Sunday, February 10, 2008

Tuo sen teki

Erkki Tuomiojan linja ei horju. Hän otti vastaan tiedon Heinäluoman luopumisesta vain "hivenen yllättyneenä". Sanavalinta kuvaa hyvin Tuomiojan tyyliä. Melkein väkisin kommentti jatkuu siihen suuntaan, että kyllähän minä nyt tätä itse asiassa osasin odottaakin.

On helppo yhtyä Tuomiojan toteamukseen siitä, että Heinäluoman vastuunkanto vaalituloksesta on reilua. Mutta reilua olisi ollut myöskin tuoda esiin se, ettei vaalitulos ollut mikään yhden miehen tappio. Kyllä siinä hävisi koko puolue hyvin laajasti ajateltuna, ja tappion syyt löytyvät aika pitkältä aikaväliltä.Tuomioja olisi tehnyt viisaasti, jos olisi tuossa ensireaktiossaan ottanut hieman vastuuta kantaakseen itsekin. Hän on toiminut Lipposen hallituksista lähtien SDP:n hallitusryhmässä, kauppa-ja teollisuusministerinä sekä ulkoministerinä.

Jos häviöön haetaan vastuunkantajia - kuten tänään on julkisesti tehty - eturivissä olisi paikka varattuna myös Tuomiojalle itselleen. Eero Heinäluoma otti kantaakseen valtavan kuorman, joka ei missään nimessä yksin hänen niskaansa kuuluisi.

6 comments:

Arto J. Virtanen said...

Viisaita sanoja. Nyt tuntuu, että on kokonaisvaltaisen muutoksen aika.

Piia said...

Mielestäni tällainen argumentointi menee hieman turhanpäiväisen syyttelyn puolelle.

Jos Heinäluoma on nyt ottanut kannan ja perustellut asian, että hän haluaa ottaa vastuun tehdyistä virheistä ja puolueen eduskuntavaalitappiosta ja kannatuksen heikosta kantimista tällä hetkellä, niin tekee mielestäni oikein siinä. Hän on valittuna puheenjohtajana poliittisesti vastuussa puolueen vaalituloksesta sekä kannatuksesta.

Vastuu vaalitappiosta ja puolueen tilasta on jokaisella jäsenellä. Tämä on kansanliike. Viime kädessä vastuun kantaa kuitenkin puheenjohtaja. Sitä varten hänet valitaan tehtävään. On siis mielestäni ikävää näin jälkikäteen lähteä syyttämään vielä yksittäisiä henkilöitä, että "tuonkin olisi pitänyt kantaa vastuunsa".

Erityisen kutkuttavaa on, että tämä kritiikkisi kohde on Erkki Tuomioja. Hän ei varmaan olisi vastuunkannosta kanssasi kovinkaan eri mieltä. Sen sijaan on paljon muitakin henkilöitä, joita voisi tässä tapauksessa sormella osoitella. Ettei vain nyt olisi asianlaita niin kuin vanhassa sananlaskussa: "Happamia", sanoi kettu pihjalanmarjoista.

Petri Mustakallio said...

Minä taas en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että tässä pitäisi synnintuskissa mennä viime vaalikampanjaa pidemmälle. Mutta nyt pitää vaihtaa uusi lehti Sdp:n historiassa. Puolueen pitää astua 2000-luvulle ja siksi Tuomioja tekisi ryhdikkäästi jos seuraisi Heinäluoman hyvää esimerkkiä.

Unknown said...

Kehotan lukemaan Ekin tekstin www.tuomioja.org -sivustolta. Viidessätoista sekunnissa ei ehdi koko pajatsoa tyhjentää, siksi kannattaakin aina ottaa selvää asioista. Vaikka STT:llä ei siihen olekaan aikaa, meillä vastuullisina ja perehtyvinä puoluetoimijoina varmasti on.

Petri Mustakallio said...

Tuomiojan sivuilta:

"Valinnat puolueen johtotehtäviin on tehtävä ennen muuta sen perusteella millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja millaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa sosialidemokraattien uudella johdolla voidaan ensi vaalien jälkeen toteuttaa"

Jokainen joka puheenjohtajasta joko suoraan tai välillisesti äänestää on kyllä ihan itse oikuetettu päättämään millä perusteella äänensä antaa. Eikä kukaan ehdokas voi määritellä mikä valintaperuste on parempi kuin toinen. Itse olen kyllä noista valintaperusteista samoilla linjoilla Tuomiojan kanssa - ja siksi en häntä kannata.

Anonymous said...

" "hivenen yllättyneenä". Sanavalinta kuvaa hyvin Tuomiojan tyyliä. Melkein väkisin kommentti jatkuu siihen suuntaan, että kyllähän minä nyt tätä itse asiassa osasin odottaakin."

Höpsistä. Tuomiojahan laukaisi klassisen brittiläisen understatementin, joka ei aukene suomeksi aina yhtä helposti.

Understatement - Suomi -sanakirjan mukaan tuo tarkoittaa: "olen täysin pölmistynyt Heinäluoman ilmoituksesta".

Understatement on ironian lailla kovin vaikea laji....

MikkoMy