Wednesday, December 17, 2008

OPEC ratkaisijana?

Öljykartelli OPEC on sopinut laskevansa öljyntuotantoa jo yli 4 miljoonalla barrelilla päivää kohti syyskuun alun tilanteeseen verrattuna. Tuo merkitsee noin seitsemäsosaa päivittäisen tuotannon määrästä, ja tarkoituksena on tietysti saada öljyn hinta uudelleen nousuun tai vähintäänkin katkaista sen raju laskukierre.

Maailmassa täytyy olla asiat todella hullunkurisesti, kun joutuu toteamaan tyytyväisyytensä OPEC:in päätökseen.

Lähinäkymä USA:ssa ja muuallakin maailmassa on deflatorinen. Raaka-aineiden hintojen lasku romautti USA:ssa inflaation noin yhden prosentin vuosivauhtiin marraskuussa. Deflaatio on myrkkyä taloudelle, sillä se ajaa sekä yritykset että kotitaloudet lykkäämään hankintojaan hintojen laskun toivossa.

Jos OPEC saa taisteltua öljyn hinnan nousuun, sillä on pitkät ja voimakkaat lonkerot läpi maailmantalouden. Inflaatio-odotukset voisivat saada uutta perustaa. Tämä ei vielä suoraan merkitsisi reaalitalouden kannalta kummmoista, mutta talouden syväjäätyminen muuttuisi entistä epätodennäköisemmäksi. Halventunut öljy on vaarassa lykätä myös ilmastonmuutoksen ja energiatehokkuuden haasteisiin vastaamista.

3 comments:

Teemu said...

Mielenkiintoinen näkokulma, onko se deflaation kannalta ihan sama mitkä hinnat nousee? Tosin olen ymmärtänyt, että OPECilla on vaikeuksia pysyä nykyisissäkin kiintiöissä. Mielenkiintoista nähdä lähteekö venäläiset mukaan.

Teemu said...

Jatkoa edelliseen, suuntasin blogirollissa seuraavana CR:n: OPEC Cuts Output Target, Oil Prices Fall, http://www.calculatedriskblog.com/2008/12/opec-cuts-output-target-oil-prices-fall.html

Ville Kopra said...

Joo, eihän tämä tepsi ollenkaan tällaisen markkinatilanteen aikana. Kysyntä määrää tällä hetkellä hinnan. Sitä paitsi osa öljymaista on sen verran kehitysmaita talouden rakenteen osalta että joutuvat myymään öljyä aina merkittäviä määriä, hinnasta välittämättä.