Friday, March 31, 2006

Taantumus jyrää kun lapset kasvaa

Katsotaanpa missä maanosissa on korkeimmat syntyvyysluvut. Suurin piirtein Afrikka, Aasia, Amerikka. Eurooppa ikääntyy. Kun taas ajatellaan sitä, missä päin maailmaa demokratia ja yksilönvapaudet toteutuvat parhaiten, järjestys on karkeasti käänteinen. Eli uutta väkeä puskee eniten sinne, missä sosialidemokraattiset arvot huonoiten tällä hetkellä toteutuvat.

Myös rikkaiden ja liberaalien länsivaltioiden sisällä naisten hedelmällisyyden jakauma heijastaa arvoja. Eniten lapsia saavat konservatiiviset, uskovaiset, isänmaahan ja maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvat naiset, joiden mielestä miehen kuuluu päättää ja homous pitäisi kieltää. Ekologisesti valveutuneet feministit kasvattavat niin Suomessa kuin USA:ssakin huomattavasti vähemmän lapsia. George W Bushin vuonna 2004 viemissä osavaltioissa syntyvyys on huomattavasti korkeampi kuin John Kerryn osavaltioissa.

Ja mitä tästä syväanalyysistä vedetään johtopäätöksiksi? No se, että juuri kun me alamme saavuttaa arvoliberaaleja, demokraattisia ja sekularistisia tavoitteitamme yhteiskunnassa - lue about Euroopassa - niin uudet tuulet puhaltavat nurkan takana. Valtaosa uusista lapsista ympäri maailman saa konservatiivisen uskonnollissävytteisen kasvatuksen, ja tämä kehitys tuo patriarkaalisuuden ja taantumuksen yhteiskunnallisten arvojemme valtavirraksi ympäri maailmaa. Valitettavasti.

Perustuu artikkeliin Foreign Policyssa.

No comments: