

Sinne tänne ja tonne

Tänään oli syksyn hienoin ilma tähän asti. Oli tosi kiva leikkiä Vipsun kanssa puistossa illalla. Keksivät kaikenlaista puuhaa kohta jo 4-vuotta täyttävän Emilian kanssa, vaikka ikäeroa onkin reilusti. Vähän kävi sääliksi sitä innosta pahkuen puistoon tullutta pikkupoikaa, jolla oli hieno pyssy mukana. Taistelukavereita ei löytynytkään kun puistossa oli vain pari onnetonta tytönrääpälettä.


Huomenna aamulla suunnistan Adrianmeren rannikolle Trogiriin, jossa vietän loppuviikon kokouksessa ja vähän vapailemassakin. Jos nettifasiliteetit ovat sellaiset kuin epäilen niin bloggailuun tulee tauko. Mahdollisesti pidempikin, sillä tourné jatkuu välittömästi muutamalla muulla reissulla lokakuun alussa. Saa nähdä onko hesarin nettitunnuksillekaan mitään käyttöä. Mukava olisi jos ei tarvitsisi parin viikon päästä kahlata läpi toivottoman kokoista paperiläjää. Kaikki lepää sen varassa, onko eurooppalainen tietoyhteiskunta todellisuutta vai ei.

Ikävä vaan tulee jälleen tuota erästä henkilöä joka kohta täyttää jo 2. Onneksi puhelimet toimivat ja hän ymmärtää jo itse sen verran että isi lähti lentokoneella ja tulee taas takaisin.

Ei noilla vedoilla 2.

Oliko siinä sunnuntain hesarin C1-sivun jutussa mitään muuta pointtia, kuin että Suomessa ei ole nykyisin oikeistolaisia taiteilijoita? Onhan se uutinen sekin, mutta ei minun mielestäni ansaitse silti viikonlopun lehdestä kulttuurin etusivua. Väkinäistä.


Mäkisen Esalla oli toki sinänsä haastava tilanne, että osa porukasta ei halua tunnustautua julkisesti oikeistolaiseksi vaikka tuntisi sitä olevansa. Tyhjästä on paha nyhjästä. Veikkaisin, että jutun avannut kieltäytyjä oli muuten Juha Itkonen, hänhän on nuoren polven eturivikirjailijoista tähän asti se virallinen porvarikirjailija.


Ne kulttuuri-ihmiset jotka siinä jutussa jotain oikeisto-vasemmisto-jaosta kommentoivat, olivat myös pahasti pihalla. Toivottavasti he eivät edusta suomalaisen älymystön yhteiskunnallisen tiedostavuuden tasoa keskimäärin. Joku piti itseään oikeistolaisena, koska arvosti työtä ja rehellisyyttä. Hohhoijaa. Toisen mielestä vasemmiston virhe on siinä, että se on tietävinään yksilön puolesta mikä kullekin on parasta ratkaisu. Hohhoijakkaa. Mäkisen tavoittamilla oikeistotaiteilijoilla ei ollut kykyä edes lähestyä asetettua ongelmaa millään poliittisesti mielekkäällä näkökulmalla.


Ehkä hyvä työnjako kulttuuripiireissä on sitten se, että oikeistolaiseksi identifioituvat soittavat bassoa ja politiikkaa puhuvat ne, jotka kokevat edustavansa vasemmistolaisia arvoja ja ihanteita.

Ei noilla vedoilla 1.

Pieni arvio kunta-alan sopimusratkaisusta erityisesti hoitajien kannalta.

Ensinnäkin voi todeta, että palkankorotusprosentit ovat vähintäänkin kohtuullisia. Vaikka sopimuskausi on teollisuutta pidempi, taso ei ainakaan jää jälkeen nk. yleisestä linjasta. Kuntasopimus vahvistaa kuvaa siitä, että liittokierros on rahakierros ja työelämän laatuasiat jäävät tupotilannetta vähemmälle. Kuinka lähelle sitten mentiin kuntien kipukynnystä on hyvä kysymys, mutta käsittääkseni Jalonen sai työlleen kuntien yksimielisen tuen.

Ymmärrän hyvin kuitenkin senkin, että Tehy ja Super ottivat tarjouksen kanssa tuumaustauon. Kokoomuksen vaalilupausten ydin ei ollut korkeissa korotusprosenteissa hoitajille, vaan tasa-arvoisessa palkkauksessa. Jos kuntatyönantajan tarjousta verrataan koko kuntasektorin neuvottelutavoitteisiin, ratkaisun rakenne on ihan erilainen mitä lähdettiin tavoittelemaan. Yleiskorotukset ovat sitä luokkaa mitä pyydettiin, mutta työn vaativuuteen liittyviin epäkohtiin tarkoitettu tasa-arvopotti hyvin vaatimaton tarpeisiin nähden. Ei tällä tarjouksella korjata hoitoalan palkkatason rakenneongelmia ja eri ammattiryhmien suhteelliseen toimeentuloon liittyviä oikeudenmukaisuusristiriitoja.

Eikä niitä oikein voi tällä nykyisellä neuvottelurakenteella korjatakaan. Oppositiojohtaja Jyrki Katainen heitti bensaa liekkeihin paikassa, jossa palokunta ei toimi yhtenä joukkueena. Taitava poliittinen veto ennen vaaleja osui kriittisimpään liikkuvien äänestäjien ryhmään. Mutta niin kauan kuin kuntatyönantaja neuvottelee keskitetysti kaikkien kunnallisten työntekijäryhmien kanssa niin ei valtio pysty edes korotetuilla valtionosuuksilla hoitamaan alan palkkauksen epätasa-arvoa kuntoon - ei vaikka aidosti tahtoisi. Siksi kyseessä on Kataisen osalta joko tietoinen huijaus tai vailinnaisten perutietojen varassa tehty tyhmyys ja riskinotto, siis "jäätteenmäet".

Tässä tilanteessa tuo 150 MEUR:on pottikin taitaa jopa kattaa suurin piirtein sen työnantajan tarjoaman yleisen linjan (n. 9%) ylittävän osan, joka hoitoalalle kohdistuisi (n. 3,4 %). Ei niitä hoitajia kunta-alalla niin järjettömän paljon kuitenkaan työskentele. Mutta kuten sanottu, perusongelma ei katoa tällä lailla mihinkään - hoitohenkilöstön palkat eivät tällä ratkaisulla saavuta kouriintuntuvasti muiden ammattiryhmien (niin kunta-alan kuin yksityistenkin) palkkatasoa.

Jos Katainen olisi lähtenyt yrittämään tupon ja tasa-arvotupon tielle tosissaan, hänellä olisi saattanut olla hieman paremmat mahdollisuudet onnistua, sillä tällöin valtion rooli ratkaisussa on keskeisempi. Eräänlainen vaalilupauksen pettäminen on jo sekin, että tupoa ei edes yritetty. Nyt koko sopan voi tiivistää jalkapallotermein toteamukseen, "ei noilla vedoilla".

PS. Kuka vielä väittää, että demarit kulkevat jälkijunassa? Demarinuorten liittokokous hyväksyi kesällä 2005 julkilausuman, jossa vaadittiin kantaverkkoyhtiö Fingridin kansallistamista. Perusteet ovat samat, joilla EU:n komissio nyt vaatii kantaverkkoyhtiöitä valtionyhtiöiksi ja sähkön tuotantoa ja siirtoa liiketaloudellisesti erilleen. Taisinpa toimia tuolloin jopa itse julkilausumavaliokunnan puheenjohtajana. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää :)

Pitkän päivän matka

Kokeilinpa päiväreissua Brysseliin. Vähän ristiriitainen kokemus. Toisaalta on kiva että pääsee illaksi kotiin, toisaalta aamulla myöhästyy kokouksesta jonkun verran väkisin. Vai onko jollakin – esim. MiMy:llä – hyviä reittivinkkejä kuinka komissioon ehtisi aamufinskillä ajoissa eli kymmenen yhdentoista paikkeille?

Nyt löytyi kirja joka on hankittava käsiin asap. Kilpikonna Greenspanin muistelmat nimittäin. Setä oli antanut FT:lle kunnon haastattelun aiheesta enkä malta olla poimimatta muutamaa nostetta tähän, blogilla on kuitenkin joitakin ekonomistilukijoitakin.

Alan Greenspan:

- Inflaatiopaineet kasvavat koko maailmassa. Globalisaation voima vaimentaa niitä on kulumassa loppuun. Kun länsimaat lisäksi ikääntyvät ja menot tätä kautta kasvavat, vuoden 2030 inflaatioksi AG heittää mielummin 4,5 % kuin mitään viime vuosien tasoa. Nyt on siis Fedin ex-pomolta varmistimet pois päältä!

- USA:n taloutta sen paremmin kuin muitakaan kansainväliseen kaupankäyntiin osallistuvia talouksia ei voi enää arvioida yksittäisinä kokonaisuuksina kuten tähän asti. Globaalit talousvoimat ovat niin merkitseviä, että edes Amerikan kokoista markkinaa ei voida enää ennustaa vähänkään irrallaan muista tekijöistä.

- Pitkät korot nousevat, eivätkä keskuspankit pysty enää kunnolla edes kontrolloimaan niitä. Greenspania syytettiin passiivisuudesta kuplien puhkaisemisessa; hän toteaa yrittäneensä tietyissä paikoissa varovasti, mutta ällistyneensä kun pitkät korot reagoivatkin ylöspäin keskuspankin yrittäessä laskua. Keskuspankkien valta pienenee. Globaali, kasvava, vellova pääoma määrittelee yhä enemmän korkokehitystä. Vastapalloon inflaatio-odotukset kasvanevat myös fundamenteissa.

- Johtopäätös: keskuspankkien ei kannata yrittääkään räätälöidä reaalitaloudesta irronneita suhdannehuippuja. Pieleen menee kuitenkin. Parempi on tyytyä siivoamaan jälkiä, eli elvyttämään koroilla mahdollisuuksien rajoissa. Kuplat aiheutuvat ihmisen epärationaalisesta käyttäytymisestä, eikä ihminen opi niitä välttämään.

- Mikä oli Greenspanin suurin saavutus? Moni varmaan heittäisi itseni tavoin korkoelvytyksen dotcom-kuplan ja 9/11:n jälkiselvittelyssä. FT valitsee hieman sofistikoidummin: Greenspan näki mikrodatasta jo aikaisin -90 –luvun puolivälissä, että USA:n tuottavuuskehitys alkaa ottaa mukavasti kierroksia. Hän sovitti rahapolitiikkansa tätä taustaa vasten, mikä tarkoitti sitä, että halpa raha ei ohjaudu hintoihin vaan tuottaviin investointeihin.

- Tämä oivallus oli tärkeä tuolloin, mutta sekään ei päde enää. Greenspan näkee USA:n tuottavuuspotentiaalin nyt rajoitettuna, innovaatioissa on näkyvissä jopa saturaatiopiste. Yllättävää? Vähän kyllä on, mutta perustekin on järkevä: miksi yritykset jakavat näin suuria voittoja jos niillä olisi ansaitulle rahalle tuottavaa tekemistä?

- Jne, jne… Täytyy lopettaa ja säästää yksi kirsikka kakun päälle:

- Juuri yritysten isot voitot lukeutuvat AG:n päässä siihen arvoitusten (arvatenkin pieneen) joukkoon, joihin hän ei keksi selitystä. Miksi kilpailu ei syö enempää yritysten tuloksia kuten markkinatalouden oppikirja esittää? Kilpailuhan maailmassa on kuitenkin lisääntynyt. Ja miksi – kuten hän nimenomaisesti ylös kirjauttaa – työntekijöiden osuus kansantulosta on rakenteellisesti laskenut viime aikoina eri puolilla maailmaa? Elinikäiseksi republikaaniksi julistautuva Greenspan toteaa, että ellei työmies saa Amerikassa tulokehitystään uudelle uralle, markkinatalouden poliittinen tuki joutuu koetukselle. Tulkitsen niin, että maailman varmin oikeistolainen talousviisas katsoo markkinatalouden menneen tietyllä lailla liian pitkälle. Ihmiset eivät enää katso kohta hyötyjen vastaavan haittoja ja vastoinkäymisiä. Kuka osaisi puuttua peliin?

En nyt valitettavasti voi laittaa linkkiä tuohon juttuun mutta koko sivun artikkeli siis FT 17.9, suosittelen niille jotka lehti saavuttaa. Ja kiinnostuneet voivat kysellä kirjaakin lainaksi parin kuukauden sisällä.

Passivistien vallankumous

Suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytyy kyllä olla todella pahassa jamassa. Onkohan meillä enää edes diplomaattisuhteita olemassa muihin maailman valtioihin? Todennäköisesti ei, sillä niin surkeaa ja passiivista on maamme ulkopoliittisen johdon toiminta ollut viimeaikoina HS:n ja Ilta-Sanomien mukaan.

Mielenkiintoista on kyllä se, että siinä missä hesari laittoi tämän päivän etusivun jutukseen Vanhasen mollaamisen, IS kirjoitti suunnilleen saman satsin kohteenaan Halonen. Homma toimii suurin piirtein siihen asti, kun aletaan keskustelemaan presidentin ja pääministerin välisestä vallanjaosta. Jossain on mennyt puurot ja vellit sekaisin, kun IS väittää että Vanhanen on vienyt Halosen vallan ja HS että Halonen on tehnyt Vanhaselle täsmälleen saman tempun!

Sekä Vanhasen että Halosen perussynti on valtalehtien mukaan passiivisuus. IS ilmeisesti toivoisi sitten Suomeen aktiivista ulkopolitiikkaa harjoittavaa demaripresidenttiä? Mitenkäs se nykyinen perustuslaki menikään, siinä kai ei Mäntyniemeen anneta enää ihan samanlaisia toimintaedellytyksiä kuin Kekkosen aikaan. Riehuminen ja mesoaminen ei kannata jos häkämyrkytys uhkaa (korjaan, haastaa).

Vanhaseen osuva kritiikki tuntuu ihan uskottavalta ja hyvin perustellulta, etenkin kun kyseessä on sattumapääministeri eikä tehtävään pyrkinyt henkilö. Yleensä hänellä josta tulee pääministeri on ajatuksia siitä, mihin suuntaan Suomea pitäisi kehittää. Parhaassa tapauksessa hän ymmärtää, että se kehittäminen ei tapahdu kuin osittain Suomen rajojen sisäpuolella.

Sellaisen toivomuksen voisi lehdistölle esittää, että määrittelisivät mitä "aktiivisuus" ja "passiivisuus" näissä jutuissa tarkoittaa. Ja siten että kysyvät niiltä päivystäviltä dosenteiltaan, ei niin että alkavat itse arpoa koska siitä ei taas hyvä seuraa. Ilmeisesti Jyri Häkämies on tällä hetkellä Suomen aktiivisin ulkopoliitikko? Jos näin on niin en ole kovin varma enää haluaisinko pääministerin ja presidentin olevan jatkossakaan näin aktiivisia...

Onnea Seppo!

Eduskunnan pankkivaltuusto onnistui tehtävässään ja löysi hakijoiden joukosta helmen Suomen Pankin johtokuntaan. Cambridgen yliopiston professori, suomalainen makrotaloustieteen huippuasiantuntija Seppo Honkapohja kiilasi ykkösehdokkaaksi, kun eläköityvälle Matti Louekoskelle haettiin seuraajaa. Tasavallan presidentillä ei liene mitään syytä tai järkeä vaihtaa johtajanimeä tässä tilanteessa, vaikka hän on näin toiminut joskus aiemmin. Kakkosvaihtoehto Antti Suvantokaan ei olisi toki ollut huono valinta.

Honkapohja oli omana professoritutorinani syksyllä 1999, ja tämän jälkeen ehdin käydä joitakin hänen kurssejaan Helsingin yliopistossa ennen kuin hän siirtyi jatko-opiskelijoiden opetukseen ja 2004 vakituisesti Cambridgeen. Honkapohja sopii Suomen Pankkiin erityisen hyvin siksi, että hän on aktiivinen, halukas ja taitava talouspoliittinen keskustelija. Luennoitsijanakaan hän ei ollut mikään tyypillinen merisäänlukija.

Suomen Pankin kannalta on ilahduttavaa, että se onnistuu houkuttelemaan palkkalistoilleen maailman huippuakateemikkoja. Välillä on kuulunut sellaisiakin viestejä, ettei SP enää ole sen paremmin tutkimuksensa kuin (nuorempien tutkijoiden) työehtojenkaan suhteen aivan työpaikkatoiveiden kärkipäässä. Honkapohjan valinta nostaa pankin profiilia ja kiinnostusta sen tekemään tutkimukseen.

Jyri Häkämies - kova jätkä

Tässä on taas yksi Suomen Toivo, joka ampuu sinivalkoista sarjatulta ex-puolustusministeri Anneli Tainan parhailla opeilla. Mikä ihmeen pakko on tieten tahtoen, vailla minkäänlaista järkevää tarkoitusperää härnätä naapurivaltiota ja värittää uhkakuvia? Onko tämä nyt jotenkin modernia ja avointa vai?

Minulla ei ole oikein ikäni puolesta uskottavuutta nimitellä kokoomusministereitä polvihousupoliitikoiksi, mutta jos olisi niin sen tekisin. Täsmälleen sellaisen kuvan tällaiset puheet antavat. Suomen suurin uhka: "Russia, Russia, Russia". Häh? Voiko enempää putkiaivo enää olla?

"Totuus on todellakin todellisuutta." -Matti Nykänen