Seitsemän kertaa parempi Helsinki: OSA I

Tästä sunnuntaista alkaa kirjoitussarja, joka esittelee kunnallisvaaliteemani. Aloituspäivämäärä on hyvä, sillä tänään aloitin muutenkin konkreettisesti kampanjoinnin Kannelmäen markkinoilla. Ilma ja tunnelma olivat kohdallaan, ja kansaa riitti vaaliteltoilla. Demareilla oli paikalla selvästi eniten ehdokkaita, ja erilaisia valittavia riittää laidasta laitaan. Tänäänkin ihmisiä jututtivat esimerkiksi Jukka "Käpylän pyöveli" Järvinen ja rikospoliisi Tomi Sevander - molemmat ehdokkaitamme. Vaan kuinkahan moni arvaisi ensimmäisellä oikein puolueen?

Mutta nyt päivän epistolaan, eli:

Seitsemän kertaa parempi Helsinki: OSA I – Asuntotuotanto

Helsinki tarvitsee nykyistä rohkeampaa ja edelleen tavoitteellisempaa asuntopolitiikkaa. Alueella tarvitaan yksinkertaisesti enemmän asuntoja. Vuokra-asumisesta on tehtävä todellinen vaihtoehto muiden asumismuotojen rinnalle – tämä on myös työvoiman saatavuuskysymys. Asumiskustannusten jatkuva kohoaminen hajauttaa yhdyskuntarakennetta ja kiusaa tilaa tarvitsevia lapsiperheitä. Tämän ”suomalaisen mallin” tuloksena on helposti ylisuuret lainakuormat. Tällainen oravanpyöräjärjestelmä ei ole kiveen kirjoitettu, vaikka välillä siltä tuntuisikin.

Kaupungin ja valtion maa- ja asuntopolitiikan on tuettava kohtuuhintaisten kotien syntymistä. Tavoitteen saavuttamiseksi valtion asuntorahoitusta vuokra-asumiselle ja asumisoikeusasunnoille tulee lisätä.

Kaupungin hintasäännösteltyyn ja valtion rahoittamaan asuntotuotantoon luovuttamien tonttien vuokrille asetettua tuottotavoitetta on merkittävästi alennettava kohtuullisten asumiskustannusten mahdollistamiseksi. Vuokrasopimusten päivittäminen on tehtävä siten, että tonttivuokriin heijastuu asuinalueen arvon kehitys; samalla kiinteistövero tulisi asettaa siten, että kaupungin vuokratontit olisivat suurin piirtein samalla viivalla ”omien tonttien” kanssa. Vanhojen vuokrasopimusten tarkistuksissa pitää noudattaa kohtuullisuutta, vaikka edellisistä tarkistuksista olisikin aikaa.

Valtiolla on erityisrooli Helsingin seudun asuntorakentamisen toteuttamisessa korkotukilainoituksen muodossa, ja tiivistä yhteistyötä tarvitaan. Talouden kääntyessä taantumaan, on vuokra-asuntotuotantoa pääkaupunkiseudulla rohkeasti lisättävä – julkiset, ohjelmiin perustuvat rakennusinvestoinnit ovat hyvä suhdannepuskuri.

Yksityisille rakennuttajille on asetettava lisävelvoitteita asuntoruletissa. Jo rakennettuja kovan rahan kohteita ei pitäisi seisottaa vuosikaupalla tyhjillään, kuten nyt tapahtuu, vaan ne on saatava asuinkäyttöön. Mikäli kysyntä ei riitä annetuilla hinnoilla, hintoja on tiputettava tasapainohinnan löytymiseksi. Myös tappion mahdollisuus kuuluu liikentoimintaan; erityisesti tämä pitäisi sietää heikosti kilpailuilla toimialoilla joihin rakentaminen selvästi kuuluu.

Keinona en esitä kuitenkaan pakkomyyntiä tietyn määräajan jälkeen, vaan joitakin sanktioveroja / -maksuja tyhjillään seisotettaville taloille. Samaan tyyliin kuin on mahdollista korottaa kiinteistövero erikseen rakentamattomalle mutta kaavoitetulle tonttimaalle. Tätä muuten ehdotti hienosti Jaana Leppäkorpi Espoossa vähän aikaa sitten, mutta hävisi valitettavasti äänestyksen.

Vielä Pekka Korpisen allekirjoittamassa 2004-2008 asumisohjelmassa todetaan seuraavaa: ”Asunto-ohjelmakaudella 2004–2008 asuntorakentamisen määrä vähenee, koska rakentamiskelpoista tonttimaata ei ole riittävästi.” Pula tonttimaasta olisi ollut siis lähestulkoon ainoa syy asuntorakentamisen ongelmiin. Sipoo-kauppa, Jätkäsaari, Kalasatama, Vuosaaren satama, jonka avulla Keski-Pasila päästään rakentamaan jne. ovat tähän nähden tärkeitä askeleita eteenpäin, mutta etupäässä näissä on kysymys hyvin kalliin hintaluokan asuntotarjonnasta. Rakennuskelpoista tonttimaata ei ole yleiskaavassa edelleenkään lainkaan riittävästi! Ellei kaavoitus suju riittävän hyvin kaupungin monopolina, pitäisi valtakunnallisesti miettiä voitaisiinko kaavoitusta siirtää myös yksityisten tehtäväksi.

Helsingin pitää olla suunnannäyttäjä vammaisille ja erityisryhmille suunnitussa asuntotuotannossa. Sara Paavolaisen Käpytikkayhdistys on tehnyt valtavan ponnistuksen onnistuessaan saamaan Arabianrantaan asuintalon 20 kehitysvammaiselle nuorelle. Toivottavasti tienraivaajien työ kantaa hedelmää jatkossa, ja yhä useampi kehitysvammainen nuori ihminen pääsisi itsenäistymään omaan kotiin yhteiskunnan tuella.

Tarvitaan riittävä määrä asuntoja, ja monipuolisesti tuotettuna. Monipuolinen tuotanto tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kovan rahan seassa tuotetaan myös riittävästi korkotukilainoin tai muuten tuettua vuokra-asuntotuotantoa. Eri asumismuotoja on sekoitettava, ja pyrittävä muutenkin yhteiskuntapolitiikassa estämään erilaisten segregaatiovaihtoehtojen syntymistä. Helsingissä voidaan valitettavasti jo nyt havaita, että eri alueiden koululaisten koulumenestys vaihtelee systemaattisesti, ja selittäväksi tekijäksi löytyy vanhempien sosio-ekonominen asema. Asuinalueet siis eriytyvät vastoin asetettuja tavoitteita. Tarvitaan parempaa politiikkaa.

Paljastan etukäteen myös seuraavien kirjoitusten teemat ja otsikot. Nämä siis ilmestyvät ensi viikosta lähtien, aina sunnuntaihin mennessä, vähintään 1 / viikko.

OSA II – Pikkulapset pois päivystysjonoista! Tilalle Kopran malli
OSA III – Kaupunki kuuluu myös lapsille! Perheitä ei pidä ajaa Nurmijärvelle.
OSA IV – Minun Munccani
OSA V – Helsinki kohti hiilineutraalia tulevaisuutta
OSA VI – Haluan paljon, kuinka sen rahoitan?
OSA VII – Yhteistyöllä se onnistuu!

Hauskaa viikonalkua kaikille!