Roskaa

Joululahjaksi saamani Jera ja Jyri Hännisen ”Kallis köyhyys” on lähes varmasti tämän vuoden pamflettifloppi. Suurin piirtein joka toinen lause kirjassa on jollakin lailla hölmö. Kirjoittamistyyli on äärimmäisen negatiivinen ja katkera, mille on vaikea löytää järjellistä syytä. Etenkin kun lopussa esitetty viiden kohdan toimepidelista on melko vaivatonta kuitata, siinä on ihan hyviä ehdotuksia. Jollakin lailla kokoonkuivuneelta vaikuttaa tosin idea ”erilaisten perustulomallien selvittämisestä ja niiden käyttökelpoisuuden arvioimisesta”, sillä tätähän tapahtuu koko ajan think-tankeissa, tutkimuslaitoksissa, puolueissa ja varmasti myös SATA-komiteassa.

Kirja hyppii asiasta toiseen erittäin sekavasti ilman mitään rakennetta tai pidemmällä vietyä asioiden analysointia. Taitavalle ja asiantuntevalle kirjoittajalle kuten esimerkiksi aiheensa tuntevalle historiapamfletistille tyyli voi sopia, mutta tästä opuksesta tulee mieleen pikkunokkelat, teiniangstia pursuavat lukiolaispojat.

Hännisten hyökkäävä lähestymiskulma ei toimi, sillä heidän asiantuntemuksensa on hyvin ohutta. On vaikeaa olla uskottavasti vihainen ellei tiedä mistä kirjoittaa. Hänniset esimerkiksi vaativat parempaa köyhyyspolitiikkaa, ja konkretisoivat tämän perusturvaetuuksien tasonostoiksi. Hyvä, mutta millään lailla ei mietitä sitä, millainen köyhyyspolitiikka on yleensä vähentänyt tehokkaasti köyhyyttä tai kannattaako yhteiskunnassa ylipäätään harjoittaa mitään erityistä ”köyhyyspolitiikkaa”. Kehykset puuttuvat, kaikki mahdollinen yritetään ampua alas. Kirjoittajat eivät ole millään tavalla sisäistäneet sitä, minkälaiseen tilanteeseen Suomi ajautui 1990-laman kouristuksissa, ja mistä tilanteesta Paavo Lipposen I hallitus lähti politiikkaansa rakentamaan vuonna 1995.

Kirjan loppuun koottu ”fakta”-osa on suorastaan huvittava. Ranskalaisilla viivoilla on listattu muutama sivu erilaisia mukaobjektiivisia lukuja, joita on höystetty erilaisilla sujuvilla sutkauksilla kuten ”markkinafasismin jäsenkortin omaavat voivat myös hakea opintolainaa, joka on kaikissa ryhmissä 300 euroa/kk.” Hohhoh.

Esimerkiksi toimeentulotukea kirjoittavat eivät näytä tukimuotona ymmärtävän lainkaan; he puhuvat sekä faktalaatikossaan että läpi kirjan toimeentulotuesta ikään kuin tämä olisi yhtä kuin 399 euron perusosa. Toimeentulotuen koko filosofia on jotain ihan muuta kuin 399 euroa kuussa, ja sen tietää jokainen joka on harrastanut sosiaalipolitiikkaa tosissaan kahta päivää enempää.

Kirjoittajat yrittävät koko tarmollaan kaataa sekä SAK:n että SDP:n niskaan täyslaidallista hyvinvointivaltion alasajosta, mutta jälleen argumentaation ohuus paljastaa tarkoituksen enemmän poliittiseksi kuin hyvinvointipoliittiseksi. Ja hyvinhän tämä kirjanen julkisuutta saikin; lukiessani sen arvostelut eri lehdistä viime aikoina olin suorastaan odottanut pääseväni kirjaan kiinni, se vaikutti haastavalta ja tuntui miellyttävän toimittajia. Mutta ilmeisesti se viehätys perustui taas siihen, että riittävän moneen kertaan ja eri sanoilla toistetaan SAK:n olevan kaiken pahan alku ja juuri. Väite riittää, perusteita ei tarvita.

Kiitos silti lahjasta, avartava lukukokemushan tämäkin oli. Ainakin tuli muistutus taas siitä, että tietoon ja ajatteluun pohjautuvalle pamflettikirjoittamiselle on Suomessa edelleen paljon tilaa ja tilausta. Näin täytyy asian olla, kun suuri suomalainen kustannusyhtiö joutuu painamaan tämäntasoisia tekstejä kansiensa väliin.