Juuei

Erkki Tuomioja kirjoitteli mukavasti Obaman valinnasta. Pyrkimystä tasa-arvoiseen transatlanttiseen kumppanuuteen on erityisen mukava lukea juuri Tuomiojan kotisivuilta. On hienoa, että hän sanoo ajatuksensa tässä asiassa näin selvästi ääneen. Yhdysvaltojen ja Euroopan yhteistyötä pitää sekä laajentaa, syventää että laadullisesti parantaa.

Siinäpä muuten urakkaa diplomaateille, taitaa olla vähän sama kuin sanoisi että ekonomistien pitää keksiä keinot keventää verotusta, lisätä palveluja ja laskea palvelumaksuja.

Tuomiojasta tuli mieleen myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, jonka valmistumista hallitus on eduskunnassa jostain syistä lykkäämässä. Veikkaan, että kokoomusta ei miellytä se sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuva kompromissi, joka suurten puolueiden kesken on saavutettu. Silloin kissa kannattaisi avoimesti nostaa pöydälle, uuden stubbilaisen linjan mukaisesti.

Itse olen kuulunut SDP:ssä pitkään niihin, joiden mielestä Suomen Nato-jäsenyys olisi monella tavalla perusteltu jatke länsi-integraatiossamme. Nyt tilanne on kuitenkin se, että olen ns. alkanut epäröimään uskossani.

Oliko Pekka Visuri vai joku muu viisas mies, joka piirsi jossakin haastattelussa kuvan liittoutumattomasta, kansainvälisten konfliktien ulkopuolelle jäävästä, kriisinhallintaan keskittyvästä Pohjolan blokista. Vaikka Norja ja Islanti ovatkin Naton jäseniä, minua tämä ajatus - ehkä osin Georgian sodan jälkimaininkien uudelleenlämmittämänä - viehätti suuresti.

Voisiko turvallisuusratkaisumme sittenkin virittää uskottavaksi ilman a) Naton täysjäsenyyttä b) oleellisia korotuksia puolustusmäärärahoihin? Jos uskoisin siihen että voisi, painaisin ehkä sittenkin edelleen Natolle ei-nappia.