Sunday, April 02, 2006

Sunnuntaipäivän huumaa


Viikonloppu on mennyt taas vikkelästi. Vanhojen opiskelukavereiden kanssa piti käydä eilen illalla pyörimässä kaupungilla ja lopuksi päädyttiin Café Punawuoren tanssilattialle.

Tänään päästin Nooran kaupungille päiväksi ja hoidin Vilmaa. Vaativaa mutta antoisaa puuhaa. Mustikkasose on nykyään ykkösherkku, ja jälkeenpäin näkee mitä on syöty. Laitan joku päivä todisteeksi kuvia. Opeteltiin myös istumista ja juttelemista tietysti riitti koko ajan. Vilma ei ole vielä kuitenkaan oppinut, että ymmärretyksi tulisi edes teoreettisesti paremmin silloin jos malttaisi pitää suun tyhjänä erilaisesta tavarasta edes keskustelun ajan.

Sinnikkäästi yritin lukea hesaria ja Matti Klingen Teetä ja suurmiehiä (joo'o, on siinä kirjalla nimi) teosta, mutta tyttö oli sitä mieltä että osallistutaan lukemiseen molemmat tai sitten kumpikaan ei lue. Tapsa Rautavaaraa ja Eminemin Curtain Callin pystyin sentään kuuntelemaan.

Myöhemmin noteerasin erityisesti kiinnostavan artikkelin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jonka eteenpäin viemisestä valtiojohto - onneksi - aikoo pitää lujasti kiinni. Jos aikaa olisi, postaisin mielelläni aiheesta: kuinka itserahoitteisen kuntatalouden oloissa hoidetaan julkisen vallan vastasyklinen suhdannepolitiikka?

Kohta tulee taas nörtit. Ohessa ennakkotunnelmia viimeisessä jaksossa esitettävästä FC Nörtit - HJK -pelistä.

No comments: