Näyttää YLE kertovan, että Blair on kaiken kiristyksen ja vatvomisen jälkeen ilmoittanut syrjään astumiselleen dediksen: pääministerin henkilö vaihtuu Briteissä vuoden sisällä. Kuulostaa varmasti groteskilta mutta henkilökohtaisesti uutinen vetää tunnelman hiljaiseksi.
Tony Blair on ollut poliittisena johtajana, esiintyjänä ja eurooppalaisen vasemmiston kunnianhimoisena uudelleenajattelijana minulle tärkeä hahmo. Blairin ja Anthony Giddensin ajatukset vasemmistolaisuuden ja perinteisten työväenpuolueiden haasteista globalisaation aikakaudella tekivät aikanaan ison vaikutuksen, ja vakuuttivat minut siitä, että sosialidemokratia on uudistushakuinen ja moderni, ylikansallinen liike. Piipahtaessani muutama vuosi sitten silloisen puheenjohtaja Lipposen työhuoneessa Saariniemenkadulla kiinnitin erityistä huomiota seinällä roikkuvaan valokuvasta suurennettuun tauluun. Siinä kättelevät ja vilkuttavat hyväntuulisina kaksi tuoretta maansa pääministeriä, täynnä tarmoa, tahtoa ja uusia ajatuksia viedä tärkeitä yhteiskunnallisia asioita eteenpäin - siis eteenpäin.
En ole Blairin - sen paremmin kuin Lipposenkaan- kanssa samaa mieltä kaikesta enkä missään nimessä allekirjoita New Labourin linjaa sellaisenaan, mutta kolmet vaalit Britanniassa peräkkäin voittaneen työväenjohtajan merkitys tullaan historiankirjoituksessa todistamaan suureksi sekä Englannissa että Euroopassa - mahdollisesti koko maailmassa.
Mutta nyt on lähtölaskenta alkanut. Pulinoita en jätä pois, sillä Blair voitti kolmannen kautensa Labourille vasta vajaat puolitoista vuotta sitten. On harmillisen malttamatonta poliittista kulttuuria savustaa hänet näin pikaisesti ulos - tästä risut ennen muuta työväenpuolueelle ja toisekseen brittimedialle. Toivotaan että Gordon Brown jatkaa hyvää työtä talouspolitiikassa ja ohjaa samalla kurssia pari piirua vasemmalle, etenkin koulutus- ja sosiaalipolitiikka kaipaisivat Englannissa muutamaa vilkaisua Pohjoismaihin ja Suomeen.
Ja onhan tässä se vuosi vielä jäljellä. Sen ajaksi Blair voisi omistautua a) Irakille ja Lähi-idälle b) ilmastonmuutokselle ja maailman köyhyysongelmille. Pidemmät pohdinnat Tony Blairista ja New Labourista jätän niihin tunteihin kun erosta ja lopullisesta vallanvaihdosta ilmoitetaan. Silloin ladataan stereoihin Oasista ja sihautetaan auki tölkki lageria, ehkäpä toinenkin. Mr. Blairin saavutuksille riittää kolisteltavaa.
"People say we should stop and debate globalization. You might as well debate whether autumn should follow summer." -T.B
2 comments:
Blair tulee tosiaan jäämään historiaan yhtenä modernin Britannian merkittävimmistä pääministereistä - ja yhtenä merkittävimmistä sosialidemokratian uudistajista.
Giddensin visioima ja Blairin toteuttama malli tuskin koskaan voi sopia pohjoismaihin, joissa hyvinvointimalli ja yhteiskuntapolitiikan perinteet ratkaisevasti poikkeavat Britanniasta. Silti on muistettava, että globalisaation edetessä joutuu SDP monessa suhteessa samojen kysymysten äärelle kuin Labour. Vaikka meidän valintamme eivät Labourin jalanjälkiä seuraisikaan, perusteellisen uusiutumisen aika on koittanut SDP:ssäkin.
On tietysti hyvä kysymys, kuka Blairia seuraa. Gordon Brownia on pitkään pidetty luontaisena seuraajana, mutta kaikki eivät ole vakuuttuneita hänen karismastaan. Blairin lähimmät tukijat tiettävästi kaipaisivat uudeksi pääministeriksi sisäministeri John Reidiä. Se että Blairia selvästi vanhempi entinen kommunisti nähdään uskottavana seuraajaehdokkaana on osoitus ainakin siitä, ettei New Labour aio ainakaan suoraan kopioida konservatiivien kameleonttileikkiä.
Edessä on nimenomaan Blairin, vaan ei blairismin, lähtölaskenta. New Labourin tarina tulee jatkumaan, herättäen jatkossakin ristiriitaisia tunteita sosialidemokraattisessa liikkeessä.
Blair ja Giddensin kolmas tie (jotka tosin ovat vuosien varrella kulkeneet aika etäälle toisistaan) kuuluvat minunkin lempiaiheisiin, mutta nyt toverit Kopra ja Erra ehtivät kyllä tyhjentää pajatson.
Niin se vain tuntuu olevan, että historiasta ei opita mitään. Ei edes Labourin pitkä korpvaellus oppositiossa opettanut puolueväkeä siihen, miten tuhoissaa keskittyminen puolueen sisäiseen riitelyyn on.
ps. Giddensin luonnostelema Kolmas tie vastaa muuten yllättävän hyvin myös sitä yhteiskuntapolitiikan päälinjaa jota Suomessa on varsinkin Lipposen hallitusten aikana harjoitettu. Asiaa kuvaa mainiosti mm. Jaakko Kiander kirjassaan Laman opetukset.
Post a Comment