Mikäs siinä, hyvä että rakennetaan ihmisille tekemistä ja palveluja. Eikä Espoo mitenkään huono paikka varmaankaan ole. Liikemies Teuvo Sukarihan rakentelee Ideaparkin kokoisia kauppakeskuksia pitkin Suomea, uusimpana ilmeisesti sellaiselle paikkakunnalle jonka nimi oli Pieksämäki tai jotain sinne päin. Onnea ja menestystä kaikille. En viitsi tarkistaa suunnitteleeko Sukari Ei-mitään-ideaa parkkeihinsa täyspitkiä golfkenttiä, mutta yllätyshän tämä ei olisi.
No niin, miksi pitää ilkeillä sinnikkäille liikemiehille, eteenkään sellaiselle joka on jo todistanut kykynsä? Ihan turhaa. Ehkä toivon vain salaa, että Sukari suuntaisi hankkeitaan myös pääkaupunkiseudulle ja rakentaisi vaikka Helsinkiin kaupungin ensimmäisen pilvenpiirtäjän. Sitä on odoteltu jo aivan riittävän kauan.
Niin, sen Espoon uuden gigakiipeilyostoslaskettelukeskuksen alla on muuten yksi toinen mielenkiintoinen uutinen. Sen uutisen otsikko on "Uusi pörssikaaos".
Tuesday, February 05, 2008
Espooseen laskettelemaan?
Tämän tapaiset jutut ovat niitä, jotka minun päässäni naksauttavat kellot soimaan. Uutisen mukaan Espoon Leppävaaraan avautuu vuonna 2011 elämys- ja kauppakeskittymä, johon sijoittuu sisälasketteluhalli, hotelli, vesipuisto, kiipeilykeskus, messukeskus, toistakymmentä ravintolaa ja kymmenen elokuvateatteria.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
9 comments:
Lounais-Sipoolaiset tietävät kipeästi mitä seuraa siitä, kun käypää rakennusmaata kaavaillaan pääkaupunkiseudulla vakavissaan mammuttimuseoksi, jonka yhteydessä olisi hiihtoputki ja mukavia käsityöpajoja.
Ihan kiva idea, mutta johtaa ison alueen menetykseen :)
Liikenteellisesti tuollaista keskusta tuskin voidaan paremmalle paikalle sijoittaa: se tulee aivan Kehä I:n ja rantaradan kupeeseen. Asemalta ja Sellosta tulee kulkemaan suora polku keskukseen.
Kaupungin rooli hankkeessa on ollut tontin myyminen ja asemakaavan teko.
Tontti, jonka kaupunki on hankkeelle on varannut, on pelkkää pusikkoa, vaikka muutama asukas siitä valittikin vedoten puistoon. Tästä näkökulmasta ei ollut mitään syytä estää työpaikkojen syntyä alueelle.
Kaavan hyväksymisen yhteydessä pohdimme toki hankkeen vaikutuksia (energian kulutusta ym.), mutta totisesti ne eivät ole syys hylätä asemakaavaa. Meille on myös vakuutettu yrittäjän pyrkivän minimoimaan keskuksen enegiankulutuksen onhan se taloudellisestikin järkevää. Ja laskettelurinteessä syntyvän lämmön pystyy hyödyntämään kylpylän puolella.
Lopulta kuitenkin nämä riskit ovat yrittäjällä. Itse aion kyllä poiketa ainakin kylpylässä, kun paikka aukeaa. Uskomatonhan se on.
Olen jotenkin havaitsevinani että koobrasta on tulossa karhu.
Kukaan ei tunnu tiedä minkälaisia luottotappioita Amerikassa on tulossa. Goldman-Sachs arvaa $400 miljardia, JOS asuntojen hinnat eivät laske yli 20%. Mikä vaikutus tällä on lainoitukseen vaikkapa Suomessa?
Nouriel Roubini lipesi ekonomistien pirujen maalailun vastaisesta rintamasta jo vuosi pari sitten, ja on tähän saakka ollit valitettavan oikeassa. Viimeisin katastrofiskenaario on aika karua luettavaa, http://www.rgemonitor.com/blog/roubini/242290/
höh, pitäisi rekisteröityä että voi lukea tuon rubinin jutun. harmi, ei jaksa. kyllähän tässä turska ja karhu alkaa olla avainsanoja kieltämättä, vaikka luonteeltani olen optimisti...
hannan ja jaanan väliseen mielipide-eroon en osaa ottaa kantaa, molemmissa on puolensa. ja tapausta en tunne tarkemmin.
mutta pilvenpiirtäjää kannattaisin!
-koobra
Parhaat palat, tiivis ilmaisu ei ole Rubinin vahvuuksia:
"...The recession of 2008 will be more severe for several reasons: first, we have the biggest housing bust in US history with home prices likely to eventually fall 20 to 30%; second, because of a credit bubble that went beyond mortgages and because of reckless financial innovation and securitization the ongoing credit bust will lead to a severe credit crunch; third, US households – whose consumption is over 70% of GDP - have spent well beyond their means for years now piling up a massive amount of debt, both mortgage and otherwise; now that home prices are falling and a severe credit crunch is emerging the retrenchment of private consumption will be serious and protracted....
"...At this point it is clear that US home prices will fall between 20% and 30% from their bubbly peak; that would wipe out between $4 trillion and $6 trillion of household wealth. While the subprime meltdown is likely to cause about 2.2 million foreclosures, a 30% fall in home values would imply that over 10 million households would have negative equity in their homes and would have a big incentive to use “jingle mail” (i.e. default, put the home keys in an envelope and send it to their mortgage bank)...
"Third, the recession will lead – as it is already doing – to a sharp increase in defaults on other forms of unsecured consumer debt: credit cards, auto loans, student loans...
"Fifth, the commercial real estate loan market will soon enter into a meltdown similar to the subprime one. Lending practices in commercial real estate were as reckless as those in residential real estate...
"...Corporate default rates will surge during the 2008 recession and peak well above 10% based on recent studies.....
"Twelfth, a vicious circle of losses, capital reduction, credit contraction, forced liquidation and fire sales of assets at below fundamental prices will ensue leading to a cascading and mounting cycle of losses and further credit contraction... Market prices include a large illiquidity discount on top of the discount due to the credit and fundamental problems of the underlying assets that are backing the distressed financial assets. Capital losses will lead to margin calls and further reduction of risk taking by a variety of financial institutions that are now forced to mark to market their positions. Such a forced fire sale of assets in illiquid markets will lead to further losses that will further contract credit and trigger further margin calls and disintermediation of credit. The triggering event for the next round of this cascade is the downgrade of the monolines and the ensuing sharp drop in equity markets; both will trigger margin calls and further credit disintermediation.
"Based on estimates by Goldman Sachs $200 billion of losses in the financial system lead to a contraction of credit of $2 trillion given that institutions hold about $10 of assets per dollar of capital... Total losses in the financial system will add up to more than $1 trillion and the economic recession will become deeper, more protracted and severe...
Ja optimistiseksi lopuksi:
"Can the Fed and other financial officials avoid this nightmare scenario that keeps them awake at night? ...it is not easy to manage and control such a contagious financial crisis that is more severe and dangerous than any faced by the US in a quarter of a century; second, the extent and severity of this financial crisis will depend on whether the policy response – monetary, fiscal, regulatory, financial and otherwise – is coherent, timely and credible. I will argue – in my next article - that one should be pessimistic about the ability of policy and financial authorities to manage and contain a crisis of this magnitude; thus, one should be prepared for the worst, i.e. a systemic financial crisis."
huhhuh, aika synkkää tosiaan. haluaisin väkisinkin olla hieman optimistisempi.
nythän on juttuja, että eurooppalaiset pankit ovat aliarvostettuja, kun niiden kurssit on myös tippuneet rajusti ilman että siellä, niiden taseissa, välttämättä on paljonkaan ongelmia. näin todella voi olettaa olevan.
eikö hyväkuntoisten eurooppalaisten kannattaisi pyrkiä nyt amerikan markkinoille luotottamaan persaukisia? ne voisivat voittaa markkinaosuuksia itselleen ja auttaa usa:ta selviämään kriisistä? kun tuon kriisin yhtenä ytimenä on us pankkien taseongelmien vipuvaikutukset, periaatteessa terveet pankit voisivat tulla avuksi, eikö?
toisaalta tulee mieleen, että mitä enemmän informaatiota tulee selville, esim. jos tuo rubinsteinin "ketju" todella pystyttäisiin olettamaan joksikin lähtökohdaksi, niin sen helpommin, ehkä, rahoitusmarkkinat ja kansantalous myös lähtisivät korjaamaan itseään? mitenkö? siten, että kaikilla on kuitenkin kuva siitä, miten asioiden suurin piirtein tulisi olla, ja missä ne menivät pieleen. usa painuu taantumaan ,se on selvä yksit. kulutuksen bkt-osuuden kautta, mutta olisin sittenkin optimistisepmi kriisin vakavuuden = pituuden ja syvyyden suhteen.
mutta enpä jatka nyt enempää, tuokin oli varmasti riittävän sekavaa ajatuksenjuoksua.
Jos vipurahaston omaisuuden arvo on romahtanut alle velan määrän, ja vakuutena käytettyjen arvopapereita ei saa kaupaksi kuin raskailla tappioilla, niin miten tähän auttaa se että kehittyvät valtiot rahastojensa kautta, vakavaraiset eurooppalaiset pankit, jne. sijoittavat rahastoon, ja miksi ne niin tekisivät?
Yhdysvalloissa asuntoluotot on paketoitu eteenpäin arvopapereiksi. Joukossa on sekä asiallisia luottoja, että roskalainoja, mutta niin kauan jälkimmäisten marginaalit ovat kovat niin juuri mitään riskiä ei periaatteesa ole. Ja siksi nämä arvopaperit on luokiteltu maksukyvyltään Suomen valtionvelkaa vastaavaksi. Riski ei realisoidu niin kauan kun asuntojen hinnat eivät merkittävästi laske, ja tätä on pidetty hyvin epätodennäköisenä. Hups.
Usko noiden arvopapereiden arvoon on romahtunut, koska on tullut ilmi että luottoluokituslaitokset on sössinyt. Alan termit NINJA-laina (No Income, No Job, no Assets) ja no doc loans ovat kuvaavia, ja Amerikan malliin lyhennysvapaa tarkoittaa että korot lisätään lainaan eli ei makseta mitään. Ei ole varmuutta siitä millaisia riskejä arvopapereihin sisältyy, ja epävarmuutta ei voi hinnoitella.
Tämä hyydyttää asuntolainauksen Yhdysvalloissa, koska asuntoluotottajat eivät saa kaupattua luottojaan järkevään hintaan. Mikä edelleen laskee asuntojen hintoja.
Tällä on kaikenlaisia seurannaisvaikutuksia, yksi ei aivan ilmeinen on että työvoiman liikkuvuus vähenee. Jos ei pysty järjestämään asuntokauppaa, niin on vähän vaikea muuuttaa.
Vipurahastot ovat käyttäneet nimenomaan noita arvopapereita vakuuksina, yhtä hyvä vakuusarvo kuin käteisellä ja hyvä tuotto. Näiden ja muiden linkkien kautta tämä koskee myös eurooppalaisia rahoituslaitoksia. On vaikea uskoa etteivät ongelmat vaikuttaisi myös eurooppalaisiin rahoitusmarkkinoihin jollain tavalla, onko globaalissa taloudessa esimerkiksi korot paikallisia?
Toki Suomessa on luototuksessa ollut joku tolkku. RATA on hieno laitos.
Aivan nopeasti ensimmäiseen kysymykseen, itse asiassa eikö olekin niin että kehittyvien maiden "valtiopankit" ovat sijoittaneet USA:n finanssimarkkinoille ja olleet osin estämässä pahimman mahdollisen tapahtumista?
En väitä että tällainen olisi suoraan liiketaloudellisessa mielessä järkevää, mutta siinä vaiheessa kun informaatiota on tarpeeksi, pohja on näkyvissä ja etenkin jos saadaan uskoa siihen että kotimarkkinat alkavat elpyä - näinhän käy ennemmin tai myöhemmin - niin silloin eurooppalaisilla finanssilaitoksilla voisi olla Amerikan markkinoilla etulyöntiasema. Koska niillä on taseet kunnossa, ne ovat toimintakykyisiä. Tämä on keskeinen ero usalaisiin kilpailijoihin verrattuna - kai sitä pitää yrittää hyödyntää.
-koobra
Roubinin mukaan kehittyvien maiden kansalliset rahastojen (SWF) sijoitukset eivät riitä: "Based on estimates by Goldman Sachs $200 billion of losses in the financial system lead to a contraction of credit of $2 trillion given that institutions hold about $10 of assets per dollar of capital. The recapitalization of banks sovereign wealth funds – about $80 billion so far – will be unable to stop this credit disintermediation – (the move from off balance sheet to on balance sheet and moves of assets and liabilities from the shadow banking system to the formal banking system) and the ensuing contraction in credit as the mounting losses will dominate by a large margin any bank recapitalization from SWFs."
Varmaan niin kuin sanot, taseet siivotaan ja jossain vaiheessa kulutus taas kääntyy nousuun. Mutta mistä tiedämme, että pohja on näkyvissä? Yksi taustekijöitä on nimenomaan se informaation puute, näiden finanssi-insinöörien rakentamat johdannaiset on niin monimutkaisia, että niiden riskejä ei välttämättä edes pysty laskemaan.
Laskukausia tulee ja niiden kanssa eletään, mutta nousukausi ei mitenkään korjaa mahdollisia rakenteellisia ongelmia rahoitusmarkkinoilla. Semmoinen kommunistijulkaisu kuin Financial Times muuten on alkanut Martin Wolfin suulla vaatimaan pankkitoiminnan sääntelyä. Samassa julkaisussa Lawrence Summers kysyi SWF:n liittyen, että jos olemme sitä mieltä että valtion ei tule omistaa yrityksiä (Yhdysvalloissa), niin minkä takia se että joku muu valtio omistaa niitä ei ole ongelma?
Post a Comment