Jarkko Tontti sen meille kertoi tämän päivän Sunnuntai-hesarissa.
Oikeustieteen tohtori, kirjailija ja aktiivivihreä - myös eduskuntaryhmän kansliasta työkokemusta hankkinut – Tontti kytkee SDP:n ja SAK:n yhteen, sekä väittää SAK:n ajavan yksipuolisesti ”eliittiduunareiden” etuja metalli- ja paperimiesten pillien mukaisesti. Ei toistaiseksi uutta auringon alla, näissä väitteissä on aina varmasti jokin totuudenkin – joskaan tuskin vääryyden – siemen.
Jos artikkelin kirjoittaminen on pikataival, niin seuraavassa kurvissa Tontti kaartaa rajusti oikealta ulos niin että rytinä käy. Hän syyttää SAK:ta ja sen liittoja liian hyvien työehtojen taistelemisesta teollisuustyöntekijöille. Tontti leikkii ajatuksella siirtymisestä työmarkkinamalliin, jossa huonoimmat työehdot yleistettäisiin kaikille aloille. Tilanpuutteen vuoksi on jäänyt kirjaamatta auki ehdotus yleissitovien työehtosopimusten purkamisesta ja perustuloon siirtymisestä. Seuraavassa virkkeessä tosin nostetaan – muusta yhteydestä – esiin Soininvaara.
Ikään kuin joidenkin ammattiryhmien – mukamas – hyvä tilanne olisi pois joiltakin muilta. Apurahansaajien ongelmiin pitää puuttua, mutta tässä liikutaan aivan erilaisissa nuppiluvuissa kuin isojen teollisuusliittojen osalta. Eivätkä pätkätyöt kosketa teollisuusammatteja toistaiseksi kovin merkittävästi. Haasteena teollisuudessakin on lähinnä vuokratyön yleistyminen; ja siihen puututtiinkin nyt monin paikoin TES-kierroksella.
Mitä SAK:n ja sen teollisuusliittojen nyt pitäisi tehdä? Tämän saman kysymyksen muuten esitin kai kesällä vihreälle Jukka Relanderillekin. Ehdottaa jäsenilleen, että ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta pitäisi luopua, niinkö? Silloinhan kaikki liittyisivät Loimaan kassaan eikä ”ongelma” poistuisi mihinkään. Pitäisikö sitten ehdottaa jäsenille, että aletaan myydä teidän työtänne tästä lähin hieman halvemmalla kuin mitä työnantaja esittää? Ja minun oli pakko todellakin kirjoittaa edellinen lause, jotta todistaisin itselleni että en saa tässä asiassa Kontista kiinni pilkun vertaa. Miksi juuri teollisuustyöntekijöiden pitäisi vihreiden mielestä olla ikuisesti maan kurjinta ja köyhintä porukkaa? Ja jos tähän on olemassa jokin perverssi syy, niin eikö ymmärretä että samalla suunnanmuutoksella poistuisi kaikilta muiltakin mahdollisuudet työehtojen parantamiseen ja edes kohtuulliseen reaalipalkkakehitykseen? Tähänkö ihan aidosti pyritään? Miksi?
Eikö yhtä lailla Suomessa kuin kaikissa muissakin maissa työehtoja tulisi parantaa tehokkaammalla järjestäytymisellä ja palkansaajien eduvalvontatyöllä? Mihin vihreä ja Tontti pyrkivät, kun he haluavat putsata pöydän puhtaaksi ja aloittaa puhtaalla markkintaloudella? Hyvä on, kysymys on retorinen, mutta se pitäisi esittää tarpeeksi usein jotta vihreiden työmarkkinapolitiikan yhteys markkinaliberalisteihin ymmärrettäisiin edes hieman nykyistä paremmin.
Valmiudellaan hylätä järjestäytynyt sopimusyhteiskunta vihreä liitto on minun silmissäni huomattavasti kaikkia rehellisiä porvaripuolueita oikeistolaisempi puolue.
En ole voinut ikinä ymmärtää kuinka vihreät voivat nähdä tämän asian juuri niin kuin näkevät. Jossakin minun työmarkkinaymmärrykseni ja vihreän työmarkkinaymmärryksen välissä kulkee ilmeisesti leveä, tumma aava, joka ei Atlantin valtameren lailla kutistu, vaan pikemminkin laajenee. Epäilemättä tämä tosiasia on häpeäksi sekä minulle että Vihreiden kyvylle artikuloida logiikkaansa.
Vielä suurempi mysteeri minun näkökulmastani on se, kuinka vihreän liikkeen äärimmäisen epäsosiaaliset politiikkasuositukset saavat siinä määrin kannatusta esimerkiksi nuorilta koulutetuilta naisilta. Yhtälössä ei ole mitään järkeä. Asia on pakko jättää levälleen ja jatkaa ihmettelemistä.
Monissa muissa kohdissa sen sijaan saattoi huomata olevansa Tontin kanssa suurin piirtein samoilla linjoilla. Kirjailija tosin latasi joko pyynnöstä, omasta tahdostaan tai vahingossa usein liian kovilla panoksilla, mikä ei sinänsä anna fiksua vaikutelmaa. Mielipiteet eivät olleet rakennettuja eivätkä tasapainoisia, ja sikäli tekstistä tulee mieleen ajoittain blogikirjoitus. Esimerkiksi 141-tuen väitetään olevan tukea Etelä-Suomen maanviljelijöille, mikä ei pidä paikkaansa. Tällaisen epäonnistumisen jälkeen uskottavuus ja koherenssi väkisinkin kärsii.
Tontin kirjoitus oli silti hyvä, ja etenkin juuri senkaltainen jollaisia toivoisi lehdestä löytävänsä useammin. Älykäs, tiivis ja näkemyksellinen artikkeli, joka ottaa kantaa laajaan skaalaan asioita. Hauskaa luettavaa, ja keskustelua inspiroivaa. Tätä meillä Suomessa kaivataan. Smedsin ja Volasen Tuntematon - väittely on ollut myös mukava lisä kotimaisessa kulttuurikeskustelussa, mutta aina enemmän toivoisi juuri tällaista ”poikkitieteellistä”, ajankohtaista ja kantaaottavaa keskustelua. Esimerkiksi ammattifilosofit ovat Suomessa aivan liian näkymättömiä.
4 comments:
Heh, juuri kun aamiaispöydässä totesin puoliskolle, että "Kerrankin voi olla täysin samaa mieltä jonkin tästä läpyskästä lukemastaan jutusta kanssa."... :) Oikeissa riveissä siis? Virkistävä kirjoitus, välillä pitääkin ladata kovilla. Vastakkainasettelun aika takaisin Suomeenkin, kiitos!
(Ja ammutaas sitte vähän lisää.)
Minä ymmärsin sen Tontin SAK/ay -läpän siten, että SAK:n mainoskampanjan "Oiva Lohtander"-hahmo porvaria kuvaamassa ei vastaa todellisuutta, kun niin monet "porvareiksi" laskettavat palkansaajat ovat todellisuudessa SAK:n edustamien liittojen jäseniä heikommassa asemassa työmarkkinoilla sekä matalammin palkattuja.
Tämä on kyllä tosiasia. Ja se mainoskamppis oli äärimmäisen epäonnistunut etenkin kun "Hakaniemen porvari" muistutti lähinnä Jouko Ahosta eikä sliipattua ja trimmattua nyky-pankkiiria pinkeissä housuissaan.
Seuraavassa kappaleessa hän sitten nosti esimerkiksi tutkijat ja taiteilijat, joilla ei juuri mitään etuuksia ole. Valtionhoitajapuolue SDP:n 12 vuotta kestäneellä ja viime vaaleihin katkenneella taipaleella ei pätkätyöläisten tai epätyypillisissä työsuhteissa toimivien asemaan juuri tullut parannusta, nyt tulee. Kas, porvariko se siellä hyysää taiteilijaa ja tutkijaa? Miten tämä tulisi tulkita?
Jos Tontin kynäelmän lukee (ainakin minun) vihreiden silmälasieni läpi, niin en löydä siitä mitään viittausta siihen että Tontti toivoisi teollisuuden työntekijöille nykyistä huonompia sopimuksia. Totesi vain epäsuhdan, sen kuuluisan kognitiivisen dissonanssin, olemassaolon.
Jos SDP taas haluaa jollain tapaa liudentaa SAK:n etupuolueen leimaansa, niin kannattaisi ehkä keskittyä muiden moittimisen sijaan vaihtamaan puheenjohtajaksi jokin muu kuin SAK:n pitkäaikainen mies. (*Kröhm, kröhm.*) Eikös se Ihalainenkin ollut kohta jäämässä eläkkeelle?
Mutta eihän etupuolueena toimiminen väärin ole eikä pahasta. Kyllä niin saa, jopa pitää tehdä, jos kokee sen tärkeimmäksi tavoitteekseen. Vihreitä imho määrittääkin vasemmisto-oikeisto -akselin sijaan ehkä paremmin nimenomaan se, että perinteinen toiminta jonkin tietyn ryhmän taloudellisten edun turvaamiseksi puuttuu. (SDP-SAK, Kepu-MTK, KOK-EK.) Kieltämättä radikaalia. Vähintään yhtä radikaalia kuin Forssassa sata vuotta sitten lausutut ylevät aatokset.
Olet tiedokkaampi perustulokysymyksen tiimoilta, joten kysynkin nyt seuraavaa ihan vilpittömän tiedonhaluisena: jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei perustulo (tai negatiivinen tulovero) järjestelynä automaattisesti tarkoittaisi esim. nykyisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan loppua. Kieltämättä se helpottaisi pätkätöiden vastaanottoa, joka saattaisi toisaalta myös lisätä niiden tarjontaa, mutta jos, kuten toteat, suurin osa työsuhteista yhä on perinteisiä vakituisia työsuhteita, mikä saa sinut olettamaan, että ne tulisivat poistumaan jos sosiaaliturvaa uudistettaisiin vihreiden ehdottamalla tavalla?
Eihän se, miten työttömiä ja pätkätyöläisiä kohdellaan automaattisesti vaikuta yhtään mitään vakituisiin työsuhteisiin, sopimuksiin tai työnkuviin. Käsittääkseni tällä hetkellä suurin osa pätkätyöläisistä on töissä kunnilla ja valtiolla, ei yksityisellä sektorilla. Eli "periaatteen tasolla" suomalaisen demokraattisen päätäntäjärjestelmän piirissä. Järjestelmän, jonka luomisessa SDP:llä on paljon paaaljon suurempi vastuu, valta (ja kunnia) kuin tuoreimmalla* poliittisella liikkellämme, vihreillä.
(*PeSuja en laske tuoreiksi, ikiaikaisen populismin ja SMP:n jatkoksi lähinnä.)
Koobra: "Esimerkiksi 141-tuen väitetään olevan tukea Etelä-Suomen maanviljelijöille, mikä ei pidä paikkaansa."
Maa- ja metsätalousministeriö: "Etelä-Suomessa tukialueilla A ja B maksettavista tukimuodosta tärkein on Etelä-Suomen kansallinen tuki, jota maksetaan liittymissopimuksen 141 -artiklan perusteella... Ratkaisun perusteella 141-tulotukea voidaan maksaa kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille sekä kotieläintilojen LFA-alalle."
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/141.html
En nyt vaan ihan aidosti ymmärrä mikä tossa Tontin lausumassa oli päin honkia?
Moi, ja kiitos kommenteista! Tekisi mieli vastata mutta valitettavasti ei näyttäisi tällä viikolla löytyvän tarvittavia minuutteja. Luulen että minun pitää palata kommentoimaan Hannua erillisessä postauksessa joskus ensi viikolla. nimim. puolueensa soturi koobra
Siitä miten perustulo mihinkään vaikuttaisi ei tietenkään pysty sanomaan mitään varmaa. Se ei sinänsä pakottaisi poistamaan ansiosid. työttömyysturvaa tai muita etuisuuksia, se ei lopettaisi vakituisia työsuhteita, se ei haittaisi välittömästi kaikkien ihmisten elämää Suomessa. Todennäköisesti. Siitä millä lailla se sitten saattaisi vaikuttaa olen kirjoittanut pamfletissa
http://www.sorsafoundation.fi/tpl_site_01.asp?lang=1&sua=1&s=107
Yksi peruslähtökohta on se, että jos pätkätöitä pidetään ongelmana, miten se ongelma ratkaistaan? Kannustamalla nimenomaisesti pätkätöihin, vai vaatimalla sitä julkista sektoria sekä työntekijöidensä että oman etunsa vuoksi vakinaistamaan ihmisiä? Perustuloon liittyy mielestäni laaja skaala ratkaisemattomia ongelmia, joita esittelen tuossa kirjassa.
Mielestäni tuossa Tontin kirjoituksessa oli se virheellinen lähtökohta, että jokin palkansaajaryhmä on mukamas neuvotellut itselleen kohtuuttoman hyvät työehdot. Siltähän se kuulosti! Se ei edes pidä paikkaansa, tekemistä on paljon jäljellä. Mutta perusasia on se, että kaikkien pitäisi järjestäytyä, eikä toisten järjestäytymistä ja toimintaa haukkua vierestä.
Toisekseen se että SDP olisi eturyhmäpuolue ei pidä millään logiikalla paikkaansa. Jos puolue onkin lähellä SAK:ta, SAK:honkin kuuluu laaja kirjo liittoja, esim. sekä yksityiset että julkiset palvelualat.
Ja Teemulle: 141-tuki on siis tuki kotieläintilallisille ym. mainitsemillesi, mutta ei maanviljelijöille.
Post a Comment