Thursday, May 29, 2008

Nuoret miehet ja puheenjohtajavalinta

Tämä kirje on suunnattu kaikille SDP:n jäsenille, mutta erityisesti puolueen 41. puoluekokouksen kokousedustajille.

Haluamme kertoa oman näkemyksemme siitä, millä linjalla ja kenen johdolla sosialidemokraattien pitäisi jatkaa matkaa Hämeenlinnasta eteenpäin. Kevään 2007 vaalitappion jälkeen on käynyt ilmeiseksi, että suomalaiset kaipaavat SDP:ltä uudistumista. Tuon uudistumisen yksi - vain yksi, mutta tärkeä - osa on puheenjohtajan vaihtaminen. Keulaan tarvitaan nyt uudet kasvot ja uusi mieli uudistaa puolueen toimintatapoja, ohjelmia ja näkyvyyttä.

Allekirjoittaneiden ratkaisu SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi on kansanedustaja, äiti, asiantuntija ja suunnannäyttäjä Miapetra Kumpula-Natri.Kumpula-Natrissa yhdistyy kahdeksasta ehdokkaasta parhaiten tuoreus, linjakkuus, asiantuntevuus ja johtajuus. SDP ei nouse takaisin vallankahvaan ilman rohkeaa ja yhteiskunnan uudistamiseen tähtäävää linjaa. Oppositioon emme halua jäädä.

SDP:n tulevaisuutta ei pidä kiinnittää 1960-luvun hyvinvointivaltioprojektiin, jonka päämäärät ovat kyllä hyviä, mutta jonka rakentamistarvikkeet alkavat olla vanhentuneita. Politiikkaa on tehtävä ajassa siten, että toimintaympäristön muutoksilta ei laiteta päätä puskaan, vaan ne huomioidaan osana omaa politiikantekoa. Maailmaa pitää pyrkiä aina muuttamaan paremmaksi, mutta SDP:n johtajalle ei riitä, että vastustaa kaikkea pahaa. Tärkeintä on halu tehdä uutta hyvää yhteistyössä muiden kanssa sekä kyky luoda luottamusta ja optimismia jäseniin ja kannattajiin.

Suomi on ollut koko itsenäisyytensä ajan globalisaation hyötyjä. Poliittinen ja taloudellinen integraatio on tuonut tänne Pohjolan perukoille työtä, tuloja ja pääomia. Emme pärjää jatkossakaan maalamalla mörköjä seinille ja syyttelemällämuuta maailmaa pahuuksista, joita markkinatalous tuottaa. Meidän on oltava mukana, vaikutettava ja pidettävä Suomi mukana maailmantalouden huipulla, olkoonkin että välillä myös myrskyää.

Aina silloin tällöin esitetään kysymys, kuinka SDP ja työväenliike saavuttavat jatkossa paremmin nuorison ja erityisesti nuorten miesten luottamuksen ja tuen. Me allekirjoittaneet uskomme, että etenkin Miapetra Kumpula-Natrin konkreettiset ja uskottavat mielipiteet sosialidemokratian uudistamiseksi herättävät monia nuoria tulemaan mukaan liikkeemme toimintaan ja äänestäjäkuntaan.

Tommi Aapakari, hitsaaja, työsuojeluasiamies, Pohjanmaa
Mika Domisch, europarlamentaarikon avustaja, Bryssel
Johannes Erra, opiskelija, Helsinki
Aslak Haarahiltunen, aluetoimitsija, Uusimaa
Mikko Hakkarainen, järjestötoimitsija, Helsinki
Veli-Pekka Heino, päätoimittaja, Helsinki
Mika Häkkinen, asiamies (Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY), Tukholma
Jarkko Karlsson, opiskelija, Kymi
Ville Kopra, ekonomisti, Helsinki
Olli Koski, ekonomisti, Helsinki
Kai Lepomäki, nuorisotyöntekijä, Uusimaa
Henrikki Luoma, opiskelija, Pirkanmaa
Mikko Nikula, tiedottaja, Helsinki
Juhani Nokela, pääsihteeri, Helsinki
Riku Pirinen, kokki, kunnallisjärjestön sihteeri, Kymi
Antton Rönnholm, VTM, Varsinais-Suomi / Brügge
Lauri Saarilehto, radiojuontaja, Helsinki
Tatu Tuomela, järjestö- ja koulutussihteeri, Varsinais-Suomi
Sami Turunen, toimittaja, Päijät-HämeArttu Uhlgren, metallimies, kunnallispoliitikko, Pohjanmaa
Sami Vironen, nuorisosihteeri, Uusimaa
Arto J. Virtanen, eduskunta-avustaja, Helsinki
Lauri Voionmaa, ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Ilkka Vuorikuru, toimittaja, tietokirjailija, Helsinki

3 comments:

Anonymous said...

Pojilla on näköjään vielä murrosikä kesken...

Anonymous said...

Miten JOKU voi olla ekonomisti, jos on valmistunut eurooppalaisaittain B -luokan yliopistosta valtiotieteen maisteriksi? Miten tämä JOKU voi väittää, että kauppakorkeasta ekonomin paperit hankkinut Erkki Tuomioja ei ymmärtäisi mitään taloudesta, politiikasta ja ihmisten elämästä?

Miten tämä JOKU voi epäillä, että nuoruus ja tietämättömyys peittoaisi kokemuksen ja tietämyksen?

Vastaus; siksi että tämä kokematon märkäkorva on poliittisesti täysin pihalla tämän päivän kuvioista.

Syykin on ilmeinen; oma vallanhimo, jolla on ollut sokaiseva vaikutus.

Ville Kopra said...

Ei muuta kuin tekemään omia kannatuslistoja omien ehdokkaiden puolesta, vielä ehtii :) Asiat pitääkin tietysti esittää omasta näkökulmasta.