Back to reality

Kun ärsytys tunkeutuu mukavuusalueelle, on kirjoitettava.

Hyvä toveri ja ystävä, Villiruusu ry:n puheenjohtaja Juha Beurling tarjoaa tämän päivän Demarissa hyvän esimerkin nk. punavihreästä energiapolitiikasta. Ympäristömies Beurling tyrmää sekä lisäydinvoiman (päästötön) että vesivoiman (päästötön) rakentamisen, mutta jättää kertomatta millä lailla tulevaisuuden sähkö Suomessa tehtäisiin. Ainakaan päästöttömiä vaihtoehtoja ei käsittääkseni ole kovin monia. Suorastaan hurjalta kuulostaa Beurlingin toive siitä, että punavihreän hallituspohjan energiapolitiikka syntyisi ”minun silmissäni edistyksellisten voimien” kynän kautta.

Olen käynyt viime vuosina useampaan kertaan, eri yhteyksissä, alustamassa ulkomailla suomalaisesta energiapolitiikasta. Viime vuonna pidin aiheesta Tukholmassa esityksen otsikolla ”No, no, no – how to do energy in Finland?” (http://www.tillvaxtforum.se/media/invitation__energy_in_europe.pdf). Analysoituani otsikkoni se herätti sekä muissa alustajissa että seminaariyleisössä varsinaisen ahaa-elämyksen. Ei-liike on vahvoilla julkisessa keskustelussa myös monessa muussa maassa.

Länsi-Saksan liittokansleri Konrad Adenauerin vaalislogan oli 1950-luvun lopulla ”No experiments”. Tylystä tyylistään huolimatta sanomassa on vinha perä. Uskottavaa politiikkaa ei voi rakentaa toiveiden ja kokeilujen varaan, ainakaan pelkästään. Tämän hetken muotitavoite ”Green growth” ilman kunnollista, uskottavaa sisältöä on tulevaisuuden mahdollisuus, mutta sen varaan ei voida jättäytyä. Ympäripyöreän maalailun sijasta poliitikkojen pitäisi keskittyä tarkasti niihin asioihin, joihin heillä on vaikutusvaltaa.

Suomessakin on syytä keskittyä miettimään, millä tavalla toisaalta parannetaan teollisuuden kilpailukykyä ja toisaalta edistetään sen rakennemuutosta kohti korkeampaa tuottavuutta ja parempia tuotteita. Toki tarvitsemme myös lisää palveluja työllisyyden edistämiseksi ja kansainvälisten suhdanteiden merkityksen tasaamiseksi, mutta tämän ei pidä eikä tarvitse tapahtua teollisuuden kustannuksella.

Puhuttaessa ekoinnovaatioista yms. on myös muistettava, että politiikalla ja poliittisella päättämisellä (tai puhumisella!) ei voida oikeasti päättää siitä, että Suomeen syntyisi uusia, vihreitä piisirulaaksoja, jotka työllistäisivät koulutetut insinöörimme ja softasuunnittelijamme hyvillä palkoilla, loisivat runsaasti vientituloja ja pelastaisivat samalla maailman ilmastonmuutoksen ikeeltä. Se on mukava ajatus, mutta uusista investoinneista ja break-through – teknologioista vastaavat yksityiset yritykset eivätkä poliitikot.

On tehtävä valintoja niiden vaihtoehtojen kesken, jotka ovat käytettävissä siinä maailmassa, jossa nyt elämme.

Kaikkiin energiamuotoihin liittyy omat ongelmansa. Ajatus ydinvoiman massiivisesta lisärakentamisesta Suomeen ei ole itsessään kovin houkutteleva; paljon parempi olisi jos voisimme alkaa rakentamaan energiantuotantoa uusiutuvien energialähteiden varaan. Mutta käytännössä emme vielä voi. Olemassa oleva kapasiteetti vanhenee, tuontienergiasta halutaan hiljalleen irrottautua, sähkön tuotannon on oltava ennustettavaa ja turvallista.

Mielestäni on hyödyllistä tutustua jokaiseen sisällä olevaan ydinvoimahakemukseen paitsi energiapolitiikasta, myös niiden omista lähtökohdista käsin. On mielenkiintoista huomata, miten Fortumin, TVO:n ja Fennovoiman hakemukset sisältävät kaikki oman logiikkansa. Ne ovat kaikki hyvin perusteltuja. On itse asiassa aika ummehtunutta poliittista kulttuuria, että Suomen hallituksen pitäisi niiden kesken valita mitkä investoinnit saavat luvan ja mitkä eivät.

Kannattaa huomata, että hiljattain julkaistiin myös työryhmäraportti sähköautojen potentiaalista Suomessa. Keskeinen haaste niiden kohdalla on se, kuinka turvataan edullisen sähkön saanti ”polttoaineeksi”.

Vihreän kasvun ja ”vihreiden työpaikkojen” keskeinen sisältö on ainakin tällä hetkellä se, että suomalainen puhdas ja energiaa tehokkaasti (sekä uusiutuvia energialähteitä voimakkaasti hyödyntävä) käyttävä teollisuus pystyy vahvistamaan kilpailuasemiaan post-Kioto – maailmassa – uuden ilmastosopimuksen toimintaympäristössä. Uusi teknologia, ekoinnovaatiot ja puhdas kasvu yhdistyvät Suomen kohdalla kaikkein luontevimmin nimenomaan teollisuuden rakennemuutokseen, mikä taas voi aivan hyvin merkitä tulevaisuudessa myös kasvua taantumuksen sijasta.