Thursday, August 14, 2008

Sku daa, ge mig pengar, sprarar energi

Pitääpä kiireistä huolimatta hieman päivitellä kuulumisia.

Ensin huomio energiansäästöstä. Keskustan ykköspiiskuri Timo Kalli samoin kuin muutama muu hallituspohatta ovat vaatineet näkyvästi energia-avustusten jyrkkää lisäämistä VM:n budjettiehdotukseen nähden. Hyvä hyvä, ymmärrän perustarkoituksen, eli tarpeen tukea lämmitysjärjestelmien vaihtamista uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviksi.

En ole kuitenkaan tästä avustustekniikasta aivan vakuuttunut. Käsittääkseni näissä energia-avustuksissa ei ole minkäänlaista tulo- tai varallisuusharkintaa. Koska ne koskevat pientaloja, niiden piirissä on lähtökohtaisesti melko paljon keski- ja suurituloisia. Haiskahtaa pikkuisen siltä, että hyvän tarkoituksen varjolla pyritään taas nipistämään veroeuroja omille äänestäjäryhmille, jotka ainakin suurelta osin toteuttaisivat tarvittavat muutokset joka tapauksessa, jo pelkkien hintasignaalien ja taloudellisen rationaliteetin perusteella.

Ilmastonmuutoksella ei voi perustella mitä tahansa tukiaisia, iltalypsyksi se helposti muuttuu vaikkei tätä aina uutisista meinaa nähdäkään. Mutta koska en ole selvitellyt asiaa vielä tarkemmin, varaan tässä kysymyksessä oikeuden muutoksiin.

Viimeaikojen hiljaisuus johtuu pitkälle vajaan viikon intensiivisestä pyrähdyksestä Islantiin. Kiva paikka, mutta ei sieltä silti juuri mitään elämää suurempaa löydy. Paras juttu (tietysti kaikkien kokousoivallusten ohella ;) oli geotermisesti lämmitetty maakylpylä, jossa tuli lilluttua huolella. Todella miellyttävä paikka, omaa luokkaansa. Islannissa kannattaa mennä käymään jo pelkästään tuon kylpylän takia, suosittelen esim. pidennettyä viikonloppua ellei sitten halua esim. vaeltamaan. Lennot menevät kätevästi suoraan Helsingistä, liikkuminen maassa on helppoa eivätkä hinnatkaan lopulta ole kovin kummoisia etelänmatkoihin verrattuna.

Katainen näköjään pitää kahta uutta ydinvoimalaa välttämättömyytenä. Mielenkiintoista tuokin. Tärkeintä ei kai ole lukumäärä vaan tehot. Voisiko tuosta lukea nyt jotain enemmänkin? Kokeilla ainakin voisi, mutta jätetään sikseen.

Olen menossa syksymmällä kertomaan Olkiluoto kolmosesta Espanjan energiateollisuudelle, eikä siitä esitelmästä tule todellakaan mitään ydinvoimarakentamisen ylistyslaulua. Kieltämättä olen samaa mieltä siitä, että lisäydinvoimaa tässä tilanteessa vielä tarvitaan, mutta mikään kokonaisratkaisu pari uutta laitosta ei tosiaan ole. Siksi Kataisen näkemys vaikuttaa hieman yksioikoiselta.

No comments: