Erkki Tuomioja hipaisee blogissaan vakavaa ongelmaa, joka erään kirja-arvostelun yhteydessä nimettiin yhdeksi viimeisistä politiikan tabuaiheista: väestöräjähdystä.
Jo Malthusin maanarvoteoria perustui aikanaan olettamukselle, että väkiluku maapallolla kasvaa kasvamistaan niin kauan kunnes se törmää pakottavaan rajoitteeseen. Näin on sitten käynyt, vaikka erilaisia rajoitteita on muodostunutkin. Ne eivät vain pakottavuudessaan ole vielä kääntäneet väkiluvun kasvua laskuun.
Onko ihmislajille, joka (vaikkapa globaalistikin, teoriassa) päättää asioistaan demokraattisin päätöksentekomenetelmin, jokaisen ihmisarvon tunnustaen, mahdotonta sopia maapallon väkiluvun rajoittamisesta jollekin kestävälle tasolle? Vai onko lisääntyminen loukkaamaton perusoikeus?
Minusta sen ei pitäisi olla. Ihminen pystyy kyllä tuhoamaan itsensä monin eri tavoin, esim. ydinsotalähtöisesti tai ilmastoa riittävän hartaasti ja pitkään lämmittämällä, mutta on politiikan tehtävä luoda yhteisiä tapoja estää huonoimpien vaihtoehtojen toteutuminen. (Eli toisin kuin Ultsi Rajakangas Stadin Ruusussa esitti, minusta SDP:n ongelma ei ole se, ettemmekö kuuntelisi ihmisiä ja uskoisi heidän huoliaan. Poliittisen puolueen taktiikka ei voi olla sellaisen politiikan luominen, joka mahdollisimman hyvin tyydyttäisi mahdollisimman monen mielihalut, vaan sellaisen politiikan luominen, joka on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta paras vaihtoehto. Nämä eivät ole lainkaan samoja asioita.)
Väestöräjähdys ei onneksi kovin suoraviivaisesti johda ihmisen sukupuuttoon, mutta kriiseihin ja väkivaltaisiin väestöntiputuksiin se johtaa, ja siksi sitä vastaankin olisi luotava uusia ja entistä toimivampia strategioita.
Heitänkin ilmaan kysymyksen, mikä on sosialidemokraattinen vastaus väestöräjähdysongelmaan? Helppo ratkaisu lienee kehitysapu ja naisten koulutus.
Tyydymmekö me siihen?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Viitaten taannoiseen maahanmuuttopostaukseeni, tätä lisää kiitos:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Maahanmuuttokeskustelu+kuutamolla/1135242528095
Kirjoitit, että "Poliittisen puolueen taktiikka ei voi olla sellaisen politiikan luominen, joka mahdollisimman hyvin tyydyttäisi mahdollisimman monen mielihalut, vaan sellaisen politiikan luominen, joka on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta paras vaihtoehto. Nämä eivät ole lainkaan samoja asioita."
Mutta onko yhteiskunnan kokonaisedun kannalta paras vaihtoehto aina löydettävissä? Tai onko paras vaihtoehto edes demareiden keskuudessa suunnilleen yhteinen? Huomaa, että kansantaloustieteilijä siellä kirjoittelee.
Mitä tulee lisääntymiseen, se on minusta loukkaamaton perusoikeus. Kaikkea muuta voidaan kokeilla, mutta Kiinan malliseen yhden lapsen politiikkaan ei pidä mennä.
Kiitos mielipiteestäsi. Ymmärrän kyllä tavallaan lisääntymisen loukkaamattomana perusoikeutena, mutta onhan niitä vastaavia muitakin kuten puhdas vesi, ravinto, koulutus jne. Jos lisääntymistahti on liian kova (esim. vain ajatusleikkinä), joistakin perusoikeuksista ei voida pitää kiinni kaikkien kohdalla. Siksi tässä pitää mielestäni metsästää jotain laajempaa vastausta; ehkä se on se kehitysapu ja naisten koulutus.
Post a Comment