Kauppalehden suurkuluttajana tulee seurailtua myös pörssien kehitystä useampaan kertaan päivän aikana, ja satuinpa sitten päivittämään facebook-statukseeni positiivisena pitämäni tiedon osakemarkkinoiden vahvasta alkuvuodesta. Toveri Oksa siinä sitten meni kommentoimaan statustani kysymyksellä: "THAT makes you happy?". Ehkäpä Oksan ajatuksenjuoksu jatkui esimerkiksi siihen tapaan, että "So here we have a goddam trade union economist who enjoys the goddam stock exchange rallies?!" Koska ihmettely ei välttämättä rajoitu toveri Oksaan, miksipä en avaisi asiaa hieman enemmän.
Pörssin toiminta ja osakeyhtiön idea ovat minusta markkinataloutta parhaimmillaan. Yhtiöiden hajaantunut omistus on kätevä tapa kerätä varoja toimintaa varten, ja samalla myös piensijoittajat saavat mahdollisuuden hankkia yritysvarallisuutta hyvinkin pienissä määrin, periaatteessa vaikkapa vain joidenkin kymmenien senttien erissä. Pörssiyritykset ovat velvollisia kertomaan asioistaan huomattavasti muita yrityksiä tarkemmin, avoimemmin ja säännöllisemmin, joten pörssi lisää talouden läpinäkyvyyttä ja pelisääntöjen kunnioittamista. Ja koska yritykset pitkällä aikavälillä tekevät positiivisia voittoja, voisivat pääomatulot yleistyvän osakesijoittamisen kautta jakautua yhteiskunnassa huomattavastikin nykyistä tasaisemmin, ja keskimääräinen tulotasokin kansantaloudessa nousisi.
En ole koskaan kokenut niin, että pörssisijoittamisessa olisi sen kummempaa poliittista ulottuvuutta. Tiedän, että jotkut vasemmistolaiset pelkäävät kannatuksen puolesta, jos liian moni palkansaaja alkaa innostua omistamisesta. Lisäksi teemaa pidetään epäsopivana siksi, että suomalaisella pienipalkkaisella ei katsota olevan kuitenkaan mahdollisuuksia osakesäästämiseen suurten elinkustannusten vuoksi. Vastaisin näihin siten, että ensinäkään minun vasemmistolaisuuteni ei riipu mitenkään siitä, kuinka paljon huono-osaisia yhteiskunnassa on. Minä todellakin toivon, että suomalaiset vaurastuisivat. Ja katson että jos vasemmisto osaa analysoida hyvinvointiyhteiskunnan dynamiikkaa havainnollisesti ja selväjärkisesti, kannatuksemme ei kuihdu tulotasojen tai tulolajien määrän kasvuun.
Säästämismahdollisuuksien suhteen erot ovat varmasti suuria, mutta on runsaasti esimerkkejä siitä, että pienituloinenkin voi olla säästäväinen ja pennissä on miljoonan alku. Toisaalta suomalaiseen peruspalkansaajan elämänmalliin kuuluu oma asunto, ja kysyisinkin että jos on varaa sadan tuhannen asuntoinvestointiin niin miksi ei olisi pienimuotoiseen osakkeiden ostoon? Nimimerkki vuokralla-asuja.
Poliittinen ulottuvuus liittyy mielestäni enemmänkin siihen, millaisessa toimintaympäristössä ja miten yhtiöt toimivat. Osakkeiden omistamista ei ole minusta sosialistinkaan syytä kummoksua tai kammoksua. Enkä toki olekaan mikään yksinäinen vasemmistolainen piensijoittaja, varmasti meistä hyvän facebook-ryhmän saisi aikaan. Sivuhuomautuksena muistutan erään kolumnistin terävästä havainnosta, että suomalainen kulttuuriteollisuus saa myös rahoituksestaan aimo annoksen osinkotulojen kautta, erilaisten säätiöiden tuottojen pohjalta. Taitaakin moni kynäilijä ja maalari toivoa jo kanssani pörssin kääntymistä pysyvämpään nousuun...
Itse olen puhunut tämän niin kutsutun "kansankapitalismi" - idean puolesta jo pidemmänkin aikaa. Minusta esimerkiksi asuntolainakorkojen verovähennykset pitäisi lopettaa, jotta sijoittaminen verotuksellisesti neutraloituisi nykytilanteesta. Totuus on kuitenkin se, että suoran (ja hyvin pienimuotoisen, huom) osakesijoittamisen aloitin itsekin vasta viime syksynä. Tosin, mikäs sen parempi ajankohta, todennäköisesti! Juuri oli koettu Helsingissäkin yli 50 % kurssilasku.
Monilla nk. tavallisilla kaduntallaajilla on sijoittamisesta monenlaisia ikäviä muistoja. Ihmisiä on ikävillä tavoilla johdateltu ostamaan osakkeita juuri yleisen pörssieurofian vallitessa, hintojen ollessa kuplan huipulla. Erilaisilla "kansanosakkeillakaan" ei ole aina käynyt hyvin, monet pettyivät ikuisiksi ajoiksi kapitalisteihin esimerkiksi Pertti Voutilaisen järjestämän KOP-annin perusteella lamavuosina.
Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että säästäminen kannattaa, ja pörssisäästäminen erityisesti. Se on erilaisiin rahastoihin (ja etenkin eläkevakuutuksiin!) verrattuna edullista ja silti hyvin vaivatonta. Hajauttaminen eri toimialoille sujuu vaikkei olisi taloutta sen kummemmin seurannutkaan, pankit tarjoavat esimerkiksi mallisalkkuja joista on helppo poimia erityyppisiä, melko varmoja suuryrityksiä. Itse sijoitan sillä mielellä, että tappioita ei realisoida. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähtökohta on ostamisessa eikä myymisessä tai kaupankäynnissä. Uskonkin, että varovainen mutta itsenäinen piensijoittaja voi pärjätä pientenkin säästöjensä kanssa mukavasti myös pörssissä.
Uskallan siis jatkossakin iloita siitä, jos osakeindeksit ovat talouslehdissä vihreällä. Ja silloin kun ne taas ovat punaisella, on herkullinen tilanne miettiä koska olisi paras aika ostaa, halvalla.
The usual disclaimer: Pörssiin voi menettää kaikki rahansa. Sijoittamisessa on aina riskinsä. Kurssit menevät ylös ja alas. Minä en yllytä ketään sijoittamaan mihinkään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Niin niin. Kyllä minä ymmärrän, että on mukavaa, että taloudessa menee hyvin. Ja olen ainakin ymmärtävinäni, että pörssikurssit suhteutuvat taloudelliseen toimeliaisuuteen jotenkin.
Mutta, että siitä että pörsskurssit ovat vihreällä, voi tulla onnelliseksi (happy). Se on minusta kummallista. Ihan yhtä kummallista on se, että voi olla onnellinen siitä, että makrotalous kasvaa kohisten tai menee ainakin jotenkuten nilkuttaen eteenpäin.
Voihan sitä tyytyväinen olla, mutta että onnellinen.
En siis kritisoinut sitä, että voi tyytyväisydellä seurata pörssiä tai muuta taloudellista aktiviteettia. Jotenkin sitä vain on vaikea pitää onnellisuutta aiheuttavana tekijänä.
Ja eikös tammikuun pörssikurssien nousu muuten ole ihan normaali ilmiö?
Hei, mä en vain ole mikään sosiologi. Minulle onnellisuuteen voivat riittää myös elämän pienet ja lyhytkestoiset, materiaaliset nautinnot. Kuten kurssien nousu :)
Ja tammikuun nousu taitaa tosiaan olla tyypillinen ilmiö, tosin vuoden ensimmäisen päivän suunnan on väitetty korreloivan voimakkaasti koko tulevan vuoden kurssisuunnan kanssa. Siksi voi olla erityistä syytä olla tyytyväinen ensimmäisten kauppapäivien noususta: optimistisimmat voisivat nähdä sen kuvaavan sitä, että syvempikin taantuma on jo ehditty laskemaan sisään kursseihin, ja nyt alettaisiin laskemaan sisään tulevaa elpymistä.
Elä nyt minua ainakaan sosiologiksi hauku! ;) Filosofi on kuitenkin paljo suurempi sananvääntelijä
Post a Comment