Argh. Edellinenkin postaus kotihoidontuesta taisi olla ankka. Uusi versio kysymyksestä josta EVA:n seminaarissa oli puhuttu on niin sekava ettei kiinnosta ajatella koko asiaa. Millaisia kirjoittelijoita näissä suomalaisissa lehdissä oikein on? Lehteen laitetaan näköjään ihan mitä sattuu kaverilta kuulemaan varmistelematta lainkaan taustoja.
Ei ole suomalaisen journalismin tila hääppöinen. Harvoja toimittajia täällä on joiden jutuissa on erityistä sisällöllistä mielenkiintoa. Hesarissa nyt joku Antti Blåfield ja Sami Sillanpää sekä Juhana Rossi mutta nämä iltapäivälehdet ovat kyllä näköjään avioerojen selvittelyihin erikoistuneita kaikki.
Pekka Ervasti on suomalaisen tutkivan journalismin yksinäisiä valopilkkuja. Lukaisin juuri Irakgaten eikä millään voisi uskoa että tapahtumista on vain muutamia vuosia aikaa. Jäätteenmäen söhellys oli suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa jotain aivan poikkeuksellista, pöyristyttävää, sellaista joita eivät vierestä tapahtumia seuranneet "alan ammattilaisetkaan" meinanneet millään käsittää todeksi. Kiitos Ervasti!
Irak-loska meni kaikki Jäätteenmäen piikkiin ja pitkälle ymmärrettävistä syistä. Muu keskustajohto pestiin hommasta väkisin puhtaaksi. Ervasteille riittäisi vielä valtavasti tutkittavaa siinä, mikä oli keskustan muiden johtohenkilöiden tosiasiallinen merkitys Irakgatessa. Asiat tulevat esiin väkisin ennemmin tai myöhemmin.
Friday, August 25, 2006
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment