Se oli toi Mäenpään Anna kirjoitellut hyvin tästä erittäin tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta eli perhevapaiden kustannusten jaosta. Nyt tulee sitten tunnustus: aihe on miljoonan lehtijutun (ja Annan postauksen) lukemisenkin jälkeen niin hankala että minä en ymmärrä hommasta kuin pääperiaatteet. Aiheesta tekee raskaan etenkin vaikea termistö: perhevapaa, isyysvapaa, isyysloma, hoitovapaa, osittainen hoitovapaa, äitiysloma jne plus näihin sitten ne tukitermit päälle. Kansantaloustieteen terminologia on yksinkertaista tuohon hepreaan nähden.
En tiedä olenko ainut tumpelo tässä teemassa mutta epäilen että en välttämättä. Ja tässä onkin eräs tärkeä ongelma joka jotenkin tulisi ratkaista: kun homma on sisällöllisesti kunnossa se täytyy pystyä viestimään isille kunnolla, helposti. Suomen kielellä.
Meille syntyi Vilma tossa viime syksynä reilut 5 kk sitten. Siitä lähtien olen aina välillä miettinyt jonkinlaisen vanhempainvapaan (?) pitämistä. Homma vaan on jäänyt tähän asti jo siihen, että en pääse koskaan selville siitä mitä käytännössä pitäisi tehdä, mihin olen oikeutettu ja mihin asti sekä miten taloudellinen tilanteeni muuttuisi Vilmaa hoitaessa nykyiseen verrattuna.
Onneksi Noora on niin hyvä ja motivoitunut äiti että voin huoletta painaa duunia jos niikseen tulee, mutta tällä menettelyllähän lähtötilanteen perusongelma ei korjaannu mihinkään: isät tekevät töitä ja äidit hoitavat vauvelit. Tämän päivän hesarissa saattaisi oman ymmärrykseni mukaan piillä yksi ratkaisu. Professori Ulla Tapaninen ehdottaa siinä että isejä pitäisi rohkaista vauvanhoitoon etenkin sen jälkeen kun lapsi on puolivuotias. Tällöinhän rintariippuvuus laskee.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
No ei muuta kuin pitämään. Takuulla ei sitä tarvitse katua.
Itse pidin hieman yli puolet vanhempainvapaasta ja joitakin kuukausia sen jälkeen hoitovapaata. En halua moisella kerskua, jokainen tekee niin kuin itselle sopii, meillä se järjestely sopi silloin hyvin meidän molempien, siis minun ja vaimoni, elämäntilanteisiin.
Post a Comment