Ahtisaari, Brown, Krugman

Viimeiset viisi päivää ovat olleet varsinaista kansainvälisen sosialidemokratian ilotulitusta.

Ensin Martti Ahtisaari palkittiin rauhan Nobelilla elämäntyöstään sovittelijana, neuvottelijana, rauhallisemman tulevaisuuden rakentajana.

Nyt rahamarkkinat on saatu vihdoinkin jotenkuten rauhoitettua, kun Britannian pääministeri Gordon Brown (työväenpuolue) esikuntineen löysi pankkikriisiin toimivan mallin. Sen joutuu nielemään alas myös USA:n valtiovarainministeri Henry Paulson (republikaanit) hukattuaan ensin viikkotolkulla erittäin kallista aikaa omilla epäonnistuneilla virityksillään. Brown tulee saamaan tästä hyvästä kullalla kirjatun luvun taloushistorian oppikirjoihin, ja ihmettelen ellei tämä temppu vaikuta myös pääministerin henkilökohtaisiin kannatuslukuihin Englannissa.

Tämän päivän hieno uutinen on sekin, että taloustieteellisen palkinnon Alfred Nobelin muistoksi sai vasemmistolainen amerikkalaisekonomisti, professori Paul Krugman. Linjakas valinta, jossa on mielestäni hienolla tavalla mukana häivähdys tämän ajan henkeä ja odotuksia jostain uudesta. Krugmanin tekstejä ja ajatuksenjuoksua on mukavaa seurata esimerkiksi New York Timesin kolumnien avulla.

Finanssikriisistä saanee alkunsa jonkinlainen maailmantalouden uudelleenarviointi, johon viittaa myös EU:n tänään koolle kutsuma aiheeseen liittyvä foorumi. Ehkä pitkään julkilausumissa puhuttu "sosiaalinen Eurooppakin" saa vihdoin jonkinlaista uutta pontta alleen. Lähikuukaudet ja vuodet ovat varmasti yhteiskunnallisen ja talouspoliittisen keskustelun kannalta mitä virkistävintä ja hedelmällisintä aikaa. Toivotaan tätä ennen kuitenkin, että reaalitalous kestää ainakin joten kuten nämä finanssimaailman kuprut. Taantumassa ei ole juhlimista kenellekään.

Ps. Mitenköhän näistä komeista voitosta saisi revittyä jotain iloa myös demariehdokkaiden kunnallisvaalikampanjoita varten? Ideoita?