Tiistai-illan ammattilaisnyrkkeilypläjäys sisältää kahdenlaisia otteluja, jänniä ja tylsiä. Blogin kirjoittelu on hyvää oheistoimintaa.
Monenlaisia pohdiskeluja näkyy siitä, mitä kaikkea sosialidemokraattien pitäisi nyt tehdä, kuinka muuttaa puoluetta, nykyaikaistua, vedota tiedostavaan nuorisoon jne. Sehän olisi kaikki tietysti tärkeää ja hienoa.
Ranskassa sosialistit ottivat turpiin kovemmin kuin koskaan ennen, tosin tästä osa selittyy maan poliittisella perinteellä, jossa vastavalitulle presidentille halutaan rakentaa hyvät toimintaedellytykset. Sosialistien veri mitataan todellisuudessa vasta seuraavissa parlamenttivaaleissa, Sarkozyn kauden puolivälissä.
PS:n puheenjohtaja mennee vaihtoon. Ranskalaisen kollegani mielestä Royal on edelleen vahvin ehdokas, minusta hän alkaa vaikuttaa jo luuserilta. Kollegan mielestä Royal on Ranskan sosialidemokraateille aidosti uusi vaihtoehto, sillä hänellä on visio: Uusi demokratia. Sen sisältö on uudentyylinen, ruohonjuuritason demokratia, jossa sosialistipuolueella on korvat. Ihmisiä ja heidän huoliaan kuunnellaan maakunnissa, eikä unohduta Pariisin viiden tähden ravintoloihin. Tällä taktiikalla Royal teki kohtuullisen tuloksen presidentinvaaleissa.
Itse asiassa ihan samaan tähtää myös valittu presidentti Sarkozy. Hän kulkee farkuissa, ilman kravattia, käy Elysée-linnan puistoissa hölkkäämässä jne. On lähellä tavallista ranskalaista. Samat metkut.
Ei tällaisilla kujeilla vaaleja ratkaista. Kansalaisten kanssa pitää keskustella, mutta ei heitä tarvitse mielistellä. Ranskalaisten sosialistien eväät ovat heikot, eivätkä ne riipu siitä kuinka lähelle kansalaisia Royal henkisesti pääsee. Ne riippuvat valitettavasti nyt etenkin siitä kuinka UPM onnistuu viemään agendaansa läpi, miten ihmiset provosoituvat, lähtevät kaduille jne. Nähtäväksi jää, mutta uskoni Hollande-Royal perheeseen horjuu. Ranskalainenkin sosialismi tarvitsisi linjankorjausta.
Suomalaisen sosialidemokratian yksi iso haaste on mielestäni jäänyt blogipohdinnoissa aika vähälle huomiolle. Haaste kuuluu suurin piirtein seuraavasti: Kuinka vaurastuva väestö saadaan kiinnostumaan vasemmistosta, joka perinteisesti identifioituu luokkajakoihin ja köyhyyden vastaiseen taisteluun? Onko ihmisillä enää kohta kiinnitettyjä arvoja, joiden perusteella äänestysratkaisuja tehdään, vai ajatellaanko vain seuraavaa vaalikautta ja sen konkreettista asialistaa? Jos jälkimmäinen vaihtoehto painottuu, vasemmiston olisi enenevissä määrin osattava viestiä ja tarjota jotain niille, joiden ongelma ei ole liian pieni tili vaan liian pienet ja epävarmat rahastotuotot.
50 vuoden päästä pienituloinen, suhteellisesti köyhä suomalainen ostaa rahoillaan saman elintason kuin keskituloinen nyt. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Mitä kauemmas absoluuttinen köyhyys saadaan Suomessa kadotettua näköpiiristä – ja se saadaan kauas – sitä tärkeämpää on nostaa sosialidemokratian merkitystä todellisena ja konkreettisena globaalina hyvinvointiprojektina.
Eivät tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tavoitteet tietenkään markkinatalouksissa mihinkään katoa, kasvoipa BKT kuinka isoksi hyvänsä. Hyvin oikeistolaiset 50 vuotta johtaisivat siihen, että kurjuus ei katoaisi vaan kasvaisi. Mutta kuten joku sanoi, kansallinen kokoomus olisi USA:ssa demokraattipuolueen vasemmistosiipi. Siellä missä tilaa ei ole, siellä vaalit ratkaistaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Olen samaa mieltä Ranskan sosialistien kanssa siitä, että Royal on itse asiassa tulevaisuuden nimi. Ranskan olosuhteissa ja sikäläisen yhteiskunnan toimintatavat huomioiden. Se, mikä pohjoismaiseen retoriikkaan verrattuna kuullostaa vasemmistokonservatiiviselta tai suorastaan hullunkuriselta, voi Ranskan oloissa olla kaikkea muuta. Epämiellyttävä totuus kuitenkin on, että Ranskan sosialistit joutuvat viettämään oppositiossa vielä monta kautta ja uudistumaan aivan yhtä radikaalisti kuin Britannian työväenpuolue aikoinaan. Ei välttämättä täysin samalla tavoin - aika ja paikka kun ovat eri - mutta luopumisen tuska tulee ns. perinteisen sosialidemokratian kannattajille olemaan kova. Royalin kaltainen henkilö on siksi ainakin tilapäinen välttämättömyys, jotta rivit pysyvät kasassa.
Ok, voi olla että hän on hyvä vaihtoehto siksi että tulee poliittisen eliitin ulkopuolelta (as so, Hollanden pitkäaikainen puoliso ja 4 lapsen äiti...).
Hänen ongelmansa on se, että esiintyminen on väkinäistä, ulkoaopetellun tuntuista ja intohimotonta. Tähän päätelmään olen tullut niiden muutamien keskustelujen tuloksena, joita olen katsonut.
Linjan uudistajana paras ratkaisu ranskalaisille olisi Dominique Straus-Kahn, mutta hän on henkilönä se sama vanha setä jota juuri nyt politiikassa halutaan paeta. Itse asiassa PS tarvitsisi jonkun Barack Obaman tyyppisen hahmon, joka on nuorempi valtiomies ja jolla on aidosti sisäinen, uskottavuutta tuova hinku päästä kaapin päälle. USAn tilanteessa en taas toisaalta usko Obaman mahdollisuuksiin juuri lainkaan.
Ranskan sosialistien uudistusprosessin ongelmallisuus on siinä, että kannatuksenlisäystä puolue voi saada vain linjaltaan selkeällä ja karismaattisella johtajalla. Toisaalta juuri nämä ominaisuudet saattaisivat tällä hetkellä kylvää melkoista tuhoa puolueen sisäisen toimintakyvyn kannalta. Selkeys ja karismaattisuus synnyttävät intohimoja paitsi puolesta, myös vastaan, ja siksi osaltaan lisäisivät jonkinlaisen puoluehajaannuksen riskiä.
En tiedä, onko Royal oikeasti ihan niin epäuskottava kuin on annettu ymmärtää. Niin tai näin, hänen linjansa määrittelemättömyys on koko organisaatiolle merkki siitä että muutosprosessi on kesken, ja kiinnostus kohdistuu edes joltakin osin muuhunkin kuin keskinäiseen torailuun. Vaaleja tällä puolueen sisäisten mekanismien kannalta tarpeellisella linjattomuudella ei toki voiteta - siksi rohkeninkin laittaa pessimistisen tulevaisuusarvioni julki.
Post a Comment