Jaa, tännehän on tullut kommentteja. Mukavaa. Pitää vähän kirjoitella jotain kun tulee jo tiedusteluja että mikä on kun blogi ei päivity.
Ylikahrin Villelle kiitos Vinon kutsusta vihreiden perustulotutkimuksen julkistamistilaisuuteen. Tämä tapahtuu 26.4, ja olen paikalla mikäli kalenteriin suinkin käy.
Tulin äsken rysälästä. Huomasin hauskan ristiriidan.
Taksimatka perjantairuuhkassa lentoasemalle oli kuin maailmanlopun käsikirjasta, aivan päätöntä kaahaamista, viimehetken kaistanvaihtoja torvella höystettyinä ja puistattavan törkeitä väliinkiilaamisia. Toisaalta, aika oli noin 25 min eli aivan huippuluokkaa ajankohdan huomioonottaen. Ilmeisesti kasvonilmeeni eivät yrityksistä huolimatta pysyneet ihan peruslukemilla kun senioritutkija Tanskasta kehotti odottamaan vain ihan tyynenä kokemusta Mombain taksista. Sitä odotellessa.
Se ristiriita oli siinä, että hieman myöhemmin lueskelin aseman paarin puolella taloussanomalehti Les Echosia. Siinä oli etusivulla mainos, jossa luki: "En matière de sécurité, une seule règle s'impose. Ne rien negliger." Eli suomennettuna mainostava lentoyhtiö ilmoitti suurin piirtein, että "Mitä tulee turvallisuuteen on vain yksi sääntö voimassa. Ei saa riskeerata mitään.”
Miten se filosofia asiakkaan turvallisuudesta voi vaihtua noin äkkiä, siirryttäessä autoliikenteestä ilmaan? Kysehän ei ole lopulta edes mistään omista fiiliksistä vaan eurooppalaisen liikenneturvallisuuden tilastoista. Tilanteen kruunaa se, ettei niissä brysselin takseissa ole ainakaan takapenkeillä aina turvavyöt käyttövalmiudessa.
Lehtiuutisissa oli muuten kaikenlaista järkyttävää jälleen. Virginian massasurmaajan viimeiset viestit kuvasarjalla varustettuna jne. Ja toisaalta panin merkille Höbläristä että jääkarhunpoika Knut on saanut tappouhkauksia. Eläintarha on onneksi luvannut suhtautua näihin asian edellyttämällä vakavuudella.
Tuli ihan mieleen edeltäjäni AJ:n läksiäistilaisuus Tampereelle alkuviikosta. Esimies bongasi siellä lehdestä kaksi uutista rinnakkain, taisi olla ihan hesarista. Toisessa kerrottiiin opiskelijan ampuneen 33 ihmistä Virginiassa, ja toisessa että jääkarhunpoika Knut kärsii hammaskivuista. Kaksi surullista uutista, mutta silti nauratti niin että mahanpohjasta otti. Nauru suotakoon osin anteeksi, sillä olin sentään kuullut massasurmasta jo edellisenä päivänä.
Friday, April 20, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment