Edessä yllätysten viikko?

Hesarissa viriteltiin tänään tunnelmia alkavalle SDP:n puoluekokousviikolle, ihan niin kuin kuuluu. Puheenjohtajaehdokkaat esiteltiin ja tilannetta analysoitiin. Mielestäni toimittajan näkemys oli perusteltu ja oikeansuuntainen.

Jutta Urpilainen on noussut kisan ennakkosuosikiksi. Kova juttu sekä häneltä itseltään että tietysti taustaryhmältä. Sieltä taitaa löytyä demareille jopa uusia mattiputkosia, tosin jätetään nyt turhien ristiriitojen välttämiseksi henkilöiden nimet mainitsematta. Mutta miehen moniuloitteisesta maineesta huolimatta, uusia putkosiakin tarvitaan.

Loppusuora on kuitenkin usein yllätyksellinen, ja tällä kertaa SDP:ssä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ehkä. Omat siirtonsa voisi tehdä Erkki Tuomioja. Puolueen hallitusryhmien vakikasvo, ajattelija, kriitikko ja kiitelty ulkoministeri on tehnyt pitkän ja merkittävän poliittisen uran, jonka huipentumaksi monet toivovat nyt puheenjohtajuutta. Ongelma vain on se, että uran sivuvaikutuksena Tuomioja on ajanut itsensä tietynlaiseen vasemmisto-oppositioon, josta johtoon nouseminen on käytännössä mahdotonta. Kuten Kaarto kirjoittaa, Tuomiojan kanssa toiselle kierrokselle selviävä ehdokas tullee voittamaan. Tuomioja itse on New Labour –termein ”unelectable”, pitipä siitä itse kukin tai ei.

Hesarin mukaan lauantain kamppailu on tämän hetkisen ”baselinen” mukaan Tuomiojan ja Urpilaisen välinen välienkoitos. Minusta tämä asetelma olisi aika hankala. Myös Urpilainen on vielä vuodenvaihteeseen asti ollut nimenomaan Tuomiojan linjoilla ja tukenut häntä puheenjohtajaksi. Urpilaisen ”tuomiojalaisuutta” korostaa myös se, että hänen oma poliittinen linjansa on äärimmäisen epäselvä. Ja näin sanon ihan rehellisesti ilman pyrkimyksiä ”kotiinpäinvetoon”. Yksi tuomiojalainen loppusuoralla riittäisi, kiitos! Mahtaisiko E.T tehdä vielä siirtoja ennen viikon loppupuolta?

Kysymys kuuluukin, onko linjalla SDP:ssä enää mitään väliä? Viime puheenjohtajuuskausi meni plörinäksi osin siitä syystä, että puolue ei liikahtanut oikein mihinkään suuntaan. Ei oikealle, ei vasemmalle, mutta – valitettavasti – ei kyllä eteenpäinkään. Nyt on syntymässä sellainen vaara, että linjaa ei synny tällä tulevallakaan valinnalla, vaan mennään lukemattomien kompromissipapereiden ja –muistioiden kautta kohti ”varmoja valintoja”, kohti sitä samaa mössöä, josta äänestäjä tai edes politiikan toimittaja ei ota selvää.

Miapetra Kumpula-Natrin linjaa pitäisin henkilökohtaisesti lipposlaisen sosialidemokratian versiona 2.0. Kumpula-Natrin valinta olisi myös se kaivattu paukku, "jymy-yllätys", joka oikeasti sytyttäisi poliittisen kentän ja saisi SDP:ssä kunnon draivin päälle kohti kunnallisvaaleja. Välttämättä haastajan asemasta lähteminen viimeiselle viikolle ei tällä kertaa ole lainkaan huono juttu...

Sunnuntaisivujen jutussa käytiin myös ”suurta aatteenetsintää”, jossa muutama demariajattelija pääsi kertomaan mietteitään puolueen nykytilasta ja uudistustarpeista. Ihan kiva juttu, josta irtoaa mukavasti muutama pikkusivallus.

Lauri Holappa. Yksi suomalaisista suosikeistani. Minä pidin siitä Kansan Uutisten jutusta viime viikolla, se oli hyvä. Vähän enemmänkin kuin ihan kiva. Mutta mitä nyt tapahtui? Demareiden intelligentti ja Tuomiojan manttelinperijä (hope so :) ajaa suoraan Kataisen miinaan kuin mikäkin liikkuva äänestäjä.

Kokoomuksen valtiovarainministerikö korottaisi pääomatuloveroa? Ja sekö on hassua siksi, että jotkut demarit (Suomen Kuvalehti, viime viikko) esittävät ansiotuloveron kevennyksiä samalla kun torppaavat pääomatuloveron noston?

Se sanonta että verotusta pitäisi tarkastella kokonaisuutena ei ole mikään slogan. Se on ihan totta. Jos Katainen vihjaa että pääomatuloveron korotuksella voitaisiin rahoittaa palkkaverotuksen laskemista, se pitää lukea niin, että palkkaverotuloa lasketaan, mutta mitään ei koroteta. Sen sijaan leikataan julkista sektoria ja muutetaan yhteiskuntamallia anglosaksisemmaksi. Ja tämä on ongelma, "koira haudattuna".

Jos hän taas tosissaan olisi korottamassa pääomatuloveroa, mitä meidän demareiden siihen pitäisi sanoa? Että hyvä, mutta mepä korottaisimme vielä puolet lisää! Ei, vaan juuri silloin meidän olisi tarkasteltava verotusta kokonaisuutena, realistisesti.

Meidän pitäisi sanoa, että huono idea. Pääomatuloverotuksen korottamisella ei voida käytännössä rahoittaa palkkaverotuksen suuria kevennyksiä. Pääomatuloveron veropohja on huomattavan liikkuvaa, eikä salli suuria repäisyjä ylöspäin. Ja jos verorakenteen remontti olisi merkitsevä, muutoksen juuri tuossa prosentissa pitäisi olla myös (erittäin) merkittävä.

Ei demareiden pidä ujostella sanoa, että tuollainen olisi tyhmää veropolitiikkaa, koska elämme globaalissa, vapaiden pääomavirtojen maailmassa. Olisipa sen esittäjänä vaikka sitten kokoomuslainen ministeri. Emmekä voisi sanoa niinkään, että korotamme tuota pääomatuloveroa heti kun olemme ensin yhdessä parin sosialistihallituksen kanssa sopineet, että pääomavirtojen vapaata liikkumista aletaankin uudelleen Euroopassa ja maailmassa rajoittamaan.

Lausunto johon Holappa viittaa on siis Kataisen (kms) täydellistä fuulaa tilanteessa, jossa verotuksen uudistuskomiteaa ei ole vielä edes asetettu saatikka että voitaisiin arvioida joitakin toimeenpanosuosituksia. Ja kansa ostaa.

Juha Eskelinen teki ehkä pienen virheen viitatessaan demarinuoriin ”globalisaatiokriittisissä porukoissa pyörijöiksi”, jotka tulevat (elleivät peräti tunge...) esittelemään ideoitaan ohjelmajohtajalle. Tähän voi vain todeta, että ymmärrän tuskan, auttaa en voi.

Ulla-Maija Rajakankaan tuskaa en oikein ymmärrä. Olen kuullut ennenkin sekä häneltä että muilta tästä ongelmasta, että demarit pyrkisivät tasapäistämään ihmisiä ja olisivat kateellisia muiden menestyksestä. En ihan rehellisesti tiedä mistä tässä puhutaan. Tulonjaon tasoittaminen ja verotus veronmaksukyvyn mukaan ovat käsittääkseni ihan relevantteja periaatteitamme, ei siksi, että niillä kiusattaisiin muita, vaan siksi, että siten kerätään oikeudenmukaisesti varoja yhteisiin kassoihin.

Ultsin perusnäkemyksestä, eli että ajatus menestymisestä istuu (tai sen pitäisi istua) SDP:hen, olen täysin samaa mieltä.

Thomas Wallgrenin kanssa en ole mistään eri mieltä. Mahtava mies, loistava kyky SDP:lle. Toimittaja Silfverbergin kanssa tosin olen eri mieltä siitä, hypätäänkö Wallgrenin mukana SDP:n vasemmalle laidalle vaiko ei. Minusta ei. Wallgrenin ajattelua voi kuvailla termillä ”uutta SDP:ssä”, eikä sitä ole mieltä lokeroida mihinkään reunoille. Silfverberg itse haki muutenkin juttuunsa vähän vanhanliiton mukaista jaottelua.

Vesa Maurialan teesit olivat kiinnostavia, mutta perusasian kanssa herää vähän kysymyksiä. En osaa yhtyä siihen, että tärkeintä SDP:ssä on jatkossa se, mistä vinkkelistä päin ohjelmatyötä ohjataan. Tähän asti ohjaus on tapahtunut ylhäältä päin, ja jatkossa Maurialan mielestä asia tulisi saada järjestymään alhaalta käsin. Näinkö ne ongelmat todella ratkeavat? On tässä oma järkensä jos ideana on osastojen painoarvon nostaminen, mutta tietynlaista tasapainoa lähtisin itse hakemaan.

Jutun parasta antia on positiivinen yleisvire, jonka Mauriala maireasti päättää vihjailemalla jotain tapahtumista ”kuudes kuudetta”. Se on yllätysten viikon huipennuspäivä.

Päivän floppi tulee kokoomuksesta. Opetusministeri Sari Sarkomaa yrittää sunnuntaidebatissa perustella, miksi erilaiset POP- ja JOPO-ohjelmat tekevät vasemmiston ja erityisesti sosialidemokraattien vaatiman oppivelvollisuuden pidennyksen muka tarpeettomaksi. Yritys on epätoivoinen. Pikkupaikkailu peruskoulun opinto-ohjaukseen tai muihin rahareikiin ei poista tarvetta siltä, että juuri kriittisessä iässä koulun lopettavat ja yhteiskunnan turvaverkkoa eniten tarvitsevat nuoret saavutettaisiin nykyistä paremmin.

Ilman oppivelvollisuutta ei kenellekään ole oikeutta tai mahdollisuutta tarjota tukea ja apua konkreettisesti, painokkaasti ja resurssoidusti. Vanhempia taas kaikilla ei ole, ei vaikka kuinka haluttaisiin ja vastuutettaisiin. Tai ei ainakaan sellaisia, joista olisi teini-ikäisen ongelmatapauksen kohdalla jotain hyötyä hänen asioidensa suhteen. Tällaisilla POP- ja JOPO-perusteluilla Sarkomaata voisi hyvin tituleerata tästä lähin vaikka MOPO-ministeriksi.

Ps. Maalaisliitossa tapahtuu kummia. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kms) on asettunut tukemaan puolueensa puheenjohtajaa, pääministeri Matti Vanhasta (kms). Nyt taitavat asiat olla päähallituspuolueessa todella hullusti…