Thursday, July 27, 2006

Hyvä uutinen!

Kongon itäisessä Iturin maakunnassa kaikki kolme hallitusta vastaan taistelevaa kapinallisjärjestöä ovat suostuneet laskemaan aseensa ennen ensi viikonlopun vaaleja (linkki uutiseen, BBC). Seurauksena olisi myönteisen skenaarion mukaan etenkin se, että kymmenet tuhannet ihmiset itä-Kongosta pääsisivät käyttämään äänioikeuttaan jättilaisvaltion historiallisessa, valtakunnallisessa vaaliyrityksessä. Kongossa järjestetään sekä presidentin että parlamentin vaalit ja EU on sitoutunut alueella kriisinhallintaoperaation uusilla taistelujoukoillaan vaalirauhan edistämiseksi. Peukut pystyyn.

Eipä siitä EU:n muutaman tuhannen ihmisen porukasta taida ratkaisevaa hyötyä olla jos homma oikein pahasti leviää käsistä, mutta ainakin Kongo saa maailmalla ja Euroopassa paremmin ansaitsemaansa huomiota. Viikonlopun vaaleja voidaan ehkä kaikesta ennakkovaroittelusta huolimatta lähteä seuraamaan optimistisin odotuksin.

Näinä päivinä ja viiikkoina Kongon vaalien onnistuminen olisi lottovoitto (tai ainakin pieni ässäarpa-voitto) koko maailmalle. Demokratiat käyvät hyökkäyssotia, siviilejä tapetaan, YK-sotilaita tulitetaan. Terroristijärjestöt vannovat kuolemaa ja ikuista taistelua. Jaakkolaaksot ja eskoseppäset saavat uutta hönkää höperöille eristäytymisjutuilleen.

Vaikeista tilanteista ja raa'asta väkivallasta huolimatta - tai juuri sen vuoksi - emme saa jatkossakaan eristäytyä Suomessa tai Euroopassa, vaan meidän on lähdettävä rohkeasti mukaan rauhanturvaamisoperaatioihin kaikkialla maailmassa ja kehitettävä yhteensopivuuttamme ja yhteistyökykyjä. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, ja niiden eteen on tehtävä työtä kaikilla rintamilla 24/7. Kaikissa tilanteissa operaatioille ei voida saada isäntävaltioiden hyväksyntää, ja tällöin on repertuaarissa oltava myös rauhaan pakottaminen - mieleen hiipii taas Israel.

Tarvitaan siviililkriisinhallintaa ja sukkuladiplomatiaa, tarvitaan vastaanpanijoita ja päättäväisyyttä. Tarvitaan rohkeutta ja ihanteita, pitkäjänteisyyttä, sitoutumista kansanvaltaan ja kestävään rauhaan. Tarvitaan tiedustelua, huipputeknologiaa, voimaa ja samalla asevoimien demokraattista kontrollia. Kaikkein eniten tarvitaan enemmän kansainvälistä solidaarisuutta.

No comments: