Pitkästä aikaa tuli taas katsottua Täällä pohjan tähden alla. Edellisestä kerrasta olikin jo varmaan 15 vuotta ja silloin ihmettelin leffaa lähinnä jännänä seikkailuelokuvana.
Elokuva (ja kirja) on mahtava kuvaus niistä oloista, jotka traagisesti huipentuivat karmaisevaksi sisällissodaksi vuonna 1918. Kun kyseessä on vielä populaariin muotoon tehty mikrohistoriallisen perspektiivin tarina, joka on kerännyt suurta arvostusta niin ammattihistorioitsijoilta, kirjailijoilta, poliitikoilta kuin myös - ennen kaikkea - suurelta yleisöltä, niin kyseessä on todella ainutlaatuinen mestariteos.
Elokuvan katsottua tuntui siltä, että tämä leffa olisi aika monenkin suomalaisen ehkä aika katsoa taas uudestaan. Onneksi se menee tänä kesänä myös kesäteatterina Suomenlinnassa. Teoksen moniulotteisuudesta ja ihmisläheisyydestä kertoo mielestäni hyvin loppukohtaus, jossa vanha Koskelan rouva saapuu sodan jälkimaininkeina pappilaan rovastia tapaamaan. Hänen kaksi nuorimmaista poikaansa on juuri ammuttu kuoppaan isänmaan pettureina, kenttäoikeuden päätöksellä. Vanha Koskelan rouva tulee toivomaan pojilleen kirkkollisia hautajaisia, "jos nyt sentään siunattuun maahan", ja rovasti suhtautuu ajatukseen myönteisesti. Olosuhteet estävät häntä (valkoista rovastia) kuitenkaan suostumasta suorilta käsin pyyntöön.
Toinen mahtava kesäkirja jota suosittelen on John Steinbeckin Ystävyyden talo. Olen lukenut sen jo parina aikaisempana kesänä, mutta taas tänä kesänä piti ottaa hyllystä. Ainuttakaan toista kirjaa (lastenkirjoja lukuunottamatta) en ole kahdesti lukenut.
Ystävyyden talo kertoo asunnottomista ystävyksistä Kalifornian auringon alla, meren rannalla, Montereyn pikkukaupungissa. Heistä Danny perii kaksi taloa varakkaalta sukulaiseltaan, ja kirjassa seurataan mitä kaikkea tapahtuu kun saman katon alle pesiytyy useampi oman raskaan polkunsa kulkija. Mielestäni sen voi lukea myös jonkinlaisena kapinallisena päihdepoliittisena puheenvuorona (toki erittäin anakronistisesti), sillä onnellisuuden mittari on näille sympaattisille ja koskettaville roistoille ja irstailijoille onnistua hankkimaan jotain kautta "hiukan viiniä", ehkä hedelmätölkillisen puolikas, ehkä gallona tai kaksi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
"Täällä Pohjantähden alla" on minusta ehdottomasti luettava kirjana. Aivan mahtava mestariteos, jolle en ole vertaista löytänyt.
Kirjan jälkeen tosin elokuva tuntuu varsin kaoottiselta ja sen henkilöhahmot jäävät ohueksi. Ehkä se johtuu siitä, että kun niin paljon yrittää saada mahtumaan kolmeen tuntiin, on lopputulos väkisinkin aika kehno raapaisu (tässä suhteessa parempi kokonaisuus on mielestäni elokuva "Akseli ja Elina" joka kuvaa Pohjantähti-trilogian III osaa.
Sama vaivaa kyllä jossain määrin Tuntematonta sotilastakin - nimittäin kirjan ylivoimaisuus elokuvaan verrattuna. Tietysti nuo leffat ovat aikaansaaneet sen, ettei kirjojakaan pysty lukemaan saamatta henkilöille elokuvien näyttelijöiden kasvoja (Pohjatähteä lukiessa Akseli Koskela on mielessä Aarne Sulkasen näköinen jne).
Luin trilogian yhtäjaksoisesti neljä vuotta sitten kun muutin Turkuun ja en niiden päivien aikana kyennyt laskemaan kirjaa hetkeksikään käsistäni. Niin vahvasti se vaikutti, että kirjan tapahtumat tulivat uniinkin. En usko, että mikään kirja voi koskaan yltää lukukokemuksena samalle tasolle. Tuntemattoman sotilaan olen lukenut neljästi. Nyt olisi kai jo aika ottaa Pohjan tähdestä uusintakierros.
Post a Comment