Mikä ihmeen hajakeskitys?

Pääministeri Matti Vanhanen avasi Vaasan asuntomessualueella 5.8 energiatehokkuusseminaarin, ja pohdiskeli laajasti millä tavalla Suomessa energiankäytön tehokkuutta voitaisiin eri konstein parantaa. Puheenvuoro jatkaa lähes ällistyttävällä tarmolla Vanhasen linjaa nk. ”hajakeskitetyn” yhteiskuntamuodon puolestapuhujana ja tiiviin kaupunkirakenteen kriitikkona.

Vanhanen toteaa puheessaan mm. seuraavaa: ” Kannatan yhdyskuntarakennetta, joka koostuu ihmisen mittakaavaisista yhdyskunnista, joissa mahdollisimman moni voi hoitaa päivittäisen asiointinsa kävely- tai pyörämatkalla. - - Uskon, että hajakeskitetyssä mallissa paitsi minimoidaan liikennemääriä, on myös paremmat mahdollisuudet hoitaa muu energiahuolto ekologisesti ja saavuttaa muutenkin luontosuhde päivittäin. Meillä on paljon kirkonkyliä ja keskikokoisia kaupunkeja, joiden energialaitokset toimivat valtaosaltaan uusiutuvalla energialla.”

Pääministeri väittää Helsingin kokoisen kaupungin joutuvan väkisin turvautumaan fossiilisiin energialähteisiin, ja kritisoi raideliikenteeseen panostamisen mielekkyyttä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vanhasen linjana vaikuttaa olevan se, että liikkuminen tulee Suomessa järjestää jatkossakin yksityisautoilun varaan, kunhan autojen riippuvuutta fossiilisista polttoaineesta saadaan eri keinoin vähennettyä.

On pakko kysyä, onko pääministerillä maalaisidylli-ihanteissaan minkäänlaista realismia matkassaan? Miten ”hajakeskitetty” malli minimoi liikennemääriä, kun työpaikat kuitenkin keskittyvät alueellisesti ja haja-asutuksen lisääntyessä työmatkojen pituudet kasvavat. Etätyö tuskin vielä vähään aikaan poistaa päivittäistä tarvetta käydä työpaikoilla. Epäillä sopii sitäkin, onko pikkukunnissa kovinkaan suosittua pyöräillä kauppareissulle kirkonkylälle, vai otetaanko oma auto helpommin alle kun se on kerran tullut hankittua? Ja pääseekö polkupyörällä edes uusiin kauppakeskuksiin, jotka edellyttävät paitsi pikkukuntien kunnallistekniikan uudelleenrakentamista, myös lisää autoja?

Hajautunut yhdyskuntarakenne heikentää joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksia ja lisää henkilöautoliikennettä. Vaikka autoista yhä suurempi osa käyttäisi sähköä tai biopolttoaineita, kasvihuonekaasupäästöt ovat tässä vaihtoehdossa joka tapauksessa suuremmat kuin kaupunkiasumisessa, sillä pendelöinti tekee kilometrimääristä helposti suuria. Hajautumisen seurauksena etäisyydet kasvavat, jolloin on hankalampaa ja tehottomampaa hoitaa liikkumista joukkoliikenteen avulla. Asumismuotonakin kerrostalo on energiataloudellisesti ylivoimainen muihin vaihtoehtoihin verrattuna, vaikka rakentamismääräyksiä yleisesti tiukennettaisiinkin.

Yritykset keskittyvät alueellisesti, sillä kaupungistuminen ja taloudellinen hyvinvointi ovat selkeässä yhteydessä toisiinsa. Uusi tieto ja innovaatiot syntyvät ja leviävät talousvetureina toimivissa kaupungeissa, mikä näkyy selvästi sekä moderneissa kasautumistekijöitä sisältävissä taloudellisissa malleissa että tilastotiedoissa. Yritysten määrä on 2000-luvulla lisääntynyt voimakkaasti suurten kasvukeskusten tuntumassa. Helsingin metropolialue tuottaa jo reilusti kolmanneksen Suomen BKT:sta. On luontevaa, että myös kotitalouksien sijoittuminen seuraa näitä makrotrendejä.

Tiiviin kaupunkirakenteen ei tarvitse tarkoittaa ahdasta asumista. Suurtenkaan kaupunkien ei ole liioin mikään pakko perustaa energiatalouttaan fossiilisten energialähteiden varaan. Helsingissä ongelmaan on kieltämättä herätty valitettavan myöhään, mutta sekä energiansäästöön että uusiutuvien energialähteiden laajaan hyödyntämiseen on löytynyt jo laaja poliittinen sitoutuminen.

Hallituksessa ainakin ministeri Vapaavuori on esittänyt tukensa sen kaltaisille näkemyksille, että yhdyskuntarakenteen tiivistyminen on ilmasto- ja energiapoliittisesti perusteltua.
Nyt on kysyttävä, mihin Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka on tämän hallituksen mukana oikein menossa, kun aivan keskeisistä peruslähtökohdista näyttää olevan keskeisten ministereiden kesken 100 prosenttinen ristiveto?