Parlamentarismiin!

Lyhyesti suoraan päivän epistolaan. Hesari kirjoitti tänään pääkirjoituksessaan suomalaisen politiikan kestoaiheesta, nk. lautasdilemmasta. Nykyisen perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Koska myös EU-politiikka on osin ulkopolitiikkaa, presidentti on osallistunut (pää)ministerin kanssa EU:n huippukokouksiin eli on käytetty tällaista kahden kärjen taktiikkaa. Toistaiseksi yhteispeli on sujunut kohtalaisen hyvin. Nyt perustuslakia ollaan kuitenkin Suomessa uusimassa, joten parannuksiinkin olisi mahdollisuus.

Välttämättähän mielipiteet eivät tästä ikuisuuteen ole aina samat hallituksen ja presidentin välillä. Merkittäviäkin erimielisyyksiä ulkopolitiikan johdossa voi syntyä tulevien vuosien mittaan. Miten tällöin ratkaistaan se, kuka kiista-asiassa lopulta päättää? Kansan suoraan valitsema presidentti vai eduskunnan valitsema hallitus? Ja miksi ylipäätään Suomessa vielä tarvitaan presidentin valtaoikeuksia? Emmekö luotakaan edustuksellisen demokratian toimintaan?

Kuten sanottu, keskustelu on tietysti vanha, polveikas, tunteikas ja monella lailla syvällinen. Tähän taustaan nähden on ehkä hieman brutaalia kirjata vain blogiinsa ylös, että kannattaa presidentin riisumista valtaoikeuksista. Näin kuitenkin teen. Siihen, pitäisikö presidenttiä sitten valita lainkaan ja minkälainen rooli hänellä ehkä tulisi olla, en osaa ottaa kantaa. Mutta kaiken valtiollisen päätöksenteon olisin itse valmis siirtämään eduskunnalle ja maan hallitukselle ennen kaikkea perustuslaillisen selkeyden ja ristiriitojen ennaltaehkäisyn perustein.

Minusta tässä onkin erityinen puheenaihe SDP:n puheenjohtajakierrokselle. Joku viisas on jo ehtinyt sanoa, että se, joka lopettaa fraasien toistelun, pärjää. Porvarileiristä löytynee yhteisymmärrys presidentin valtaoikeuksien riisumisesta. Sanooko SDP tähän tosissaan, että ei käy?