Mistä keskustalle Toivo?

Tage on tuon edellisen postauksen kommentissaan aivan oikeassa: SDP:n puheenjohtajuuden ratkaisevat 350 puoluekokousedustajaa. Valinnasta ei tehdä ryhmäpäätöksiä, mikä tarkoittaa sitä, että ratkaisu jää aidosti suuren salin äänestykseen. Ennakkosuosikin asema on tämän vuoksi suhteessa heikompi ja epävarmempi kuin koskaan aiemmin.

Make no mistake about it: kuten sanoin, Jutta Urpilainen näyttäisi olevan tällä hetkellä kisan ennakkosuosikki. Mutta koska vaalikiertue oli sisällöllisesti hieman vaisu, monet edustajat miettivät edelleen kantaansa. En minä väitä tietäväni mikä tilanne on. Kuitenkin saan puheluita, joissa kysytään mitä on tapahtumassa, kun monet tutut ovat muka yllättäen ilmoittaneetkin äänestävänsä Miapetra Kumpula-Natria. Mistäs minä sen tiedän, en ole edes Miapetran kampanjan ydinryhmässä mukana. Minulle tällainen viestii vain siitä, että SDP:ssä saattaa olla alkanut ihan oikea yllätysten viikko.

Vaalirahaselkkaus sen sijaan kehittyy päivä päivältä maan hallituksen kannalta hankalampaan suuntaan. Minusta yksi tärkeä huomio on nyt se, että tämä on Suomen kannalta kaiken kaikkiaan hyvin ikävä tilanne. Jo valmiiksi edeltäjiään laaduttomampaa politiikkatyötä tekevän valtioneuvoston kyky paneutua yhteiskunnan ja kansalaisten moninaisiin asiallisiin tarpeisiin heikkenee, kun se joutuu keskittämään tarmonsa omaan koossapysymiseensä. Sotku on selvitettävä, ja se selviää sitä nopeammin mitä nopeammin erityisesti keskusta antaa vastaukset avoinna oleviin isoihin kysymyksiin: Miten keskustan ja sen kansanedustajien vaalirahoitus järjestettiin viime vaaleissa, miten KMS perustettiin ja mikä oli Korhosen ja Vanhasen rooli kaikissa näissä asioissa.

SDP:n kannattaa pitää kiinni alkuviikosta valitusta hyvästä linjasta: Vaalirahajupakasta ei tehdä välikysymystä, sillä siinä ei ole kysymys hallituksen luottamuksesta. Vaalirahoituksen järjestäminen ei ole sentään ollut osa hallituksen politiikkaa. Tässä suhteessa valtiovarainministeri Katainen on valtioneuvoston puolelta aivan oikeassa.

Matti Vanhanen kieltäytyy kuitenkin vastaamasta kysymyksiin ja esittää loukkaantunutta. Minulle tulee väkisinkin mieleen oman 2,5 –vuotiaan tyttäreni vakiokommentti: ”Älä yhtään häirii mua nyt, kun mua ihan kauheesti suututtaa”. Avoimuuden sijaan hän yrittää epätoivoisesti heittää kiviä SAK:n ja ay-liikkeen suuntaan. Epätoivoisesti, sillä SAK:n ja ay-liikkeen vaalirahoitus on a) vaatimattomampaa ja b) huolellisemmin sääntöjen mukaan järjestettyä. Tämän lisäksi ay-liike on valinnut vaalirahoituskysymyksissä nyt hyvin avoimen linjan. Varapuheenjohtamani Haagan työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja, toveri Anssi Leskelä kertoi tämän päivän hesarissa oman yhdistyksemme rahoitusmenettelyistä ja –volyymeistä. Saman tyyppisen läpivalaisun SAK:n osalta antoi toveri Matti Tukiainen. Totta kai näitäkin saa ja pitääkin demokratiassa penkoa, mutta vasemmistossa raha on aina ollut tiukemmalla ja sitä on käsitelty varoen.

Jupakka on muuttumassa Vanhaselle nyt – jos mahdollista – entistäkin kiusallisemmaksi. Näin siksi, että lehdistö on vetänyt esiin vielä Forsius-kortin. Perusongelma on se, että Vanhanen vaikuttaa puhuneen muunneltua totuutta, kun aiemmin kiisti järjestäneensä Forsiuksen kampanjaan erillisrahoitusta vuosi sitten keväällä. Nyt hän myöntää näin tapahtuneen. Muunnellusta totuudesta kiinni jääminen on pääministerille itsessään poliittinen pikkupainajainen.

Lisämauste keittoon tulee siitä, että viimeistään Forsius-korttiin liittyvät ihmissuhdespekulaatiot herättävät työpaikkojen kahviringit ja juorutäditkin pohtimaan vaalirahoitusjupakkaa. Ja silloin ei sotku pääse jäämään pimentoon enää varmasti yhdeltäkään kaksijalkaiselta koko valtakunnassa. Vaikutusta voi olla silläkin, että sen lisäksi että nuo keski-iän ylittäneet rouvasporukat rahoittavat sekä iltapäivälehdistön että maamme korkeakulttuurin, he myös käyvät erityisen ahkerasti äänestämässä.

Jos maalaisliiton kaapissa ei enää aidosti ole isoja vaalirahoitusluurankoja, Vanhasen asema kyllä kestäisi eduskunnassa ja puolueessaan todennäköisesti vielä tämänkin myllytyksen. Mutta ilman rehellisyyttä ja avoimuutta keskustan avainhahmot pelaavat palloja vain omaan pussiinsa: puheet menevät väkisinkin jossain vaiheessa ristiin. Sillä tiellä tulee vielä – Lipposen sanoin –arvoisaa keskustaa se karhu vastaan, ja voidaan jäädä odottelemaan juhannusviikkoa 2008. Mäntyniemessä varmasti otetaan nämäkin vaihtoehdot huomioon, kun kesälomasuunnitelmia tehdään.