Nyrkistä kädenojennukseen

Aika epämiellyttäviä uutisia on kuulunut viime päivinä Suomen vankiloista. Valtaosa vangeista kärsii päihdeongelmista, 70 % on alkoholisteja ja mielenterveysongelmat kasvavat rikollisten keskuudessa kaikkein nopeiten.

Lisäksi tuomioiden rakenne on muuttunut yhä väkivaltaisempaan suuntaan. Nykyisin yleisin passitus linnaan tulee nimikkeellä törkeä pahoinpitely. Suomi kuuluu Euroopan väkivaltaisimpiin maihin, joissa pahaa tehdään paljon sekä itselle että muille. Pahinta kaikesta on perheväkivalta, josta vain pieni osa edes tilastoidaan. Perheväkivallasta johtuvien kuolemien määräkin on kasvussa.

Tuntuu melkein siltä, että Suomessa väkivalta rakenteellisesti ruokkii uutta väkivaltaa, ja ilmeisesti selvästi enemmän kuin vertailukelpoisissa referenssimaissa - rikkaissa hyvinvointiyhteiskunnissa. Viina, puukot ja - ennen kaikkea - väkivallan hiljainen oikeutus yhteiskunnassa ruokkivat sekä suoraa että - varsinkin - epäsuoraa kostamista, omien patoutumien ja pettymysten purkamista fyysisesti pahoinpitelemällä muita sekä itsemurha-alttiutta. Lehdestä nähdään jatkuvasti pikku-uutisia vakavista väkivaltarikoksista tai kuullaan toisaalta erilaisia juttuja kunniaan puetuista tappeluista. Väkivalta saa oikeutusta paljon enemmän kuin ansaitsee - edes hiukan.

Väkivaltaa on Suomessakin pyritty kitkemään erilaisilla kansalaisjärjestövetoisilla kampanjoilla kuten "älä iske naista" jne. Aloin miettimään, että ovatko poliittiset liikkeet profiloituneet tämän ongelmakentän äärelle pitkään aikaan tai koskaan? Mielestäni olisi tärkeää, että sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikkaa laajemminkin pyrittäisiin lähestymään siitä kulmasta, että kuinka erilaisia väkivallan muotoja saataisiin yhteiskunnassa ehkäistyiksi.

Nykyään puhutaan paljon onnellisuustutkimuksesta, ja hyvä niin. Saattaahan olla, että politiikan päämäärämme eivät tuekaan riittävässä määrin tavoitteita, jotka eniten vaikuttaisivat kansalaisten kokemiin hyvinvoinnin ja onnellisuuden kokemuksiin. Ovatkohan onnellisuustutkijat ajaneet datan läpi yhteiskunnan väkivaltakertoimia? Voisi kuvitella, että onnellisuudessa tärkeä turvallisuuden kokemus ainakin on vahvasti sidoksissa yhteiskunnan rauhanomaisuuteen - ja Suomi ei siis todellakaan ole rauhan yhteiskunta.

SDP:n pitäisi valmistella "Nyrkistä kädenojennukseen - SDP:n väkivallaton vallankumous" - ohjelmapaperi, jossa esim. erilaisia sosiaali-, asunto-, -köyhyys-, -päihde- ja vankeinhoitopolitiikan interventioita perusteltaisiin ja haettaisiin siitä lähtökohdasta, miten Suomesta tehtäisiin väkivallaton yhteiskunta. Esimerkiksi vankeinhoidossa tarvittaisiin isoja uusia innovaatioita - en voi kuvitella, että 200 vuoden päästä tätä ihmisten sulkemista tylsiin selleihin katsellaan kovin suopein silmin. Pahojen tekojen määrä ei vähene kostamalla niitä kärsimyksin, se kai on periaatteessa aika selvää. Jotain muuta pitäisi keksiä.

Tukevan sosiaalipoliittisen selkänojan lisäksi ohjelmaan kuuluisi myös asennekasvatusta, suvaitsevaisuutta ja kulttuuripolitiikkaa, kaikki tähdättynä siihen, kuinka valtio täydellistäisi väkivaltamonopolinsa. Tarvittaisiin myös juhlapuheita ja uusia julkilausuttuja ihanteita rauhaan tässä terrorisminvastaisen taistelun mediamylläkässä. Minä haastaisin tässä asiassa ensin Demarinuoret ja SONK:in. Miksette valmistelisi aiheesta yhdessä keskusteluasiakirjan ensi kesän puoluekokoukselle?