"Ihmisten iloksi ja hyödyksi"

Otsikon mukaisesti osoitti Urho Kekkonen nimeään kantavan kansallispuiston käyttötarkoituksen. Koska kansan huutoon on aina syytä vastata, seuraavassa pieni matkaraportti viime viikolta UKK:n kansallispuistosta.

Lähdimme Saariselän Kiilopäältä kaakkoon kohti itärajaa, löysimme hienosti perille Tahvontuvalle asti, josta lähdimme matkan puolivälissä palaamaan takaisin kohti Saariselkää. Matka eteni siis sikäli loogisesti: sinne ja takas.

Säät vaihtelivat valtavasti. Vettä, räntää, lunta, rakeita ja täyttä auringonpaistetta mahtui helposti yhteen päivään. Säätyyppi saattoi muuttua kokonaan puolessakin tunnissa. Koska vaelluksemme oli luettavissa melko selkeästi kuntourheilun piiriin, tällä ei ollut sanottavaa merkitystä päiväpatikoiden aikana: hiki virtasi koko ajan joka tapauksessa.

Maisemat olivat mahtavia, vaikka Pirunporttiin tuli kurkattua vain melko kaukaa viereisen tunturin huipulta. Kuvia ei tällä kertaa kerennyt juuri napsimaan.

Kalastusvehkeet eli peräti neljä kappaletta onkia oli uskollisesti taas mukana. Käytännössä yritin yhtenä iltana etsiä ensin sopivaa vapaa ja sitten matoja; lopputulos oli se, että noin metrisen kepukan kanssa yritin usuttaa siimaa ja koukkua niin pitkälle lampeen kuin pystyin. Ja syöttinä meetvurstia. Ketään ei kirkkaassa vedessä kiinnostanut, sen näki armottoman selvästi, joten vakava kalastusyritys jäi jälleen seuraavaan kertaan. On osattava valita selkeästi joko kalastusvaellus tai urheiluvaellus, molempiin ei rahkeet riitä.

Takaisintulomatka huipentui rohkeaan reittivalintaan, jolla pyrittiin yhdistämään hienot tunturimaisemat hieman lyhyempään päiväreittiin toiseksi viimeisenä päivänä. Alkuosa sujui hyvin, tunturivaellus eteni vaivattomasti ja vauhdilla upeiden näköalojen innoittaessa yhä hurjempaan suoritukseen. Loppuosassa suorastaan floppasimme; kierto alas Suomusjoen varteen meni jollakin tavalla täysin metsään, jonka seurauksena eksyimme koko loppumatkan ajaksi. Viimeinen suunniteltu yö Langontuvalla vaihtui pakkoleiriytymiseen suuren tuntemattoman joen varteen pimenevässä yössä.

Aamulla jatkoimme matkaa aikaisin tavoitteena paikantaa vihdoin itsemme, jotta huipentuma Saariselällä ja ravintola Petronellassa onnistuisi. Olimme edelleen seuraavat neljä tuntia täysin poissa kartalta. Seurasimme jokea pohjoiseen, sillä muuta vaihtoehtoa ei ollut näköpiirissä.

Puolen päivän maissa oli edessämme täysin yllättäen autotie, ja suositulta vaikuttava parkkipaikka. Kyltissä luki Aittoniemi. Kartta paljasti, että piste oli kaukana pohjoisessa suunniteltuun reittiin nähden, eikä jalkapatikoimalla ehtisi millään illaksi "siviiliin". Kenttää ei ollut, mutta loppu hyvin kaikki hyvin: pääsimme vaeltajakollegoiden autokyydillä Holiday Clubin kylpylähotelliin. Etuajassa siis!

Kilometrejä tuli viidelle päivällä 120 - 150 haarukassa, mikä tuntui kyllä jaloissa. Vasen polvi oli turvoksissa vielä seuraavan viikonlopun, mutta lopputuloksena oli kuitenkin hyvä olo ja varmasti kohentunut kunto.

Muuten: ei pidä uskoa siihen, etteikö Lapissa olisi hyttysiä enää ensipakkasten jälkeen. On niitä. Ei useimmissa paikoissa enää kiusaksi asti, mutta elokuun puolella en ainakaan jättäisi hyttysverkkona vielä pois matkasta.

Seuraavaksi palannen blogissa energiapolitiikan ja vesivoiman pariin...