Mukavasti kerrostalossa

Helsingin yliopiston kaupunkitutkijat, professorit Matti Kortteinen ja Mari Vattovaara kirjoittavat päivän Hesarissa yhdyskuntarakenteen kehittämisestä Helsingin seudulla. He pitävät käytyä keskustelua heikkotasoisena, mutta mielestäni jatkavat tällä kirjoituksellaan itse samalla vaatimattomalla linjalla.

Ensimmäinen ja tärkein asia: On uskomatonta, miten alkeellisella tasolla tämä keskustelu käy nimenomaan energiatehokkuuden osalta. Energiankäytön pitäisi olla keskeisimpiä tarkastelupisteitä, kun järkevää kaupunkipolitiikkaa mietitään. Tuntuu siltä, ettei kysymystä haluta katsoa suoraan kohti: kerrostaloasuminen on energiatehokkuuden suhteen ylivoimainen ratkaisu muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Näin jo siinä tilanteessa, jossa kerrostalot rakennettaisiin paljon energiaa kuluttavasta betoniraaka-aineesta. Mutta näin yhä enemmän sen myötä, kun betonista siirrytään kehittyneempiin rakennusmateriaaleihin. Tästä peruslähtökohdasta – johon kukaan ei kunnollisesti viittaa – on energiatalouden ja rakennustekniikan asiantuntijoiden kesken olemassa käytännöllinen yksimielisyys.

Kirjoittajien mukaan Helsingin lähiöissä hintakehitys kertoisi jotenkin siitä, ettei asuminen kaupungin kerrostaloissa oikein kiinnostaisi ihmisiä. ”Sen sijaan pientaloympäristö kiinnostaa joka puolella vahvasti” Aijaa. No miksi sitten pientalojen reaalihinnat Helsingin seudulla ovat uutisten mukaan laskussa? Ja miksi lehdissä repostellaan myymättömillä asuntomessukohteilla? Ja jos katsoo vaikkapa Munkkiniemessä kiinteistövälitystoimiston näyteikkunaa, ei siinä esitellä mitään pientaloja. Näiden sijasta myynnissä on erilaisia upeita satojen tuhansien eurojen kerrostalohuoneistoja. On myös melko kummallinen näkemys, että Helsingin lähiöissä olisi nykyisin jotenkin edullista elää – kyllä asuntojen reaalihinnat ovat nousseet lujaa ja pitkään myös lähiöissä.

Kortteinen ja Vattovaara ovat sitä mieltä, että Helsingin keskusta-asuminen on ollut keskustelussa korostetusti esillä, ja viittaavat siihen, että vuoteen 2030 mennessä 80 prosenttia väestönkasvusta Helsingin seudulla ennustetaan tapahtuvan Helsingin kaupungin ulkopuolella. Olen jälleen eri mieltä. Minusta kyse on ollut juuri siitä, että viimevuodet otsikoissa on ollut nimenomaan Helsingin ulkopuolelle muuttaminen ja sinne rakentaminen, ja keskusta-asuminen on mahdollisuutena unohdettu – tietysti olosuhteiden pakosta, mutta näistä olosuhteiden luomisesta nyt on kysymys.

Ihmisillä – ja ilmeisesti myös asiantuntijoilla – on kerrostalorakentamisesta valitettavan vanhanaikaisia käsityksiä. Ei tulevaisuudessa – tai nytkään uusille Helsingin rakennusalueille- rakenneta betonielementtitaloja. Matalasti rakennettua betonikantaa voisi mielestäni myös purkaa pois – asukkaiden tähän suostuessa. Jos tilalle rakennettaisiin korkeita, laadukkaita ja asumistoiveiden mukaan eriytyneitä kerrostaloja, nykyisten betonikolmioiden omistajat paitsi nostaisivat asumistasoaan huimasti, myös vaurastuisivat.

Siitäkin mitä ihmiset haluavat on lopulta aika vähän tutkimustietoa. JOS nyt olisikin niin, että puolet suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa, niin tästä tekisin heti kaksi johtopäätöstä: a) puolet suomalaisista EI halua asua ensisijaisesti omakotitalossa ja b) se, mitä kaikkea ihmiset haluavat, ei voi olla ainoa ohjenuora kestävän politiikan tekemisessä. Tämän siis ei tarvitsisi tarkoittaa sitä, että joka toinen uusi asunto on kaavoitettava omakotitaloksi.

Kortteinen ja Vattovaara esittävät, että 50 000 asukkaan kaupunkia voidaan tutkimusten valossa pitää optimaalisena monessa eri mielessä, ja että Euroopan kaupunkiseuduilla asutaan juuri väljemmin pikkukaupunkiketjuissa, joita yhdistävät raiteet.

Hyvä, mutta eihän tässä ole mitään uutta. Meilläkin on raiteita, joita pitkin pääsee halkomaan Uuttamaata kuntiin, joissa asuu noin 50 000 ihmistä.
Eihän kukaan ole häivyttämässä kartalta näitä pikkukuntia, joissa pientaloasuminen on tonttitilanteen takia relevantti vaihtoehto. Totta kai jokainen joka haluaa saa muuttaa Järvenpäähän, hankkia sieltä tontin ja nikkaroida itselleen talon pellettipöntöllä. Eihän tästä tarvitse keskustella! Nyt on kyse paljon merkittävämmästä asiasta: siitä, mihin suuntaan yhdyskuntarakennetta pitkällä aikavälillä – rakenteellisesti – ohjataan. Tämä jos mikä on poliittinen kysymys, joka vaatii asiallista ja vakavaa paneutumista, ei helppoheikkimäistä visiointia.

Meidän on luotava rakenteet, jossa Helsinki voi kasvaa kestävästi ja energiatehokkaasti. Tästä on kysymys. Kaupunkisuunnittelu on kaikkea muuta kuin betonipolitikointia. Miksei voitaisi välillä puhua siitä, millaista kaupunkirakentamista tarvitaan? Millaisia energiavaihtoehtoja kaupungeissa on tulevaisuudessa tarjolla? Miten ilmasto muuttuu, ja kuinka rakentamisessa tulisi varautua tähän? Millainen on tulevaisuuden älykerrostalo, ja mitä mahdollisuuksia siihen sisältyy? Millaisia uusia liikenneratkaisuja kaupungeissa voi lanseerata?
Keskustelu on vasta aivan alussa.