Coming Up: Amazing Race

Politiikan kevään suurelle näyttämölle viimeistellään keskustalaista tragikoomista versiota tosi-tv – ohjelmasta Amazing Race.

Vielä joulun vaiheilla oli olemassa selvä näkymä, jossa Paula Lehtomäki puheenjohtajuuskamppailun ennakkosuosikkina nostaisi Keskustan johdollaan uuteen nousuun, kohti kevään 2011 eduskuntavaaleja. Tämän lauantain Ykkösaamussa Lehtomäki kuitenkin jatkoi Vanhasen urilla ja pudotti keskustaväelle erittäin epätoivotun uutispommin: hän ei ole käytettävissä puheenjohtajaksi vuonna 2010.

Lehtomäen haastattelu oli kokonaisuudessaan suomalaista politiikkaa parhaimmillaan: se perustui yllättävyyteen, oli avoin keskustelu, sisälsi useammankin uutisen sekä oman puolueen kalkkeutuneiden käytäntöjen raikasta arvostelua. Uutispuoleen lukeutuvat vielä ainakin tiedot siitä, että Lehtomäki ei ole käytettävissä myöskään varapuheenjohtajaksi ja että ympäristöministeri suhtautuu myönteisesti Vuotoksen alueelle suunniteltavaan ”uuteen” vesivoimahankkeeseen.

Lehtomäen vetäytyminen on selvä shokki keskustaväelle, etenkin kun se seuraa Anu Vehviläisen ja Kimmo Tiilikaisen vastaavia ilmoituksia. Kun laiva vuotaa, kapteeniksi ei löydykään enää tyrkkyjä. Ihmekös tuo.

Käsikirjoitus on etenemässä suuntaan, jossa puheenjohtajuus ratkeaa ”Kaunottaren ja Hirviön” kaksintaisteluna. Ennakkosuosikiksi on kasvamassa nuori nainen Pohjanmaalta, ministeri Mari Kiviniemi. Hirviön viitan on nappaamassa itselleen suomalaisen poliittisen pelin grand old man, Paavo Väyrynen.

Kääntäisin Väyrysen jouluisen arvion tilanteesta toisin päin: Jos kepu lähtee etsimään johtajakseen Idols-suosikkia, valinta voisi osua Väyryseen. Jos se tähtää vaaleissa vakavasti otettavaksi valtapuolueeksi, Väyrynen ja Jäätteenmäki ovat molemmat ulkona pelistä.

Väyrysen kannalta on itse asiassa melkoinen selviytymistarina jo se, että hän on tällä hetkellä valtioneuvoston jäsenenä kantamassa vastuuta Suomen ulkosuhteista. Ne keskustelut joita itse olen käynyt kokeneempien politiikan toimijoiden kanssa antavat melko suoraan ymmärtää, että P.V on esimerkiksi Kekkosen aikaisista Moskovan kortin pelaajista ylivoimaisesti röyhkein. Hänen kaappinsa on – haluttiin tai ei – täynnä luurankoja, eikä vaadita kummoista poliittisen historian tutkimista tai aikalaisten haastattelemista todentaakseen Väyrysen historiallisen taakan. Tapanahan on, että likaisin poliittinen jälkipyykki pestään vasta siinä vaiheessa, kun aktiiviura on ohitse. En yllättyisi, jos tähän perinteeseen ilmaantuisi kevään aikana uusia säröjä, jos ja kun Väyrynen puheenjohtajuuskilpailuun tosissaan meinaa.

Olisiko vielä muita ehdokkaita?

Anneli Jäätteenmäen on entisenä puheenjohtajana ja pääministerinä lopulta erittäin vaikea palata vakavasti otettavaksi kandidaatiksi. Luottamus häneen on kansalaisten silmissä erittäin haavoittuvaista (jos sitä ylipäätään on), ja vuoden 2003 tapahtumat olivat suomalaiselle politiikalle ja poliittiselle järjestelmälle kaiken kaikkiaan epäkunniaksi. Jos hän vaalit voittaisi (mitä ei tule käymään), hänen uusi hallituksensa heiluisi jo ensimmäisissä epäluottamusäänestyksissä, kun Jäätteenmäki ääni väristen vakuuttaisi hyviä ja vilpittömiä pyrkimyksiään.

Jarmo ”Kelmi” Korhonen on rypenyt vuosikausia vaalirahasotkuissa, eikä tilanne ole silti puhdistunut vaan kuilu jalkojen alla pikemminkin syventynyt. Yleinen luottamus on mennyt eikä asiaosaaminen järjestömiehellä riitä. Kelmi on käytännössä menneen talven lumia. Mauri Pekkarinen olisi mahdollinen yhden kauden johtaja, mutta erittäin vaikea keskustan kaupunki-strategian kannalta ja näyttäytyisi ennen kaikkea peräpeiliin vilkuiluna.

Unto Hämäläisen ylänurkkaus päivän Helsingin Sanomissa upposikin jälleen kerran sukkana sisään. Jos näillä mennään yli Keskustan puoluekokouksen, puolueen on tarrattava Matti Vanhaseen niin kauan kuin kykenee, niin ristiriitaiselta kuin se tuntuukin. Hämäläinen ei Lehtomäen ratkaisua (kaiketi?) kirjoittaessaan tiennyt, vaan perusteli Vanhasen jatkoa enemmänkin demokratia-aspekteilla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Vanhasen johdolla porvarihallitus voi ainakin elätellä toivoa siitä, että se pääsee edes jollakin tavoin ehjin nahoin satamaan. Näistä kandidaateista valittavan uuden puheenjohtajan johdolla tuokin tavoite ehtisi vielä vaarantua. Käytännön kompastuskiveksi voisi muodostua esim. uuden hallitusohjelman esittäminen eduskunnalle juuri ennen vaaleja.

Hätäisimmät voivat johtaa kepun heikkoudesta jo pidemmällekin meneviä johtopäätöksiä. Eilisessä Nykypäivässä uutisoitiin näyttävästi ministeri Häkämiehen yhteinen keskustelukiertue Riku Aallon (Metalliliiton puheenjohtaja) ja Petri Vanhalan (Paperin liittosihteeri) kanssa suomalaisissa suuryrityksissä. Metallin ay-demarit ja kokoomus ovat löytäneet luontevasti toisensa energiakysymyksissä. Kareileeko taivaanrannassa jo Työn ja sopimisen hallituksen ennemerkkejä? Ehkä, mutta se vaatii toki SDP:ltä kannatustrendin kääntämistä pikaisesti koilliseen.