Sunday, May 03, 2009

Vihreät - hoitakaa tämä asia

Vihreiden tehtävänä tässä hallituksessa oli alunperin toimia porvarihallituksen ekologisena naamiona - talouspoliittisestihan kyseessä on selkeä kokoomuksen puisto-osasto. Porvarihallituksen kannalta on valitettavaa, että viherpesufunktiokaan ei ole toiminut - vihreiden panos tässä hallituksessa on pyöreät plus miinus nolla (ne varsinaiset miinukset menevät kyllä päähallituspuolueille, vrt. aiempi merkintä).

Kesäkuussa aloittava uusi puheenjohtaja Anni Sinnemäki on antanut Uuden Suomen mukaan lausunnon, jota ainakin itse pidän asiallisesti erittäin kannatettavana. Tuossa jutussa on itse asiassa monta isoa asiaa pienessä tilassa. Itämeren suojelemiseksi maatalouden ympäristötuesta olisi tehtävä oikea ympäristötuki, kun se nykyisin on pelkkä maatalousyrittäjien toimeentulotuen jatke. Jos Sinnemäki hoitaa tämän asian noustessaan hallitukseen, lupaan nostaa hattua korkealle ilmaan sekä hänelle henkilökohtaisesti että vihreälle liitolle puolueena.

Pahoin pelkään kuitenkin, että selitykset ovat jo valmiina - EU estää tämän, ei ehditä kun on talouskriisi tai muuta vastaavaa, mutta on selvää että mitkään tällaiset selitykset eivät ole todellisia esteitä, jos poliittisia muskeleita ja tahtoa löytyy. Jos Sinnemäen piipahduksesta jää se maku, että hänkin kävi vain kirjauttamassa ministeritiedotteisiinsa hienoja tavoitteita, niin usko tämän maailmanparannusremmin kykyihin alkaa varmasti heilua laajemminkin. Toki hänelle pitää antaa aikaa, puheenjohtajaahan ei ole vihreissä vielä ehditty vaihtaakaan.

Tällä hetkellä vihreiden hallitustaipaleesta muistuttaa lähinnä Tuija Braxin sähköisen äänestyksen sekoilusatu. Yksi kaksi raskasta ekotekoa ehtisi vielä kääntää asioita parempaan päin.

1 comment:

Teemu said...

Kyynisesti, ainoa tapa miten tämän voi "hoitaa" on se että nykyinen tulotuen omainen ympäristötuki muutetaan pellonmittausmaksuksi ja päälle luodaan sellainen ympäristötuki jolla on jotain tekemistä ympäristön kanssa. Saavutetuista eduista ei tingitä.

Eli en olisi kovin optimistinen Sinnemäen pyrkimysten suhteen, enkä sen puoleen vaikka tätä ajaisi mikä tahansa muukaan puolue, niin kauan kuin Keskusta istuu samassa hallituksessa. Tai sitten Sinnemäki tietää jotain uutisarvoista.