Tuesday, September 30, 2008

Sponsored by Nordea

Vähän laittaa mietityttämään kun ex-ministeri ja kansanedustaja Osmo Soininvaara pyytää blogissaan rahaa kunnallisvaalikampanjaansa. Ei sillä, etteikö hänellä tähän olisi oikeus siinä kuin kaikilla muillakin. Mutta jälleen kerran voi miettiä, ovatko ne poliitikkojen palkkiot niin kohtuuttomia, kun entiset valtioneuvoston jäsenetkin yksityislahjoituksia kunnallisvaaleissa pyytelevät.

Valitettavasti minulla ei taida olla käytössäni keräyslupaa, joten en voi suoraan varastaa Oden ideaa itselleni. Silti, lienee yleisesti tiedossa että jos haluaa tukea eri kunnallisvaaliehdokkaiden vaalityötä, kannattaa ottaa yhteyttä ehdokkaaseen ja pyytää esim. tukiyhdistyksen tilinumeroa käyttöönsä. Minullakin tällainen on olemassa, vaikka toistaiseksi olen vain Nordean lainojen sponsoroima. Pienikin apu on kunnallisvaaleissa iso apu.

Eilisessä hesarissa oli juttu päivähoidon järjestämisestä Helsingissä. Esimerkkitapauksena oli munkkiniemeläisäiti, joka ei ole onnistunut saamaan Munkasta päivähoitopaikkaa puolessa vuodessa. Jatkokaan ei näytä paremmalta; sovitut päivähoitoinvestoinnit eivät auta vielä vähään aikaan. Tilanne on aika kohtuuton, jos asuu yhdessä paikassa, käy töissä tai koulussa toisessa ja vie lasta kolmanteen.

Itselleni tuo tilanne tosin on hyvinkin tuttu. Olen munkkiniemeläisisä, joka tämänkin viikon ajaa aamulla Tikkurilaan, sieltä Hakaniemeen töihin ja edelleen iltapäivällä Tikkurilan kautta Munkkaan. Kilometrejä tulee eikä julkinen liikenne muuten tässä tapauksessa ole todellinen vaihtoehto.

Munkan päivähoitotilanne on saatava oikaistuksi pikaisesti. On väärin, että kaupunkilaiset joutuvat jatkuvasti kärsimään siitä, että virkamiehet ennustavat lapsikehityksen väärin tyyliin: täällä nyt ei niitä paikkoja ole, kun ajattelimme että täällä asuu vain vanhuksia. Kaupungin on tultava vastaan asiassa. Jos ei muuta keksitä, kuljetuspalveluita järjestäjän puolesta lähimpiin mahdollisiin päiväkoteihin.

Meillä tuo hankalaltakin kuulostava matka sujuu silti hyvin. Kuunnellaan lastenlauluja, satuja jne. Kun toosasta tulee "aja hiljaa isi nyt vain", Vilma huikkaa joka kerta kertosäkeen jälkeen: ÄLÄ AJA. Läpi kappaleen. Pitäisi ajaa kovaa.

Tätä suomalaista päivähoitojärjestelmää ei sinänsä voi kyllä liikaa kehua. Ei ole juuri mitään parempaa kuin halata tyttöä aamulla, toivottaa hauskaa päivää ja nähdä hänen juoksevan innoissaan kavereiden luokse, leikkeihin ja aamupalaa syömään. Jos puuropaikka osuu ikkunan viereen, lähtiäisiksi saa ikkunaan koputtamalla vielä lentopusun. Tätä parempaa on oikeastaan vain se, kun voi hiiviskellä iltapäivällä viereen, ilmoittaa saapuneensa hakemaan ja vastaanottaa syliin syöksyvä pikkuprinsessa.

No comments: